Pyhät ovat luterilaisessa traditiossa pitkälti kalenterin nimipäivien taakse unohdettuja hahmoja. Tämä on johtunut reformaatiosta sekä varsinkin sitä seuranneesta pitkästä kehityksestä, josta ei dramatiikkaakaan puuttunut. Lopulta myös tietoinen teologinen deletointi ja inhimillinen unohtaminen kantoivat asiassa kortensa kekoon.

Augsburgin tunnustus ja sen Puolustus eli Apologia torjuvat kyllä keskiaikaisen pyhien avuksi huutamisen ja muut vääristymät, mutta muuten kanta pyhiin on kohtalaisen myönteinen. Edellisessä todetaan, että ”voimme julkisesti muistaa pyhiä, jotta oppisimme kukin kutsumuksemme mukaisesti seuraamaan heidän uskoaan ja hyviä tekojaan”. Ja jälkimmäisessä sanotaan yleisluonteisesti, että ”tunnustuksemme hyväksyy pyhien kunnioittamisen”.

Mutta ei sitä vulgaaria palvomista, joka 500 vuotta sitten katolisessa kirkossa rehotti.

ERÄISSÄ VIIMEAIKAISISSA puheenvuoroissa on palautettu mieliin, että pyhien muiston virkistäminen voisi tehdä omalle traditiollemme hyvää. Vuonna 2024 julkaistu Muistopäivien kirja (Sanctorale) antaa hyviä malleja asian korjaamiseksi. Mihinkään keskiaikaan paluuseen kirja ei toki kehota, mutta se muistuttaa, mikä Tunnustuskirjojemme henki asiassa oikein olikaan.

Kirkkohallituksen johtava asiantuntija Tomi Karttunen muistuttaa luterilaisuuden mystiikan kaipuusta, pyhien muistamisesta uudessa kirjassaan Augsburg 1530: ”Kiinnostus yleisuskonnolliseen esoteriaan voisi olla vähäisempää, jos yhteyttä tuonpuoleiseen osana spiritualiteettia ohjattaisiin ekumeenisen spiritualiteetin pohjalta entistä enemmän.”

On teologisia ja hengellisiä syitä, miksi pyhien muistamiseen pitäisi luterilaisessa kirkossa perehtyä uudelleen. Asia on tietenkin iso, jopa kulttuurikysymys. Toisaalta jo etukäteen masentaa se asiasta sivuun vievä kirkkopoliittinen ja teologinen älämölö, joka asiasta ikävimmillään voi kehkeytyä.

Keskikesän rauhassa voi tähän asiaan perehtyä vilkaisemalla, mitä luterilaisia, katolilaisia tai ekumeenisia muistettavia heinäkuu Sanctoralen mukaan sisältää. Joukossa ovat Marian vierailupäivä (2.7.), Jan Hus (6.7.), ensimmäinen suomalainen kokoraamattu (20.7.), Magdalan Maria (22.7.), apostoli Jaakob Vanhempi ja Tuomas Kempiläinen (25.7.), Johann Sebastian Bach (28.7.) sekä pohjoismaiset marttyyrikuninkaat Olavi, Knuut ja Eerik (29.7.).

Katolista tai ekumeenista lisäväriä tuovat Sanctoralen ulkopuolelta esimerkiksi Benedictus Nursiahlainen (11.7.), Bonaventura (15.7.) ja Jeesuksen isoäiti Anna (26.7.).

Sen sijaan jesuiittojen perustajan Ignatius Loyolan (31.7.) muistamiselle ei taida olla luterilaisittain nieltäviä syitä. Jotain rajaa.

Apologia myöntää, tosin hieman kyseenalaistaen, että enkelien lisäksi myös pyhät rukoilevat kirkon puolesta. Pyhiä meidän ei pidä rukoilla tahi avuksi huutaa, mutta entäpä heidän muistamisensa?