Kun Helsingin Kallion kirkossa vietettiin ensimmäisiä Kirkkopäiviä vuonna 1918, muutaman sadan metrin päässä Työväentalolla haudottiin vallankumousta. Ennen sisällissotaa ajatukset ehtivät vielä viipyä juuri vietetyssä reformaation 400-vuotisjuhlassa. Ensimmäisten Kirkkopäivien teemaksi valittiin Uskonpuhdistuksen perintö ja sen velvoitus.
Nyt reformaation 500-vuotisjuhlavuonna teemoja ei enää käytetä. Päivien brändiä on rentoutettu kohti iloista kansanjuhlaa. Monien Kirkkopäivien valmisteluissa mukana ollut Kirkkopalvelujen eläkkeellä oleva johtaja Simo Huhta kyselee varovasti, haluaako tapahtuma olla jo hiukan liikaakin kaiken kansan tykkäämä. Vaarana voi olla liiallinen viihteellistyminen.
– Tänä vuonna järjestäjäpohja on ennennäkemättömän laaja. Tämä korostaa Kirkkopäiviä koko kirkon juhlana, Huhta pohtii.
***
Paikkakunta, jolla tapahtumaa on vietetty, on aina antanut ohjelmalle vahvan paikallisvärin. Joka juhlilla on noussut esille myös kysymys kirkon ja yhteiskunnan suhteista sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kysymyk set.
– Myös ekumeenisuus on ollut monella tavalla läsnä, rovasti Simo Huhta sanoo.
Toisilla Kirkkopäivillä Turussa vuonna 1920 yritettiin rakentaa yhteyttä eri puolilla taistelleiden välille. Nuoret teologit näkivät sisällissodan suurena onnettomuutena ja yrittivät olla menemättä kummankaan osapuolen puolelle, Simo Huhta toteaa.
Vuonna 1919 Suomi sai ensimmäisen perustuslakinsa. Se toi mukanaan uskonnonvapauden, johon monet papit suhtautuivat pelokkaasti, 1900-luvun Suomen kirkkohistoriaan erikoistunut dosentti Tapani Innanen kertoo.
– Uskonnonvapaus oli iso askel. Osa papistosta pelkäsi, että se saisi kansan hylkäämään kirkon. Kirkon virallisesta asemasta ja taloudesta sekä pappien roolista yhteiskunnassa keskusteltiin kiivaasti, Innanen sanoo.
Tätä keskustelua heijasteli vuoden 1920 Kirkkopäivien teema, Kirkon ja valtion suhteet.
***
Viipurin Kirkkopäivillä vuonna 1922 otettiin vahvasti kantaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen puolesta. Edistyspuolue oli ajanut sen tilalle tunnustuksetonta siveysoppia, mutta hävisi vaaleissa. Ilmassa oli epävarmuutta siitä, mikä tulee olemaan uskonnon asema nuoressa tasavallassa.
Kun kirkosta eroaminen lopulta oli mahdollista vuonna 1923, vain runsaat parikymmentä tuhatta ihmistä erosi.
– Kirkossa ajateltiin nyt, että kas, kansa haluaakin olla täällä, mitä meidän siis pitäisi tehdä? Innanen kuvailee.
Talvisodan alkuun asti Kirkkopäivät olivat kirkon sisäinen, hengellinen juhla. Kirkolle riitti perinteinen toimintamalli, jumalanpalvelukset, toimitukset ja kansan kasvattaminen.
Vuoden 1943 Kirkkopäivien teema, Kansamme ja kirkkomme etsikkoaika, kuvasi jatkosotaa käyvän kansan tunnelmia. Valtion ja kirkon ylimmälle johdolle alkoi olla selvää, että Saksa ei voittaisi toista maailmansotaa. He tiesivät, että jotakin ratkaisevaa oli tapahtumassa.
***
Sodan jälkeisten Kirkkopäivien teemoissa näkyvät vahvasti uuskansankirkollisuuden teemat. Suomalaiset elivät sodan synnyttämän aineellisen ja henkisen hädän keskellä.
Rintamalla ensin sotilasjohtajana ja myöhemmin pappina toiminut arkkipiispa Mikko Juva totesi, että sota muutti kirkon.
– Kun papit olivat monta vuotta ryömineet ja pelänneet tavallisten suomalaisten miesten kanssa juoksuhaudoissa, entiseen ei kerta kaikkiaan ollut paluuta. Jäykäksi mielletyn kirkon pitäisi vastata ihmisen hätään, Innanen kertaa.
Ja niin tapahtui. Toiminta kirkon seinien sisällä ja kansanvalistus jäivät syrjemmälle. Diakonia lähti vahvaan nousuun. Sodassa tärkeäksi tullut sairaalasielunhoito vahvistui ja avioliittoneuvonta alkoi.
1960 ja -70-lukujen Kirkkopäivät avattiin voimakkaasti yhteiskunnan suuntaan. Mallia otettiin Saksan kirkkopäiviltä, jotka käsittelivät laajasti rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.
– Siitä lähtien yhteiskunnalliset teemat ja kirkon tehtävät yhteiskunnassa ovat olleet Kirkkopäivillä vahvasti esillä, Huhta toteaa.
Kirkko etsi tasapainoa radikaalien uudistajien, Kirkkojen maailmanneuvoston teologisten virtausten ja herätysliikkeiden kritiikin välissä. Sosiaalisen ja kansainvälisen oikeudenmukaisuuden tiedostaminen näkyy esimerkiksi vuoden 1969 teemassa, Ihmisen tehtävä Jumalan maailmassa.
***
Vuonna 1981 sana kirkko esiintyi viimeisen kerran Kirkkopäivien teemassa. Nyt ryhdyttiin kysymään yleisinhimillisiä kysymyksiä. Välillä otettiin mainostoimistot mukaan tekemään monitulkintaisia sloganeita. Sellainen oli esimerkiksi Risti, riita ja sovinto vuonna 1997 Lappeenrannassa.
Onni täällä vaihtelee, oli Kirkkopäivien viimeinen teema. Sen alla kokoonnuttiin vuonna 2009 Jyväskylään.
– Enää ei haluta tarjota yleisteemaa, vaan runsaasti kaikenlaista postmodernissa hengessä. Kertooko tämä tyytymisestä entistä laveampaan noutokattaukseen? Eikö kirkolla ole enää yhtä tai yhteistä vastausta aikamme ihmisen kysymyksiin? Innanen kysyy.
Simo Huhta kehuu tällä viikolla pidettävien Kirkkopäivien ohjelmaa.
– Uskonpuhdistuksen ja itsenäisyyden juhlavuodet on leivottu hienosti ohjelman sisään.
Myös ensi vuoden Kirkkopäivien satavuotisjuhlat ovat Huhdan mielestä huikea mahdollisuus, kun suomalaiset muistelevat sata vuotta sitten päättynyttä sisällissotaa. Silloin kokoonnutaan jälleen teeman ympärille. Se on Sovinto100.
– Merkkivuosi huipentaa kysymyksen kirkon tehtävästä yhteiskunnassa.
Kuva: Mari Teinilä. Edellisen kerran Turussa vietettiin Kirkkopäiviä vuonna 2007. Kuvassa silloinen Kirkkopalvelujen johtaja Simo Huhta.