Kirkkohallitus pitää eheytys­hoitojen kieltoon tähtäävää kansalais­aloitetta ”yleisesti kannatettavana”

Kuva: Kuvakaappaus Rikkomaton-kansalaisaloitteesta

Kirkkohallituksen kasvatuksen johtaja Jarmo Kokkonen oli tiistaina 27.2. eduskunnan lakivaliokunnan kuultavana koskien kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on niin sanottujen eheytyshoitojen kieltäminen lailla.

Eheytyshoidoilla tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on yksilön seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolikokemuksen muutos.

Kokkosen lakivaliokunnalle antaman lausunnon mukaan Kirkkohallitus pitää kansalaisaloitteen tavoitetta yleisesti kannatettavana.

”Aloitteessa kiinnitetään tarpeellisella tavalla huomiota toimintaan, joka altistaa ihmisarvon loukkauksille sekä henkiselle ja hengelliselle väkivallalle”, lausunnossa todetaan.

Lausunnon mukaan aloitteessa on ilmaistu tärkeä tavoite yksilön itsemääräämisoikeuden toteutumisesta niin seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin kuin uskonnollisen vakaumuksen osalta.

Eheytyshoidot lausunnossa nähdään osana sateenkaari-ihmisten syrjinnän pitkää historiaa. Niitä pidetään yksilön hyvinvoinnille ja mielenterveydelle haitallisina.

Lausunnon mukaan jokaisella on oikeus tulla hyväksytyksi ja tunnustetuksi omana itsenään. ”Jokainen ihminen on Jumalan silmäterä ja hänelle rakas”, lausunnossa sanotaan.

Kirkon keskeisimpiä asiakirjoja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä ovat lausunnon mukaan rippikoulusuunnitelma Suuri Ihme (2017), piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja (2008), Turvallinen seurakunta -linjaus (2019), Kirkko ja hengellisen väkivallan ratkaisut (2020) sekä Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa (2021).

EHEYTYSHOITOJEN KIELTOON tähtäävä kansalaisaloite Rikkomaton tuli eduskuntaan marraskuussa 2023.

Vastaava kansalaisaloite Ehjänä syntynyt oli eduskunnan käsittelyssä jo edellisellä hallituskaudella. Silloin aloitteesta mietintöä valmistellut sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanut työtään valmiiksi ja hallituskauden päättyessä aloite raukesi.

Tällä kertaa aloite on lakivaliokunnan käsittelyssä. Se kuuli tämän viikon tiistaina Jarmo Kokkosen lisäksi myös useita muita asiantuntijoita.

Heitä olivat muun muassa Sateenkaariyhdistys Malkuksen hankepäällikkö Hanna-Leena Autio, Uskot-foorumin toiminnanjohtaja Katri Kuusikallio sekä uskontotieteilijä Peik Ingman.

Lisäksi kuultavina olivat tasa-arvovaltuutettu Rainer Hiltunen, poliisitarkastaja Visa Weckström, valtionsyyttäjä Anu Mantila, Mieli ry:n johtava asiantuntija Kristian Wahlbeck ja Loisto setlementti ry:n johtava asiantuntija Tommi P. Pesonen.

Aiemmin helmikuussa 15.2. lakivaliokunta järjesti asiasta julkisen kuulemisen. Siellä olivat kuultavina aloitteen tekijöiden edustaja Perttu Jussila, THL:n erikoissuunnittelija Aino Jehkoi, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman, Setan puheenjohtaja Pekka Rantala, psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä ja Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen.

Valiokunta voi järjestää myöhemmin lisää kuulemisia.

KIRKKOHALLITUS ANTAA ministeriöille ja eduskunnalle vuosittain kymmeniä lausuntoja. Kaikki annetut lausunnot julkaistaan Evl.fi-sivustolla.

Lausuntopyynnöt tulevat Kirkkohallituksen kirjaamoon. Sieltä ne ohjataan sille Kirkkohallituksen osastolle, jonka toimialaan aihe lähimmin liittyy.

Jarmo Kokkonen kertoo, että tavallisesti lausunnot hyväksytään virastokollegiossa. Siihen kuuluvat Kirkkohallituksen ylimmät virkamiehet eli kansliapäällikkö ja viisi kirkkoneuvosta. Tiettyyn teemaan liittyvät asiantuntijalausunnot, jollainen myös eheytyshoitoihin liittyvä lausunto oli, viedään kollegioon tiedoksi.

– Yhdessä ne täällä silti valmistellaan, kukaan ei näitä yksin tee. Tämäkin lausunto valmisteltiin yhdessä hallinto-osaston ja piispainkokouksen kanslian kanssa, Kokkonen sanoo.

Jarmo Kokkonen oli valmistelemassa myös translakiin liittyvää lausuntoa vuonna 2022, joka aikanaan aiheutti vilkkaan keskustelun.

Kokkonen toteaa, että yleensä lausunnot eivät synnytä keskustelua.

– Jostain syystä tällaiset, jotka koskevat, avioliittoa, sukupuolta ja seksuaalisuutta, tuntuvat kiinnostavan myös lausuntojen muodossa

Lue myös:

Kirkko­hallitus antoi lausunnon uudesta trans­laista – ”Omana itsenään jokainen ihminen on Jumalan silmä­terä”

Kirkkohallituksen lausunto translaista nostettiin esiin kun siitä alkoi liikkua väärää tietoa

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLuterilaisuuden perus­luonteeseen kuuluu kapina – siitä seuraa moni­äänisyyttä ja myös riitoja
Seuraava artikkeliTällä viikolla Sattuvasti sanovat uutisankkuri Matti Rönkä, kirjailija Lorna Byrne ja toimittaja Pekka Lähteenmäki

Ei näytettäviä viestejä