”Vetelin kirkko on ollut minulle tärkeä paikka lapsuudesta lähtien. Opin kirkossa käynnin vanhemmiltani, sillä he olivat muutoinkin mukana seurakunnan toiminnassa. Olen päässyt ripille Vetelin kirkossa, mutta naimisiin menin Kaustisen kirkossa, koska vaimoni on sieltä kotoisin.
Kotikirkko on ajan kuluessa tullut minulle yhä tärkeämmäksi. Koska elämäni on edelleen synnyinkunnassani, tuo se lisäkiintymystä Vetelin kirkkoon. On myös tunteita nostattavaa ajatella, että useammat sukuni sukupolvet ovat käyneet samassa kirkossa.
Kirkossa käyminen on minulle hyvin merkityksellistä. Nelilapsisen perheen kanssa se jää kuitenkin vähemmälle. Lapset ovat silti kirkossa käydessämme mukana. Vaikka he touhuavat siellä usein omia juttujaan, on hienoa, että he silti kuuntelevat ainakin osan aikaa. Tähän on tullut vahvistus kotona heidän kysyessään jotain papin puheeseen liittyvää. Olemme myös opettaneet lapsille rukoilemisen, sillä koemme sen tärkeänä asiana.
Niki Hietalahti. Kuva: Tomi Olli.
TUNNEN OLONI hyväksi ja turvalliseksi istuessani kotikirkossa kuuntelemassa Jumalan sanaa. Erityisen merkityksellisiä hetkiä on silloin, kun papin sanat sopivat sen hetkiseen elämäntilanteeseeni. Puhun jumalanpalveluksen aikana usein myös hiljaa mielessäni Jumalalle, käyn silloin läpi elämässäni olevia asioita ja tunnen olevani Jumalan kasvojen edessä. Kotikirkkoni on yksi elämäni peruspilareista tässäkin valossa.
Pidän Vetelin kirkkoa hyvin kauniina ja vaikuttavana rakennuksena. Minuun tekee erityisen vaikutuksen alttaritaulu, siihen on kuvattu monia eri asioita Raamatusta. Säväyttäviä ovat myös koristeellinen saarnastuoli sekä sen takana oleva lasimaalauksellinen ikkuna.
Olen ammatiltani nosturinkuljettaja, työhöni kuuluu erityisesti betonielementtien siirto ja asennus. Työhön kuuluvat isot massat ja voimat, tarkkana on oltava.
Rukoilen usein haastavassa tilanteessa ja pyydän sille turvallista onnistumista, ja onneksi kaikki on mennyt hyvin. Rukoileminen on osa jokaista päivääni, se antaa rauhaa ja turvaa. Koen rukoilemiseni olevan puhetta Jumalalle, kerron siinä hänelle asioistani.”
Vetelin kirkko
– Järjestyksessään seurakunnan kolmas kirkko on vuodelta 1843 ja tapuli vuodelta 1859.
– Johan Backman maalasi alttaritaulun vuonna 1751 edelliseen kirkkoon.
– Kirkkoa ympäröivä luonnonkiviaita tehtiin pääosin talkootyönä kesällä 2011.
* * *
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!
Ilmoita asiavirheestä

