”Kirkkolaivan kurssia ei voi kääntää kevein perustein”

Kaarina Fränti, 69, katselee asioita kokeneen luottamushenkilön silmin, sillä menossa on jo yhdeksäs valtuustokausi Mustasaaren seurakuntayhtymän kirkkovaltuustossa.

Hän istuu lisäksi vuonna 1995 perustetun Mustasaaren suomenkielisen seurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajan tuolilla. Kokenut vaikuttaja on myös saanut seurakuntaneuvoksen arvonimen.

Vapaaehtoistyö on Fräntille tärkeää. Hän on toiminut muun muassa kahdeksantoista vuotta äiti-lapsi –piirin vetäjänä. Erityisen lähellä pitkän linjan vaikuttajan sydäntä on diakoniatyö eri muodoissaan.

– Vähäosaiset tarvitsevat apua. Voidessani tehdä jotain lähimmäisteni hyväksi saan siitä hyvän mielen itsekin.

– Olen muun muassa vapaaehtoismyyjänä Lähetyssopessa, missä myymme erilaisia käsitöitä. Osallistun myös erilaisin talkoisiin ja keräyksiin. Olen mielelläni mukana kaikenlaisessa hyvää välittävässä toiminnassa niin paljon kuin vain mahdollista, Fränti toteaa.

Kirkkoon kuuluminen on Fräntille luonnollinen asia, jonka hän omaksui aikanaan vanhemmiltaan. Kirkon jäsenyys tuo myös turvaa.

– Haluan välittää tätä ajatusta kirkon välittämästä turvasta myös diakoniatyössä. Toivon mahdollisimman monen kuuluvan kirkkoon. Seurakunnassamme eroavien määrä oli onneksi viime vuonna edellistä vuotta pienempi, Fränti iloitsee.

Mielenkiintoinen yhtymä

Mustasaaren suomenkielinen seurakunta kuuluu viiden seurakunnan yhtymään, jossa muut seurakunnat ovat ruotsinkielisiä. Fräntin mukaan päätöksenteko sujuu hyvässä hengessä, vaikka suomenkielinen seurakunta on yhtymässä ainoa lajissaan.

– Asiat rullaavat mukavasti. Silti viisi seurakuntaa on aika paljon tälle alueelle. Seurakuntien määrä saattaakin tulevaisuudessa nousta keskusteluihin. Myös yhteistaloutemme on yleistä linjaa löysempi, minkä takia käymme parhaillaan keskusteluja seurakuntayhtymän perussäännöstön muuttamiseksi.

– Näen lisääntyvän yhteistyön positiivisena asiana. Se hyödyttää kaikkia seurakuntia. Silloin voitaisiin esimerkiksi henkilökunnan osaamista hyödyntää laajemmin, Fränti pohtii.

Politiikka ei ole aiheuttanut ongelmia Mustasaaren seurakuntayhtymän päätöksenteossa. Oman mausteensa tuo, että ainoastaan kaksi valtuutettua on valittu puolueiden listalta, loput ovat sitoutumattomia.

– Politiikka ei ole vaikuttanut toimintaamme. Mielestäni sitä ei saakaan sekoittaa mitenkään uskontoon, Fränti painottaa.

Kirkolliskokouksen toiminta saa kiitosta

Kirkolliskokouksen toimintaa Fränti pitää kokonaisuudessaan hyvänä. Varsinkin isoissa kysymyksissä vaadittava kolmen neljäsosan enemmistö saa häneltä hyväksynnän.

– Seurakunnat ovat iso, eteenpäin seilaava laiva. Aluksen kurssia ei voi kääntää kevein ja tuulesta temmatuin perustein. Siinä mielessä selkeä äänienemmistö on oikea ratkaisu.

Pienempiin asioihin Fränti kuitenkin kaipaisi lisäjoustavuutta.

– Ne voitaisiin hoitaa nopeammin, ilman turhan pitkiä käsittelyjä. Tässä olisi tarkastamisen paikka.

Luentoja muistiasioista

Vapaa-aikaansa Fränti viettää seurakunnallisten puuhien lisäksi muun muassa monipuolisesti liikkuen, kuorossa laulaen sekä mökkeillen. Hän pitää myös jonkin verran luentoja muistiasioista.

– Ne on suunnattu yhteisöille ja ryhmille. Työskentelin pitkään muistihäiriöisten parissa, eli kokemusta on kertynyt. Tuntuu hyvältä voida auttaa asiassa edelleen.

Kokenut luottamushenkilö muistuttaa myös Pohjanmaalla sijaitsevan Mustasaaren kauneudesta.

– Meillä kannattaa poiketa. Mustasaaressa on paljon rantaa ja saaria. Täällä sijaitsee myös Suomen pisin silta, Raippaluodon silta, Fränti listaa.

Kuva: Kaarina Fräntin kotialbumi

Edellinen artikkeliPiikkiöläiset vastustavat seurakuntaliitosta – adressissa jo yli 1000 nimeä
Seuraava artikkeliMyllykosken monitoimikirkon suunnittelukilpailu ratkesi

Ei näytettäviä viestejä