Kirkon tulisi luopua vihkimisoikeudestaan, linjaa Tampereen emerituspiispa Juha Pihkala. Pihkala väläyttää näkemystään muistelmateoksessaan Tien vaikean minulle valmistit. Kotimaa päätti kysyä Pihkalalta, mitä hän keskustelunavauksellaan tarkoittaa.
Ensinnäkin, kirkon olisi lopultakin luovuttava roolistaan ”valtion viranomaisena”, Pihkala toteaa.
– Kysymyksiä tulisi tarkastella omasta perinnöstä käsin. Kirkon on oltava kirkko, ei julkisen vallan hengellinen jaosto.
Pihkala vaikuttaa ilmeisen kyllästyneeltä kirkossa pitkään velloneeseen avioliittokeskusteluun ja sen herättämiin riitoihin ja kohuihin. Hänen mukaansa keskustelu on ajautunut umpikujaan. Nyt on pohdittava, kuinka tämä umpisolmu saadaan avatuksi.
Kirkollisen avioliittoriidan taustan Pihkala näkee yhtenäiskulttuurin murtumisessa. Kirkolla ja valtiolla oli kauan yhteinen käsitys siitä, mikä avioliitto on. Kun käsitykset ovat muuttuneet ja valtio luonnollisesti toimii asettamiensa lakien mukaan, on asetelma murentunut. Nyt kirkon olisi pohdittava omaa suhdettaan avioliittoon omasta näkökulmastaan käsin, ei valtion lainsäädännön sitomana.
Ei pitäisi liikaa puhua ”kristillisestä avioliittokäsityksestä”.
MIKSI SITTEN juuri avioliitto ajoi kirkollisen keskustelun umpikujaan? Pihkalan mielestä kysymys avioliitosta on emotionaalisesti ja monella tavalla useita ihmisiä koskettava kysymys.
Ongelmaksi nousee se, että nykyinen käsitys avioliitosta, valtion lainsäädäntö ja kirkon oma traditio eivät ongelmitta asetu samaan uomaan.
Piispakunnan antamaa pastoraalista ohjetta, jossa papeille annettiin lupa vihkiä kaikkia pareja, Pihkala ei näe ratkaisuna.
– Se on pastoraalinen ohje, eikä auta pitkälle eteenpäin.
Puheet, joissa painotetaan ”kristillistä” tai ”raamatullista avioliittokäsitystä”, eivät niin ikään emerituspiispaa innosta.
– Näihin nimikkeisiin niittautuminen antaa vinoutuneen vaikutelman siitä, että kirkolla tai kristinuskolla olisi ollut jokin erityinen rooli tämän instituution muotojen määrittelyssä.
Pihkalan mukaan kirkon avioliittoteologia on nojannut historiassa luonnonoikeudelliseen ja biologiseen lähtökohtaan.
– Siihen kristinusko on sitten tuonut spirituaalisena lisänä omia eettisiä ulottuvuuksiaan painottaen sitoutuneisuutta ja uskollisuutta.
Pihkala painottaa, että siksi ei pitäisi liikaa puhua ”kristillisestä avioliittokäsityksestä” tai juutalaiskristillisestä näkemyksestä.
– Perinteinen avioliittomalli on ollut globaali ja biologiaan perustuva.
Pihkala kertoo, että kun hänen tietonsa seksuaalivähemmistöistä on kasvanut, hän on sisäistänyt ajatuksen siitä, että vähemmistön edustajilla tulee olla samat oikeudet ja velvollisuudet kuin ”perinteisemmänkin avioliittomallin” edustajilla.
– Ihmisten on oltava näiltä osin täysin yhdenvartaisia. Tämän ratkaisun lähtökohtana ovat yleiset ihmisoikeudet ja niille rakentuva etiikka, joka sisältyy myös Raamatun teksteihin.
Siirtymä pois vihkimisoikeuden piiristä noudattaisi parhaiten Lutherin mallia.
KOSKA KIRKKO ei ole kuitenkaan päässyt sopuun suhteestaan vihkimisiin, on Pihkalan mukaan vihkimisoikeudesta luovuttava. Mutta onko se ratkaisu vai harhautus?
– Keskustelu varmasti jatkuisi, riitakin, mutta sen ympärille tulisi ilmaa. Keskustelu myös jatkuisi terveempänä ilman juridiikan painoa.
Pihkalan mielestä umpisolmua kiristää entisestään valtiollinen ulottuvuus.
– Kirkon on noudatettava lähimmäisenrakkautta ja tasa-arvoa ja pidettävä huolta ihmisoikeuksista, mutta omista lähtökohdistaan käsin, ei siksi, että valtio niin säätäisi.
Vihkimisoikeudesta luopumista Pihkala ei pidä erityisen isona asiana.
– Monissa muissa maissa on jo niin, että on ensin valtiollinen vihkiminen ja sitten kirkollinen siunaamistilanne.
Mutta vähentääkö vihkimisoikeudesta luopuminen ihmisten sitoutumista? Siihenkään Pihkala ei usko. Pihkala tähdentää, että siirtymä pois vihkimisoikeuden piiristä noudattaisi parhaiten Lutherin mallia.
Pihkalan mukaan avioliittoon vihkiminen ei ole mitenkään teologian ytimessä.
– Kihlaus on ollut se, joka on avioliiton luonut. Tuo parin toisilleen antama, ja sitten yhteisöltä saatu hyväksyntä on vanhan roomalaisen oikeuden mukainen käytäntö. Kirkko on tullut vasta myöhemmin mukaan siunaamaan liittoja. Palattaisiin vanhaan käytäntöön, joka on ollut valtiokirkollisina vuosisatoina unohduksissa.