”Kirkossa yhteys yleisöön on rauhallinen ja tiivis”, kertoo jouluun kiertueella valmistautuva Diandra

Diandra. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Joulukonsertteja järjestetään jälleen kirkoissa eri puolilla Suomea. Tuttujen joululaulujen ja lämpimän tunnelman kanssa on hyvä virittäytyä jouluisiin ajatuksiin. Joulu ja sen lähestyminen on myös Diandralle erityistä aikaa.

1 Olet parhaillaan Kerran joulukuun aikaan -joulukonserttikiertueella kirkoissa. Millainen ohjelmisto on?

– Se koostuu perinteisistä suomalaisista joululauluista sekä muutamista englanninkielisistä kappaleista. Soitan konserteissa myös viulua, sillä se soi kauniisti kirkoissa. Kirkkokonsertit ovat minulle hyvin mielekkäitä, sillä kirkot ovat kauniita ja niissä on toimiva akustiikka. Ihmiset kuuntelevat kirkoissa tarkasti esitystä, yhteys yleisöön on rauhallinen ja tiivis.

– Esiintyessäni kirkossa tunnen suurta kunnioitusta. Kartoitamme myös tarkasti missä voi liikkua, emme mene esimerkiksi alttarille. Joulunajan esiintymisillä on ollut minulle erityinen merkitys lapsuudesta saakka. Kävin silloin useamman kerran jouluisin esiintymässä Hyvinkään sairaalassa erään kanttorin kanssa. Hän soitti pianoa ja minä lauloin tonttulakki päässä. Joululauluista suosikkejani ovat Oi jouluyö, Taivas sylissäni sekä Varpunen jouluaamuna.

2 Kuukauteen mahtuu yli kolmekymmentä konserttia. Miten jaksat niin tiiviin kiertämisen?

– Päiväohjelma on mietitty tarkasti. Aamuherätyksen jälkeen pyrin käymään salilla. Juon paljon vettä ja otan vitamiinit. Sen jälkeen siirryn muun ryhmän kanssa ruokailun kautta konserttipaikkakunnalle. Päästyämme perille tehdään sound check ja konsertti. Sen jälkeen syödään ja nukkumaan hotelliin tai kotiin. Jos flunssan oireita ilmenee, otan vihreää teetä hunajan kanssa sekä tarpeen mukaan tulehduskipulääkettä. Onneksi olen flunssassa varsin harvoin.

3 Mitä jouluusi kuuluu?

– Olen jouluihminen. Aloitin joululahjojen ostamisen jo lokakuussa, sillä joulukuuni on kiertueen vuoksi kiireinen. Kokoonnumme jouluna suvun kanssa yhteen, paikkana on yleensä isovanhempieni tai tätini koti. Nykyisin mukana on myös pieniä lapsia, mikä tuo ihanan lisätunnelman. Tärkeintä joulussa on yhdessäolo ja rauhallinen sekä leppoisa tunnelma millaista ei ole milloinkaan muulloin.

4 Mitä erikoisempia joulunhajan muistoja sinulla on?

– Yksi hauska muisto liittyy jouluhkalenteriin. Eräänä vuonna siskoni söi kaikki kalenterin suklaat etukäteen. Siitä ei kuitenkaan tullut riitaa. Olen myös ollut useampana vuonna perheemme parissa joulupukkina. Tänä vuonna en kuitenkaan hoida sitä roolia.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!Ilmoita asiavirheestä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuomo Mannisen ryhmäkuvat kertovat, että ihmisen paikka on joukossa
Seuraava artikkeliNäkökulma: Kalenterikohun koreografia ja pöyristymisen aikakausi

Ei näytettäviä viestejä