Kirkkosuhteestaan Kotimaan ”Kirkko ja minä”-sarjassa kertoo tällä kertaa pianisti, säveltäjä ja pedagogi Aaron Ahola.
”Loppukesästä 2021 kävelin usein Tuusulan kirkon pihalla vaimoni ja tyttäreni kanssa. Olimme muuttamassa Kellokoskelta Hyrylään. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lampaita laidunsi vielä silloin kirkon rannassa. Mennessäni myöhemmin kirkkoon sisälle minua pyydettiin soittamaan messussa. Se oli ensimmäinen säestämäni messu. Jännitin, osaanko soittaa oikeat aamenet oikeissa kohdissa.
Pian minulla oli vakiovaraus ja oma avain kirkkoon. Pidän erityisesti valkoisista, koristelluista ikkunanpielistä, Johan Henrik Asplundin maalaamasta alttaritaulusta sekä Paavo Leinosen lasimaalauksista. Minua kiehtoo ajatus kulkea kirkon pihalla ja vanhalla hautausmaalla monien tuusulalaisten taiteilijoiden, kuten Sibeliuksen jalanjäljissä.
Tervan tuoksu yhdistää Tuusulan kirkkoa ja lapsuuteni Kempeleen Vanhaa kirkkoa. Muistan usein heränneeni pyhäaamuna äidin kuuntelemaan radion jumalanpalvelukseen, sen kaava tuli tutuksi jo silloin. Nuorena halusin mennä yksin messuun juuri vanhan kirkkorakennuksen takia.
MINULLA OLI haasteita sopeutua armeijaan pioneerina Kainuun prikaatissa, vaikka koin olevani isänmaallinen. Olin säestämässä ja harjoittamassa sotilaskuoroa kenttärovasti Penna Parviaisen ja sotilaspastori Heikki Korvan tehtäviin siunaamisessa ja kenttäkirkon vihkimisessä marraskuussa 2015. Minulle luotettu tehtävä oli merkittävä kokemus ja valon pilkahdus harmaan arjen keskellä. Säestin myös sotilaskodin hartauksissa.
Meidät vihittiin vaimoni kotiseurakunnassa Jämsän kirkossa elokuussa 2019. Se oli ihana kokemus. Tilaisuus alkoi kauniilla Marcel Grandjanyn Aria In Classic Style -harppusoololla. Sovitin itse välimusiikiksi Sibeliuksen Cantiquen uruille, harpulle ja sellolle sekä loppuvirren Soi kunniaksi Luojan. Viimeisen säkeistön aikana lähdimme kävelemään pois alttarilta seurakunnan laulaessa.
Heinäkuussa pääsin kantaesittämään Paula Präktigin kanssa Kellokoskesta ja Jokelasta säveltämäämme musiikkia Pohjois-Tuusula sävelin -konsertissa. Se oli mieletön mahdollisuus Tuusulan kunnan apurahan turvin. Oli inspiroivaa tietää alusta asti kantaesityksen ja ensimmäisen sävellyskonserttini olevan juuri Kellokosken kirkossa.
MINULLA ON lämmin suhde kirkkoon, se on iän myötä tiivistynyt. Olen vienyt myös kolmevuotiasta tytärtäni messuun. Haluan kunnioittaa kirkon pyhyyttä, esineistöä ja symboliikkaa. On tärkeää pitäytyä Raamatun ydinsanomassa ja rakkaudessa; sirkustemppuja ei tarvita. Kohdatessani kirkon työntekijöitä olen vaikuttunut heidän palvelualttiudestaan.”
Kuva: Tuusulan seurakunta
Tuusulan kirkko
– Ensimmäinen kirkko rakennettiin 1643.
– Nykyinen Tuusulanjärven rannalla sijaitseva paanukattoinen ristikirkko on vihitty käyttöön vuonna 1734.
– Kuorin seinien hautavaakunat ovat 1600-luvun lopulta ja 1700-luvun alusta.
– Aleksis Kiven ja Pekka Halosen haudat sijaitsevat Tuusulan vanhalla hautausmaalla.
Virpi Kirves-Torvinen
Ilmoita asiavirheestä

