Vuonna 1905 nähtiin nämäkin merkittävät asiat: Kotimaa-lehti perustettiin ja kirjallisuuden Nobel-palkinnon sai puolalainen Henryk Sienkiewicz. Kotimaa-lehden merkitystä ei tarvitse perustella, mutta onko Sienkiewiczillä vielä jotain annettavaa?

Sienkiewicz sai Nobelinsa ”erinomaisista ansioistaan eeppisenä kirjailijana”. Hänen tunnetuin romaaninsa on Quo Vadis vuodelta 1896.

Kirjan nimi perustuu tunnettuun kristilliseen legendaan, jossa apostoli Pietari on pakenemassa keisari Neron vainoja Roomasta, ja Via Appialla hän kohtaa Jeesuksen. Pietari kysyy Jeesukselta: Herra, minne menet (Quo Vadis, Domine)? Jeesuksen vastaus ”Olen tulossa Roomaan ristiinnaulittavaksi uudelleen” jysähti Pietarin tajuntaan.

Hän ymmärsi, että hänen on palattava Roomaan ja kohdattava kohtalonsa, aivan kuten Kristus oli tehnyt. Pietari kääntyi takaisin kaupunkiin, jossa hänet myöhemmin ristiinnaulittiin.

Samaan valintojen tekemiseen teemaan liittyy myös kirjan läpi kulkeva rakkaustarina. Roomalainen upseeri Marcus Vinicius rakastuu nuoreen kristittyyn Lygiaan. Kaksi täysin vastakkaista maailmankatsomusta törmäävät: Vinicius elää nautinnon, väkivallan ja ylimielisyyden täyttämää roomalaista elämää, kun Lygia sen sijaan elää todeksi kristillistä rakkautta, nöyryyttä ja uskoa.

Kun kristittyjen vaino alkaa, Lygian luja ja puhdas usko pakottaa Viniciuksen valitsemaan: seuratako perinteisen Rooman arvoja vai kristinuskon tietä? Vinicius ymmärtää elävänsä arvojen tyhjyydessä, ja hän kääntyy kristityksi.

LUIN QUO VADIKSEN ensimmäisen kerran jo monta vuotta sitten varusmiespalveluksen luppohetkinä, ja se taisikin olla ainoa hyöty asevelvollisuuden suorittamisesta. Kirjasta alkoi lukemisen harrastus siinä muodossa kuin se jatkuu edelleen.

Vuosien varrella lukemiseni on kulkenut vuoroin laajojen romaanien kimpussa ja vuoroin pois niistä. Viime vuosina on ollut menossa suppeiden teosten jakso, ja historiallisia romaaneja olen lukenut vain vähän. Uteliaisuuttani nyt tartuin Quo Vadikseen uudelleen. Hyvä, että tartuin, sillä teos teki taas syvän vaikutuksen.

Olin todella yllättynyt, kuinka hyvin kirja on kestänyt aikaa. Suotta ei ole kehuttu Sienkiewiczin tapaa kertoa. Romaanin hahmot ovat uskottavia, ja juoni tempaa mukaansa. Yhteiskunnan, tapojen ja tapahtumien kuvaus on tarkkaa mutta ei puuduttavaa. Kuvaus kristittyjen vainoista on puistattava.

Maila Talvio käänsi kirjan lähes tuoreeltaan puolan kielestä, ja käännös toimii edelleen hyvin. Vain muutamissa kohdissa ajattelin, että freesattu käännös voisi olla paikallaan.

Ulkoiset puitteet 130 vuotta sitten julkaistussa teoksessa ovat siis kohdillaan ja toimivat. Entä sisältö, vieläkö sillä on annettavaa?

Kirja kysyy myös nykylukijalta: minne menet, minne elämänpolkusi johtaa? Sehän se vasta aina ajankohtainen kysymys onkin.