Kalle Kuusimäen mukaan kymmenen vuoden takaiseen suhteutettuna kaksinkertaistuneet.
– Rahamittarilla mitattuna tilanne on pahentunut. Jos puhutaan pienistä seurakunnista, niin kapasiteetti avustusten maksamiseen ei välttämättä riitä. Tämähän toimii sillä tapaa, että seurakunnilla on omat varat mitä voi käyttää. Hiippakunnilta voi anoa vähän isompia summia ja sitten on diakoniarahasto, joka toimii valtakunnallisesti, Kuusimäki sanoo.
Avustusten kasvu johtuu Kuusimäen mukaan inflaatiosta, elinkustannusten noususta ja sosiaaliturvan alhaisesta tasosta.
Vaikka rahamäärät ovat kasvaneet, avustusten määrä on samassa ajassa laskenut. Viime vuonna avustuksia myönnettiin 174 709 kertaa, kun vuonna 2000 niiden määrä oli 277 000. Vähentyneet määrät selittyvät 1990-luvun laman vaikutusten tasaantumisella. Edellisen laman jäljet näkyivät diakoniavastaanotoilla 15 vuoden ajan.
Asiakaskontantien syyt ovat pysyneet vuosikymmenen ajan samoina. Runsas neljännes asiakkaista lähestyy kirkkoa taloudellisten ongelmien vuoksi. Seuraavina tulevat sairaudet ja ihmissuhdeongelmat. Käytännössä nämä kolme pääsyytä esiintyvät usein yhdessä. Talouteen, terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat ovat olleet viime aikoina kasvussa.
Suurin osa kirkon diakoniatyössä kohdatuista on työikäisiä ja yksinasuvia naisia. Kuusimäen mukaan kiristynyt yhteiskunnallinen tilanne näkyy sekä maaseudulla että kaupungeissa. Ongelmia esiintyy perinteisesti eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa, Kuopion, Mikkelin ja Oulun hiippakunnissa.
Lue myös: Köyhyysryhmä vaatii hyvinvointierojen kaventamista