Kolumni: Voisivatko luostarit kehittyä sellaiseen suuntaan, että erilaiset määräaikaiset sitoutumiset tulisivat tasaveroisina elinikäisten lupausten rinnalle?

Nykyinen kotimaani Belgia on tyypillinen keskieurooppalainen maallistunut maa, jonka asukkaista nippa nappa puolet kuuluu johonkin kristilliseen kirkkoon. Enimmäkseen belgialaiset kristityt ovat katolilaisia. Protestantteja ja ortodokseja on yhteensä viitisen prosenttia. Erityisen aktiivisia seurakuntalaisia ovat minkään sortin kristityistä täälläkin vain harvat.

Muslimeja on belgialaisista noin kahdeksan prosenttia. Belgian muslimiyhteisöt ovat keskittyneet Brysselin alueelle, jonka väestöstä parikymmentä prosenttia on muslimeja. Antwerpenissa on Euroopan mittakaavassa suuri juutalaisyhteisö.

Vaikka belgialaiset eivät ole erityisen kirkollisia, kristillinen kulttuuri näkyy ja tuntuu täkäläisessä elämänmenossa. Kaupat ovat sunnuntaisin kiinni, joitakin kioskikauppoja ja toreja lukuun ottamatta. Ihmiset eivät sunnuntaina rupattelun päätteeksi toivota toisilleen tavanomaiseen tapaan hyvää päivänjatkoa, bonne journée, vaan hyvää pyhää, bon dimanche.

Toisin kuin Suomessa, pyhäinpäivä on Belgiassa oikealla paikallaan marraskuun ensimmäisenä. Se on kansallinen vapaapäivä, samoin kuin Neitsyt Marian taivaaseen ottamisen päivä ja toinen helluntaipäivä.

NÄIN PIENEKSI maaksi Belgiassa on paljon luostareita, ja kaikissa niissä pannaan olutta. Tunnetuimpia ovat trappistiluostarit. Aidoksi trappistiksi kelpaa vain trappistiluostarin muurien sisällä munkkien valvonnassa valmistettu luomuolut. Ajankuva on kuitenkin se, että pari vuotta sitten trappistioluiden määrä väheni yhdellä, kun belgialaisen Achelin luostarin viimeinen munkki jätti luostarin.

Achelin trappistiluostari panimoineen myytiin tämän vuoden tammikuussa yksityishenkilölle. Oluen valmistus jatkuu siellä kuten ennenkin, mutta enää Achelin olutta ei saa myydä trappisti-oluena.

Ymmärrän sen, että munkin tai nunnan ura ei houkuttele tämän päivän nuoria ammatinvalitsijoita. Olin juuri retriitissä Orvalin suuressa trappistiluostarissa, jossa asuu seitsemän munkkia, kun heitä parhaimmillaan on ollut toista sataa. Samalla kuitenkin tarve luostarimaisille vetäytymispaikoille on kasvanut.

Voisivatko luostarit kehittyä sellaiseen suuntaan, että erilaiset määräaikaiset sitoutumiset tulisivat tasaveroisina elinikäisten lupausten rinnalle? Olisiko siinä luostareiden tulevaisuus? Merkkejä tähän suuntaan on, ja olen ilolla huomannut sellaista liikehdintää suomalaisenkin hiljaisuuden viljelyn parissa. Erityisen kiinnostavalta vaikuttaa Haminassa kotiaan pitävä ekumeeninen \n>Via Silentii -yhteisö.

Kirjoittaja on Beneluxmaiden merimieskirkon johtaja.

Edellinen artikkeliPartiolaisten adventtikalenterin kuvittaja Ninka Reittu: ”Sukulaisten kanssa meillä on edelleen WhatsApp-ryhmä, jossa luukkuja avataan yhdessä”
Seuraava artikkeliKirkossa on kehitetty johtamista, mutta monia isoja ongelmia on vielä ratkaisematta, sanoo johtamisen kehittäjä ja tietokirjailija Tapio Aaltonen

Ei näytettäviä viestejä