Kaikki järjestyy. Tämä isoilla kirjaimilla raapustettu teksti luki riemunkirjavaksi maalatun auton kyljessä, jonka Jarmo Kokkonen näki vieraillessaan helsinkiläiskoulussa vuosituhannen alussa.

Nämä kaksi sanaa pureutuivat silloisen nuorisopapin mieleen. Hän on siitä lähtien pohtinut, miten kirkko voisi edistää lasten ja nuorten uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Elämän rikkinäisyydestä, vaativuudesta, yksinäisyydestä, pahoinvoinnista, aikuisten virheistä ja kaikesta muusta ikävästä huolimatta.

Perusteellisten pohdintojensa tuloksena Jarmo Kokkonen on kirjoittanut vaikuttavalla tavalla kirkon kasvatuksen suuren kuvan piirtävän teoksen Huomenna kaikki on paremmin. Kirkon kasvatus toivon mahdollistajana (Kirjapaja 2023).

Hän käsittelee mystikko Juliana Norwichlaisen valoisassa ”kaikki kääntyy hyväksi” -hengessä sitä, miten kristillinen elämäntapa voi olla lapsille ja nuorille hyvän elämän edistäjä ja toivon liekin ylläpitäjä.

– Lähden siitä, että nuoret ovat näkemyksellisiä ja taitavia, ja meidän kannattaa kysyä heiltä itseltään, miten monet asiat kannattaa järjestää.

Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikön johtaja muistuttaa kirkkolain edellyttävän, että jokaisessa seurakunnassa mahdollistetaan nuorten vaikuttajaryhmät.

Seurakunnalla on tulevaisuutta silloin, kun se luottaa nuoriin ja antaa heille todellista vastuuta. Kirkko muuttuu hyvään suuntaan, jos lapsilla ja nuorilla on enemmän vaikutusvaltaa.

– On kuitenkin monia seurakuntia, joissa jahkaillaan nuorten osallistamisen suhteen. Silloin nuorista ei olla pohjimmiltaan kiinnostuneita kuin potentiaalisina kirkollisveronmaksajina.

JARMO KOKKOSEN kirjassa on riemastuttavaa ja inspiroivaa sen vahva ja luottavainen suuntautuminen tulevaisuuteen, jota rakennamme määrätietoisesti tämän hetken teoilla.

Peliä ei ole menetetty, on puhe sitten ekokriisistä kärsivän maapallon tai jäsenkadon kohdanneen kirkon tulevaisuudesta.

Mikä saa Kirkkohallituksen 56-vuotiaan virkamiehen oman liekin yhä roihuamaan? Kokkonen hakee vastausta työvuosistaan nuorisopappina ja elämästään neljän jo aikuistuneen lapsen isänä.

– Olen saanut nähdä nuorten elämänvoiman, energian ja kasvun ihmeen, joita aikuisten kyynisyys ja pahat teot eivät estä. Ehkä toiveikas asenteeni nousee myös luontaisesta optimismista.

Optimismi on parempi asenne kuin pessimismi, mikä ei poissulje realismia, Kokkonen lisää. Hän tähdentää, että toivo tulee todeksi sitä toteuttavien tekojen kautta. Etenkin tarkkanäköiset nuoret näkevät nopeasti tyhjien puheiden läpi.

– Toivo ei ole pelkkää puhetta paremmasta, vaan perusteltu ja uskottava toivo on tekoja ja sitoutumista uuteen elämäntapaan, jonka keskiössä ei ole kuluttaminen.

JARMO KOKKONEN kirjoittaa ekologisesta kriisistä ja ympäristöahdistuksesta, joka johtaa monen nuoren jopa toivottomuuteen. Se uhkaa lasten ja nuorten kasvua.

– Nuoret toivovat tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ei terapiaa ilmastoahdistuksen loiventamiseksi. Konkreettiset ilmastotoimet ovat sekä mielenterveyden tuki että toivon merkki.

Kirkolla on hyvät rakenteet ja oivalliset tavoitteet, kuten ympäristödiplomi ja Hiilineutraali kirkko -ohjelma.

– Enemmän kuitenkin tarvitsemme yhteistä sitoutumista. Digiloikkaa parempi tavoite kirkolle on luontoloikka.

Työ luomakunnan hyväksi ei ole evankeliumin näkökulmasta kehällistä tai toisarvoista. Ihmisen ja luomakunnan pelastus ovat samaa kokonaisuutta. Jos ympäristö tuhoutuu, ihminenkin tuhoutuu.

– Rakkaus Jumalaan on rakkautta myös luontoa kohtaan, jossa Jumala itse on läsnä.

Synti on sekä yksilöllistä että rakenteellista.

– Rasismi on syntiä, samoin kuin luonnon tuhoaminen.

Kirkolliset kasvattajat ymmärtävät enimmälti, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.

– Me olemme Luojan elämään tahtomia ja lunastamia olentoja, ja olemme syntyneitä tähän maailmaan Jumalan hyvästä tahdosta. Tämä on perimmäinen perustelu yhdenvertaisuudelle.

Kokkonen korostaa, ettei ihmisen seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta voida erottaa hänen personallisuudestaan. Toiselle ihmiselle ei voi ilman väkivaltaa todeta: ”Hyväksyn sinut hengellisenä ja psyykkisenä ihmisenä, mutten hyväksy seksuaalista suuntautumistasi tai sukupuolen ilmaisuasi.”

– Hyväksyntä, luottamus ja arvostus ovat kokonaisvaltaisia, ne joko ovat tai eivät ole totta.

Etuoikeutetuksi epäilty, valkoinen, keski-ikäinen ja vieläpä savolaissyntyinen cis-mies on kehittynyt yhdeksi kirkon johtavista sukupuolisensitiivisyyden asiantuntijoista.

Sukupuolisensitiivisyys tarkoittaa herkkyyttä ottaa huomioon sukupuolen ja seksuaalisuuden erilaisia ilmenemismuotoja.

Kirkollisessa kasvatuksessa tehdään tilaa jokaiselle lapselle ja nuorelle olla omanlaisiaan tyttöjä, poikia tai muilla tavoin itsensä määrittäviä lapsia ja nuoria. Kaikille annetaan hienotunteisesti tilaa miettiä rauhassa omaa identiteettiä, ilman että sitä ohjailtaisiin ulkopuolelta suuntaan tai toiseen.

Sensitiivisyys on myös sitä, että kirkon työntekijä on valpas tarkastelemaan kriittisesti omia arvojaan, käsityksiään ja toimintatapojaan. Kirkon oppi ja elämä ovat jatkuvaa kehitystä ja uuden oivaltamista.

– Jumala luo jatkuvasti uutta ja jatkuvasti myös opimme ihmisestä uutta.

Kun vapaus, suvaitsevaisuus ja vaihtoehdot ovat lisääntyneet, kasvaville nuorille on tarjolla vähemmän valmiita identiteettejä. Tämä tuottaa hämmennystä ja kuormittaa niin nuoria kuin vanhempiakin.

– Nuoret tarvitsevat rinnalleen turvallisia aikuisia ja yhteisöjä, jollaisen seurakunta voi tarjota. Siellä saa hengittää rauhassa ja olla oma itsensä.

Trasnslaista keskusteltaessa Kirkkohallitus totesi taannoin lausunnossaan ”aika ytimekkäästi”, että sukupuolinen ja seksuaalinen monimuotoisuus kertoo kauniisti Jumalan luomistyön rikkaudesta.

– Ihminen on syvä ja mittaamaton arvoitus psyykkisenä, sukupuolisena, seksuaalisena, henkisenä ja hengellisenä olentona. Kirkon tehtävä on tukea ihmisissä olevaa hyvyyttä, kauneutta ja moninaisuutta.

KIRKOLLA ON ”iso tontti hoidettavanaan” lasten ja nuorten elämän perimmäisen merkityksellisyyden tukemisessa.

Ellei nuori ymmärrä, mitä merkitystä omilla tekemisillä on, hän ei jaksa tehdä niitä valintoja, joita aikamme haasteet vaativat. Kirkon antina on kertoa, että ihmisten ratkaisuilla on väliä.

– Jos me voimme vahvistaa ja vaalia ihmisten elämän motivaation ja merkityksen pohjaa, siitä seuraa hurjan hienoja asioita.

Kristillisen uskon pohjalta elämä ei ole sattuman summaa ja kohtalon oikkuja, vaan me elämme täällä suuremmasta tarkoituksesta käsin.

– Pienikin usko tai toivo tähän suuntaan on tärkeää!

Kärsimyksen ja huolten aiheet vaihtelevat ihmisten ja aikojen välillä, mutta kaipuu hyvyyteen ja elämisen mielekkyyteen on pysyvää.

– Toivo viriää aina siellä, missä ihmiset aidosti kohtaavat ja etsivät yhdessä tietä eteenpäin.

Kirkolla on erityistä ja korvaamatonta hengellistä annettavaa ihmiselle, joka on pohjimmiltaan merkitystä etsivä olento.

– Jokainen, joka on saanut pitää vastasyntynyttä sylissään, tajuaa toivon tärkeyden. Jos ei minkään muun, niin näiden pienokaisten takia meidän täytyy pitää toivoa yllä.

Janne Villa