Jokin aika sitten englantilainen kulttielokuviin erikoistunut yhtiö julkaisi elokuvalootan From Hollywood to Heaven, johon oli koottu kohuelokuvistaan kuulun Ormondin perheen elokuvia, dokumentteja sekä kirjanen perheen merkillisestä urasta. Uskonnollisaiheista elokuvaa harrastavana tilasin boksin ja ryhdyin perkaamaan sen sisältöä.

Ormondin perheen tarina on tapaus sinänsä: kauhuelokuvia ja pikkutuhmia pätkiä tehtaillut viihdeklaani joutui yksityiskoneellaan lento-onnettomuuteen ja suvun päämies Ron Ormond lupasi Jumalalle, että mikäli hän selviää, hän tekee jatkossa vain uskonnollisia filmejä. Hän selvisi, ja jo seuraavien elokuvien nimet puhuvat puolestaan: If footmen tire you, what would horses do? (1974), Burning Hell (1974), Believer`s Heaven (1978) ja The Second Coming (1980).

Katsottuani liudan Ormondien elokuvia, koin oloni epämukavaksi. Tiesin, että elokuvanörtit ympäri maailman katsovat kyseisiä leffoja, ja suomalainen elokuvalehti Elitisti julkaisi teoksista pitkän arvion.

Kulttisuosion syy on elokuvien ahdistavuudessa. Helvetti on kidutusta ja ikuinen kärsimys odottaa siellä jokaista, joka ei tee uskonratkaisua ja luovu kaikista paheistaan ennen kuolemaansa. Kommunistit ja mädättäjät vaanivat lapsia ja epäileväisiä jokaisen kulman takana ja tanssiminen on syntiä. Rock-musiikki on saatanasta ja vain Kuningas Jaakon Raamattuun on luottaminen.

Nyt 2020-luvulla teokset ovat erityisen ajankohtaisia eikä niiden maalaamaa maisemaa evankelikaalisesta kristillisyydestä voi vähätellä. Elokuvatoimittaja Jimmy McDonough kirjoittaa, kuinka 6 miljoonaa ihmistä teki elokuvan nähtyään uskonratkaisun ja vielä moninkertaisempi määrä ne tuoreeltaan katsoi.

AHDISTUIN ELOKUVIEN uudesta leviämisestä siksi, että en koe kuuluvani lainkaan samaan uskontokuntaan elokuvantekijöiden kanssa. Ja silti he pitävät pyhänä samaa kirjaa, käyttävät samoja rukouksia ja ammentavat samasta 2000-vuotisesta perinteestä. Ristin nimeen vannovat hekin.

Ja silti: tiedän, että jos joku tuttu filmihullu kysäisisi mielipidettäni, joutuisin takeltelemaan, että ”äh, tuo nyt on vain tuollaista ja ei me kristityt noin uskota”.

Usein tulen pohtineeksi, pitäisikö meidän puhua kristinuskoista kristinuskon sijaan. Erot ovat muutakin kuin kielellisiä ja kulttuurillisia. Erot ovat teologisia, eettisiä ja kaikin tavoin maailmankatsomuksellisia.

Kirjo on hurjaa Suomessakin. Moni miettii, mihin riparille lapsensa ilmoittaa, sillä alueelliset erot ovat valtavia. Minä kävin rippileirini körttien Aholansaaressa ja sisareni Lähetysseuran Päiväkummussa. Meidänkin kokemuksemme olivat tyystin erilaiset, lauluista ja painotuksista lähtien.

Kaikki versoo samasta juuresta, ja herätysliikkeiden ja kirkkokuntien erot ovat parhaimmillaan upeaa rikkautta. Välillä kristittynä ja pappina silti kyllästyy toistelemaan lausetta: ”en minä vaan ne toiset”. Jos populaarikulttuurin kuva kristityistä on yhä useammin tuomitseva fariseuksen muotokuva, mikä eteen?

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!