Kirjapajan kustannuspäällikkö Eeva Johansson kertoo Kirjapajan julkaisevan jatkossa myös kaunokirjallisuutta ja muistuttaa, että kirjaa pidetään edelleen välineenä, joka antaa viestille painoarvon

Kirjapajan kustannuspäällikkö Eeva Johansson kuvattuna 17.10.2023

Toimintansa 81 vuotta sitten aloittanut Kirjapaja oli pitkään osa Kotimaa-yhtiöiden toimintaa. Kymmenen vuotta sitten Kirjapaja yhdistyi Lasten Keskuksen kanssa. Kirjapaja on jatkanut toimintaansa Lasten ja nuorten keskuksen omistaman yleiskustantaja Publiva Oy:n yhtenä tuotemerkkinä. Eeva Johansson on Kirjapajan kustannuspäällikkö.

1 Olet työskennellyt kirjakustannusalalla 18 vuotta. Mikä on suurin muutos tänä aikana?

– Äänikirjojen osuus kaikista myytävistä kirjoista on kasvanut merkittävästi. Samalla kirjoja käytetään yhä enemmän suoratoistopalvelujen kautta. Tämä vaikuttaa siihen, miten, missä ja minkälaisia kirjoja luetaan tai kuunnellaan.

2 Mikä on tämän syksyn paras kirjoihin liittyvä uutinen Kirjapajan näkökulmasta?

– Suurimpia kirjauutisia lienee arvonlisäveron nosto, mitä ei voi sanoa hyväksi uutiseksi.

– Ehkä paras uutinen onkin, että kirjoista uutisoidaan. Ne luovat uutisia. Kirjaa pidetään edelleen sinä välineenä, joka antaa viestille painoarvon. Ajatellaan vaikka elämäkertojen tai muissa medioissa uraa tekevien vaikuttajien kirjojen määrää.

3 Kirjapajan julkaisupolitiikka on muuttunut vuosien varrella vähemmän teologista, kirkkoa tai uskontoja julkaisevaksi kustantajaksi. Mikä on nykyisin Kirjapajan profiili kustantajana?

– Kirjapaja on yleiskustantamo. Kirkon käyttämät kirjat, kuten vaikka laulukirjat, ovat Kirjapajan tuotannon tärkeä selkäranka nyt ja jatkossa. Yleisen kirjallisuuden puolella emme kuitenkaan halua rajoittua vain tiettyihin teemoihin. Itse asiassa Kirjapaja tulee jatkossa julkaisemaan myös kaunokirjallisuutta.

4 Vastaat näihin kysymyksiin maailman suurimmilta kirjamessuilta Frankfurtissa. Mitä painotuksia kirjakustantamisessa siellä on nähtävissä?

– Ensimmäisenä messualueella tuli vastaan Spotifyn äänikirjatuotannon mainos. Eräs näytteilleasettaja puolestaan oli määritellyt itsensä sisältöyhtiöksi (content group). Kehitys kehittyy, mutta kaiken keskiössä on sisältö, ei tekninen muoto. Tarinoita täältä haetaan, uusia joka vuosi.

Helsingin kirjamessut järjestetään 26.–29.10.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä

Edellinen artikkeliNäkökulma: Viikko sitten menehtynyt Martti Ahtisaari korosti kuuntelua ja kaikkien tasavertaista kohtelua
Seuraava artikkeliSuomalaisten pappisvihkimykset Venäjällä aiheuttavat riitoja myös Inkerin kirkossa, Riikka Porkola sanoo

Ei näytettäviä viestejä