Seuratessani Suomen seurakuntien rippikoulujen ja muiden leirien pitämistä täällä Pilistveressa jo viidettätoista vuotta olen ihmetellyt sitä osaamista, joka Suomen luterilaisen kirkon työntekijöillä on.
Rippikouluun tulee hyvin erilaisia nuoria, joiden tausta, elämänkokemus ja maailmankäsitys ovat monenmuotoisia. Olen ollut todistamassa, kun nyrkillä isketään seinään, huudetaan pää tyhjäksi tai rikotaan paikkoja tahallisesti. Olen aina arvostanut sitä, miten nuorisotyönohjaajat ja papit käsittelevät rauhallisesti näitä tilanteita, leiri pidetään käsissä ja toiminta jatkuu.
***
Viron kirkossa ei ole läheskään verrattavaa nuorisotyötä ja leirien pitämistä. Rippileirejä järjestävät yksittäiset seurakunnat. Leirit, joita pidetään, eivät ole nuorten rippileirejä, vaan niihin osallistuvat aikuiset. Systemaattista nuorisotyötä on eri muodoissaan noin kolmanneksessa seurakunnista. Viron kirkossa ei ole yhtäkään kokoaikaista nuorisotyönohjaajaa. Työtä tehdään suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyönä.
En kirjoita tätä syyttäen Viron seurakuntia, vaan pohdin, kuinka vaikeaa on jälleenrakentaa jotain, mikä on tuhottu uhalla ja väkivallalla. Neuvostoliiton miehityksen aikana seurakunnilta kiellettiin kaikenlainen lapsi- ja nuorisotyö. Pohdin myös, miten yhteiskunnassa tiettyjä tapoja ja perinteitä on hyvin vaikea rakentaa uudelleen, kun ne ovat katkenneet.
***
Suomessakin kastettujen lasten ja konfirmoitavien nuorten määrät vähenevät. Tilastolukujen pienentyessä yhteiskunnassa vähenee myös ymmärrys uskon perustotuuksista ja kristinuskon keskeisistä käsitteistä. Olen täysin vakuuttunut siitä, että kristinuskon keskeiset opetukset Jumalan luomakunnasta ja jokaisesta ihmisestä ihmeenä sen keskellä ovat jatkuvasti olennaisia käsitteitä ihmisen ja elämän ymmärtämiseksi.
Rippileirikesää valmisteltaessa on syytä pohtia näitä peruskysymyksiä. Miten kohtaamme ne nuoret, jotka tulevat leirille? Kuka nuori on ja mitkä ovat hänen elämänsä keskeiset kysymykset? Missä on hyvän kokemuksen ja selvän opetuksen tasapainopiste? Kirkon työntekijänä minulla on vastuu tarjota Raamattuun ja kirkon oppiin perustuvia vastauksia, mutta tehdä sitä myös nuorelle ymmärrettävillä sanoilla.
Kirjoittaja on Viron Pilistveren seurakunnan kirkkoherra.
Lue myös Hermann Kalmusin aiemmat kolumnit:
Kolumni: Kuka pelastaisi kirkon?
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.