Sodan pelko synnyttää vihaa. Ja nyt sekä pelkoa että vihaa tuntuu tihkuvan homeisen kosteuden kaltaisena nihkeytenä siellä, missä maailmanpolitiikka on keskustelun aiheena. Venäjän pelko on viisasta, ja viisasta on myös aggressioon varautuminen. Sen sijaan vihan lietsominen ei sitä ole.

Se on paitsi hullua, myös vaarallista ja siksi sitä on kaikin tavoin vastustettava. Viha tarttuu ja leviää ihmisissä kuin tuli. Siitä tylyjä esimerkkeinä ovat olleet viime kuukausien puheet ihmisistä, joita Venäjä on huijannut Suomen itärajalle.

Turvapaikanhakijat ovat ihmisiä, joita Venäjä käyttää hyväkseen, mutta Suomessa heistä puhutaan enimmäkseen jonkinlaisina anonyymeina ihmisohjuksina. Ja kuitenkin he ovat vain ihmisiä, jotka kohtalon oikusta ovat päätyneet kylmettymään Suomen ja Venäjän rajalle.

Puhetavan muutos on tapahtunut varkain. Venäjän aloitettua täysimittaisen sotansa pari vuotta sitten, alkoi puhe venäläisistä saada kylmiä ja vihaisia sävyjä. Parissa vuodessa olemme turtuneet siihen niin, että kun Hamas teki järkyttävän terrori-iskun Israeliin ja Israel alkoi tuhota Gazaa brutaalilla tavalla, on valtava määrä ihmisiä pistänyt laput silmilleen ja rajannut myötätuntonsa vain toisen osapuolen uhreille.

Valikoiva empatia onnistuu ihmiseltä nopeasti ja helposti. Se on sisäänrakennettua ja luonnollista. Ja koskee meistä jokaista.

Ihmisyhteisöjä parantava empatia on tietoista ja aktiivista toisen ihmisen asemaan asettumista. Se on armon maallinen ilmenemismuoto.

PRESIDENTTI NIINISTÖ toivoi yhteiseksi uudenvuodenlupaukseksemme, että kohtaisimme toisemme ”ihmisyyttä kunnioittaen”. Tälle on helppo nyökytellä, mutta se haastetaan välittömästi, kun kunnioittamisen olisi koskettava myös ihmisiä, jotka tuntuvat olevan kaikkea tärkeää ja hyvää vastaan.

Ihmisyhteisöjä parantava empatia on tietoista ja aktiivista toisen ihmisen asemaan asettumista. Se on armon maallinen ilmenemismuoto. Armoa tarvitaan, koska kukaan ei ole myötätuntoinen oikeamielisesti ja luonnostaan. Pahuus asuu meissä ja siksi tunteet ottavat vallan ja saavat tuhoa aikaan.

Marraskuun lopulla tuotiin Helsingin keskustan tuntumaan, keskustakirjasto Oodin eteen tuhottu venäläinen panssarivaunu, jonka tavoitteena oli muistuttaa sodan julmuudesta ja lisätä tukea Ukrainalle. Tankki sai myös venäläistaustaiset puolustuskannalle.

Kysyin tankin herättämistä ajatuksista Aleksi Lysanderilta, ammattisotilaalta, jolla on kokemusta myös Ukrainan sodasta.

”Siinä on kuollut ehkä neljä sotilasta”, oli ainut mitä Aleksi halusi asiasta sanoa.

Loput sain ajatella itse. Neljä sotilasta, neljä kuollutta ihmistä. Selfie tankin kanssa jäi ottamatta.

Kirjoittaja on viestintäpäällikkö ja kirkon uskollinen soturi.