Selvitys: Jopa 80 prosenttia uskonsa perusteella vainotuista on kristittyjä

Ison-Britannian hallituksen teettämän selvityksen mukaan valtaosa uskontonsa takia vainotuista on kristittyjä. Asiasta kertoo anglikaaninen uutissivusto Anglican News.

Selvityksen on tehnyt Englannin kirkon Truron hiippakunnan piispa Philip Mountstephen, ja sen tilasi Ison-Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt. Tehtävänantona oli selvittää maailmanlaajuista kristittyjen vainoa.

Selvityksessä todetaan, että ”häiritsevä totuus on, että valtaosa vainotuista uskovaisista on kristittyjä” ja että väkivallan ja muun pelottelun määrä on ajan myötä kasvanut. Useiden kansalaisjärjestöjen tekemiin arvioihin tukeutuen selvityksessä todetaan, että karkeasti kolmannes maailman väestöstä kokee uskonsa takia vainoa jossain muodossa.

Osa kristityistä kohtaa uskonsa takia uhkailua ja solvauksia, uskonharjoittamisensa häirintää, työ- ja opiskelumahdollisuuksien rajoittamista tai laajamittaista väkivaltaa. Maasta ja paikasta riippuen uhkaajana voi olla valtion, yhteisön tai jopa suvun edustaja.

Tarkkaa lukua vainottujen määrästä on mahdotonta antaa, mutta erään arvion mukaan uskonsa perusteella vainotuista arvioidaan olevan kristittyjä peräti 80 prosenttia. Monet asiantuntijat pitävät kristittyjen kokemaa vainoa ”kiireellisenä ihmisoikeuksiin liittyvänä asiana, jota edelleen vähätellään”, selvityksessä kerrotaan.

Piispa Mountstephenin mukaan kristittyihin keskittyvän selvityksen on määrä auttaa ja tukea muita uskonnollisia yhteisöjä. Nyt julkaistu selvitys on osavuosikatsaus, joka on osa laajempaa kristittyjen vainoihin pureutuvaa selvityskokonaisuutta. Osavuosikatsauksen voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Lue myös:

Open Doorsin tuore selvitys: 245 miljoonaa kristittyä kärsii vakavasta vainosta

Iso-Britannian ulkoministeri lupasi selvittää kristittyjen vainoja maailmassa

Terrori-isku Sri Lankassa tyrmistyttää – ”Pääsiäisen ilon keskelle karmea suru-uutinen”

Raportti: Kristittyjen vaino lisääntynyt Intiassa – ”Muutos on ollut dramaattinen ja suuri”

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliEssee: Kirkkojen on tuettava sopimuspohjaista maailmanjärjestystä, joka pitää nationalismin kurissa
Seuraava artikkeliPaavin määräys: Katolisen kirkon työntekijöiden on ilmoitettava kaikista seksuaalirikosepäilyistä seurakunnalle

Ei näytettäviä viestejä