Kolumni: Onko vaarallista, jos joku pyhäinpäivän seutuvilla sytyttää hautakynttilän lisäksi tulen kurpitsaan?

Kuva: Jukka Granström

Olin pitkään halloween-vastainen. Jo tiedostavana nuorena olin hämmentynyt purematta niellystä amerikkalaisen juhlaperinteen vaalimisesta.

Sittemmin halloween-kulttuuri on vahvistunut Suomessa entisestään. Tänä vuonna kurpitsaa ja kauhuilukrääsää ilmaantui kauppoihin jo syyskuun lopulla.

Amerikkalaista tuontitavaraa ei ohentumassa oleva kulttuurimme kaipaa enää yhtään, olen ajatellut. Sittemmin törmäsin internetissä useampiin keskustelijoihin, jotka olivat halloweenin vietosta hyvin huolissaan nimenomaan kristillisestä näkökulmasta.

YHTÄKKIÄ OLI myös meidän 4-vuotiaamme kuullut halloweenista. Minä ja puolisoni totesimme ykskantaan, että hömppää koko touhu. 4-vuotias oli toista mieltä.

Puolisoni otti tiukkaavan linjan ja kysyi, miksi joulua juhlitaan. ”Koska Jeesus syntyi”, kuului vastaus. No entä pääsiäistä? ”Koska Jeesus kuoli ja meni taivaaseen”, kuului ei ehkä dogmatiikan kannalta täsmällinen, mutta ihan kiitettävä vastaus. No, miksi halloweenia juhlitaan? ”Tietysti siksi, että on halloween”. Mitäpä siihen lisäämään.

Lapsen into ja ilo ovat maailman arvokkaimpia asioita. Niitä ei tule koskaan torpata turhanpäiten. Päätin lyhyesti syventyä halloweenin taustoihin.

Kansanperinteestä ammentavien hahmojen sotkeminen kristillisiin juhliin ei silti ole vierasta supisuomalaisissa perinteissäkään

KRISTINUSKON LEVITESSÄ lähetystyöntekijöitä kannustettiin sulauttamaan kristillisiä merkityksiä pakanallisiin merkkipäiviin. Pian sai moni juhla uuden merkityksen. Näin kävi myös kelttiläis-pakanalliselle samhaimille, jonka tilalle vakiintui kuolleiden, erityisesti kuolleiden pyhien muisteluun keskittyvä juhla.

Irlannissa merkkipäivää ryhdyttiin kutsumaan nimellä All Hallows Eve, kaikkien pyhimysten päivän aatto. Kurpitsa vakiintui halloween-kulttuurin osaksi irlantilaisesta kansantarinasta, jossa juoppo-Jack kiristää pirua. Uudelle mantereelle juhlinta siirtyi irlantilais-englantilais-skotlantilaisten maahanmuuttajien myötä.

Ymmärrän niitä, jotka säikähtävät vampyyrien ja noitien ilmaantumista keskelle synkintä syksyä. Kansanperinteestä ammentavien hahmojen sotkeminen kristillisiin juhliin ei silti ole vierasta supisuomalaisissa perinteissäkään. Vai miten on tonttujen, joulukuusien, pääsiäisnoitien ja -kokkojen laita?

Jos halloweenissa ärsyttää tuo ”pakanallinen” aines, olisi rehellisyyden nimissä vastustettava myös edellä mainittuja puhdasoppisuuden uhkaajia.

Oma keskustelunsa on toki kaupallisuus sekä se, muuttuuko koko maailma pikku-Amerikaksi. Silloinkin kannattaisi vastustaa ennemmin suoratoistopalveluiden tarjontaa tai Yhdysvalloista kopioitua retoriikkaa, ei harmitonta juhlaa.

Kulttuuri muuttuu. Onko vaarallista, jos joku pyhäinpäivän seutuvilla sytyttää hautakynttilän lisäksi tulen kurpitsaan?

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkon nelivuotiskertomus kertoo että on suositumpaa olla kristitty tai luterilainen kuin uskova
Seuraava artikkeliTV-vinkki: Kunniaväkivalta ei liity uskontoon vaan on kulttuurinen ilmiö

Ei näytettäviä viestejä