Toimittaja Tuomas Enbuske kirjoitti viikonvaihteen Iltalehdessä julkaistussa kolumnissaan, että hän haluaa tulla uskoon. Enbuske kertoo olleensa nelivuotias tajutessaan olevansa ateisti.
”Nyt haluan löytää uskonnon ja tarvitsen apuasi. En minä ilkeyttäni ole uskonnoton”, Enbuske kirjoittaa ja haastaa lukijoita yrittämään käännytystä.
Tässä kolme näkökulmaa niille, jotka kokevat kutsumusta tehtävään.
1. Onko mies tosissaan?
Kyllä, niin hän vakuuttaa: ”Olen kyllästynyt tähän rationaalisuuden maailmaan ja haluan löytää uskonnon. Enkä pelleile. Olen taivahan tosissani”, Enbuske kirjoittaa kolumnissaan.
Toisaalta Enbuske tunnetaan provokaattorina, joka kirjoittaa rohkeasti ja epäkorrektistikin. Samaa linjaa edustaa uskoon tulosta kirjoittaminen. Trendikkäämpää on julistaa uskonnottomuuttaan.
Enbuske kirjoittaa jumalan pienellä alkukirjaimella, samoin jahven. Allah saa ison alkukirjaimen.
”Koska ateismi on minusta lapsellista, haluan siis alkaa uskovaiseksi. Siksi haluan, että käännytät minut, kiilusilmäisen ateistin, nyt uskomaan jumalaan, Allahiin, jahveen tai mitä noita nyt on”, Enbuske kynäilee. Hän kirjoittaa nokkelasti, mikä saa epäilemään aitoutta.
Mutta miten muuten Enbuske voisi kirjoittaa kuin omalla äänellään ja tyylillään?
Lähdetään siis siitä, että mies voi olla myös tosissaan. Etsikkoaika näyttäytyy monella tavalla, miksi ei myös lehtikolumnin otsikkona.
2. Mistä uskosta Enbuske puhuu?
Kristityn evankelistan kannattaa pysähtyä tekemään eksegeesi Enbusken kolumnin lopusta: ”Ja on turha sanoa, että suosituin uskonto on totta. Miksi ihmeessä olisi.”
Mitä ilmeisimmin Enbuske ei ole etsimässä ensisijaisesti Jeesusta tai kristittyjen Jumalaa, vaan on avoin uskontojen maailmalle yleisenä selitysmallina.
”Tiedän, ettei usko ole järjen asia, vaan tunteen, mutta kaipaan silti perusteluja”, Enbuske kirjoittaa. Hän kaipaa arvatenkin älyllistä apologeettista keskustelua ja rationaalisia argumentteja, joita hän itsekin kolumnissaan viljelee ja päätyy ajatukseen, että olisi fiksumpaa uskoa kuin olla uskomatta.
Enbuske pyytää rukoilemaan puolestaan ja lisää sitten: ”Tai miten omassa uskonnossasi yhteydet otetaankaan.” Enbuske myös lupaa raportoida julkisesti, jos rukous (tai muu kommunikointitapa) tuottaa tulosta eli ”kun jumala ottaa yhteyttä”.
Omilla rajauksillaan Enbuske tekee tehtävästä eli evankelioinnista vaikeampaa kuin alkuun näyttää. Kevein perustein ei käännytyshaastetta kannata ottaa vastaan. Ateistilla voi olla etsikkoaika, mutta mihin suuntaan?
3. Voiko ihmistä ylipäätään käännyttää?
Totta kai voi. Sitä myös tehdään ja yritetään koko ajan eri puolilla maailmaa.
Käännyttäminen on oikeastaan yksi lähetystyön erityismuoto, tosin karkea ja suoraviivainen. Käännyttäminen kun harvoin on hienostunutta, vaan jotenkin päälle painavaa – puhekielessä käännyttämisellä on huono kaiku.
Karkeinkin kristillisen teologiansa tunteva käännyttäjä ymmärtää, että viime kädessä kääntymisestä vastaa Jumala, ei suu vaahdossa puhuva pastori. Yksin armosta -periaate on lohdullinen arvoitus.
Enbusken käännyttäjä joutuu jättämään käännytysyrityksensä Jumalan huomaan. Paraskaan järkipuhe ei auta, jos uskon hyppy jää tekemättä.
Tuomas Enbuskea voi yrittää käännyttää, mutta lopputulos on silti epävarma. Kiehtova haaste kuitenkin, ja Enbuskelta rohkea veto.
Kuva: Olli Seppälä
Lue myös:
Tuomas Enbuske haastoi arkkipiispaa ja puoluejohtajia SuomiAreenassa – toivoi vähemmän välittämistä
Tuomas Enbuske: Lähetyskäskyn noudattamatta jättäminen on kuin ei menisi ikinä ovesta ulos
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.