Kirkon tulevaisuudesta kiinnostuneiden kannattaa olla nyt tarkkana. Keväällä julkaistaan jälleen Nuorisobarometri, ja tällä kertaa sen teemana on katsomukset ja hengellisyys. Pian tarjolla on tutkittua tietoa 15–29-vuotiaiden uskonnollisuudesta juuri nyt.
Viimeksi uskonto on ollut Nuorisobarometrin teemana vuonna 2006. Jotain muutoksesta voi päätellä jo otsikosta. Edellisellä kerralla se vielä oli perinteisiä yhteisöjä ja jaettuja arvoja korostava ”uskonto”, nyt avarampi ja yksilöllisempi ”katsomukset ja hengellisyys”.
Jotain voi päätellä myös siitä, miten nuoret ovat vastanneet barometrissä vuosittain toistuvaan kysymykseen kuulumisen kokemuksista. Kiinteästi uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien osuus on pysynyt 2000-luvulla tasaisena. Melko löyhästi kuuluvien osuus on pienentynyt ja erittäin löyhästi tai ei lainkaan kuuluvien osuus on selvästi kasvanut. Toisin sanoen suomalaisten perinteinen uskonnollisuuden muoto kuuluminen ei nuoria enää puhuttele. Nyt kuulutaan kiinteästi – tai ei lainkaan.
ETUKÄTEEN TRENDEJÄ voi yrittää haistella myös länsinaapurista. Ruotsin Nuorisobarometrin hiljattain julkaisema Sukupolviraportti 2024 kertoo Z-sukupolven eli vuosina 1996–2010 syntyneiden ajattelusta. Aineistona on 15 000 ruotsalaisnuoren haastattelut.
Kyse on siis suomalaisessa kirkollisessa keskustelussa ylikorostuneen aseman saaneita millenniaaleja nuoremmasta sukupolvesta.
Millaisia Z:t sitten ovat? Ruotsin raportin mukaan selvä muutos on tapahtunut siinä, että nuoria eivät enää kiinnosta niinkään suuret kysymykset vaan ennemmin ne, joilla on merkitystä tässä ja nyt. Heitä kuvataan poliittisesti apaattisiksi ja turvallisuushakuisiksi individualisteiksi, jotka arvostavat perhettä ja terveyttä. Suhde tulevaisuuteen on pessimistinen. Kaiken taustalla vaikuttavat epävarmat maailmanajat.
Kirkollisesti kiinnostava yksityiskohta löytyy Trendiraportista. Sen mukaan yksi ruotsalaisnuoria kiinnostavista trendeistä juuri nyt on monk mode, suomeksi munkkimoodi. Munkkius ei tässä viittaa hengellisyyteen vaan pikemmin askeettiseen elämäntapaan: kovaan kuntoiluun, tiukkaan ruokavalioon, päihteettömyyteen ja meditointiin. Tavoitteena on tehokkuus ja sen avulla menestys.
Muutaman sivun raportti on tietysti karkea yleistys eikä varmasti tee oikeutta kokonaiselle sukupolvelle. Suunnasta laajaan aineistoon perustuvan raportin voi kuitenkin ajatella kertovan.
Kirkon kysymykseksi jää, miten se voisi puhutella nuoria, joiden katse on kiinnittynyt lähelle. Jos vastausta halutaan etsiä perhearvojen ja turvallisuuden korostamisesta, siihen varmasti löytyy kristinuskon perinteestä aineksia.
Ehkä mielekkäämpi suunta voisi silti löytyä jostain muualta. Voisiko kirkko olla se taho, joka myös näinä aikoina luo uskoa yhteisöjen voimaan, mahdollisuuteen vaikuttaa ja parempaan tulevaisuuteen?