Kolumni: Setä Samulin sirkus – Amerikkalaistunut tunne-elämämme vaikuttaa vastakkainasetteluiden taustalla

Niilo Rantala kuvattuna 10.10.2022

Italialainen yleisintellektuelli Pier Paolo Pasolini oli jo 1960-luvulla ahdistunut Euroopan amerikkalaistumisesta. Pohjois-Italian tunnelmalliset kylät täyttyivät coca cola -tölkeistä ja nuoret verhoutuivat farkkukuosiin aina Alpeilta Lampedusaan. Paljon on kulttuuria virrannut Atlantin poikki jälkeen Pasolinin päivien. Painajainen näyttää toteutuneen.

Myös Suomen eduskuntavaalit 2023 olivat monessa mielessä amerikkalaisuuden voitonjuhlaa. Paljon puhuttu polarisaatio tarkoittaa Suomessa ennen kaikkea rajua kaksinapaistumista, minkä tuntevat nahoissaan Keskustan lisäksi useimmat pienpuolueet. Taktikoiva äänestyskäyttäytyminen tuntuu olevan perua yhdysvaltalaisesta republikaani–demokraatti -jaottelusta. Vastapäät nähdään eräänlaisten Hollywood-lasien lävitse. Myös identiteettipolitiikka, alt right -liikehdintä ja kulttuurisotakauhistelu ovat pohjimmiltaan tuontitavaraa jenkeistä.

Amerikkalaistunut tunne-elämämme on yksi vaikuttaja vastakkainasetteluiden taustalla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomea vaivaava polarisaatio ei itseasiassa ole erityisen aatteellista, vaan pikemminkin affektiivista polarisaatiota. Vastakkain ovat ennen kaikkea tunteet.

VAALIT HERÄTTIVÄT ajattelemaan amerikkalaistumista myös suomalaisen kristillisyyden piirissä. Kristilliset arvot liitetään herkästi abortin ja eutanasian vastustamiseen sekä seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Yhdysvaltain Raamattuvyöhykkeen vaikutteet kaikuvat. Kristilliset arvot eivät vaalikoneissa tunnu tarkoittavan Paavo Ruotsalaisen tai Hilja Haahden arvoja, mutta amerikkalaisten televisioevankelistojen näkemykset kyllä välittyvät. Samasta lähteestä itseään nesteyttävät kristilliset radiokanavat. Praise the Lord!

Monet ääri-ilmiöt, kuten evoluutioteorian vastustaminen ja nuoren maan kreationismi ovat malliesimerkkejä sellaisesta uskonnollisuudesta, joka tuskin olisi koskaan juurtunut Suomeen ilman yhdysvaltalaista kulttuuri-imperialismia.

Myös suuren yleisön stereotypiat kristityistä liittyvät usein amerikkalaisiin elokuviin ja sarjoihin, puhumattakaan uusateistien olkiukoista. Siksi kirkon kritiikki netin keskustelufoorumeilla osuu niin harvoin kohteeseensa. Yksityiskoneilla lentävät saarnamiehet ovat suomalaisessa hengenelämässä vielä aikamoinen harvinaisuus.

AMERIKKALAISUUDEN RIEMUVOITON alleviivasi Kansallisen Kokoomuksen vaalibileissä tunnelmaa nostattanut taustanauha. Kaiuttimista raikui Wall Streetin henkeen sopivaa Pet Shop Boysia. Kappale oli sopivasti nimettykin: Go West.

Perussuomalaiset, joiden nuoriso-osasto kampanjoi supisuomalaiseen tapaan räppiä hyödyntäen, vakuuttaa vaalivansa suomalaista kulttuuria. Siksikö voitonjuhlat avaavaksi lauluksi oli valittu Rocky-elokuvasta kuulu, chicagolaisen Survivor-yhtyeen kappale Eye of the Tiger?

Niilo Rantala

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeli”Kirkossa on tärkeää sallia suvaitsevaisuus” – lehtorina ja pappina elämäntyönsä tehnyt Maire Kekola täyttää 90 vuotta
Seuraava artikkeliSodassa henkisen kriisinkestävyyden merkitys korostuu – Kirkko on valmistautunut sotaan kaikessa hiljaisuudessa

Ei näytettäviä viestejä