Jo Vanhassa testamentissa ruoka oli parhaimmillaan taivaallista. Maa peittyi autiomaavaelluksen aikana taivaasta annetusta ihmeellisestä mannasta, ja pyhässä telttamajassa säilytetty niin sanottu läsnäolon leipä merkitsi Jumalan konkreettista näyttäytymistä kansansa edessä.

Jeesuksen pääsiäisenä opetuslapsilleen tarjoama viimeinen ateria, ehtoollinen puolestaan sekä uudisti että noudatti juutalaisia perinteitä. Pääsiäisen varsinainen uhri eivät enää olisi Jerusalemin temppeliin viedyt karitsalaumat vaan itse Jumalan poika – uusi manna, uusi läsnäolon leipä, taivaallinen karitsa, jonka ruumista ehtoollisella vastedes nautittaisiin.

Juutalaisen tavan mukaan pääsiäisateriaan kuului tietty määrä viinimaljoja. Jeesus jätti niistä viimeisen ristille, jossa hän vastaanotti sotilaan tarjoaman viinikostukkeen ja yhdisti samalla ehtoollisen ristin kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Näin kertoo yhdysvaltalainen katolinen teologi, raamatuntutkija Brant Pitre vastikään suomeksi ilmestyneessä teoksessa Viimeisen ehtoollisen salaisuus – Jeesus ja eukaristian juutalaiset juuret. Uskonsa mukaisesti Pitre puolustaa näkemystä, jonka mukaan Jeesuksen läsnäolo ehtoollisessa on todellinen, ihme, ei pelkästään symboli.

Mutta teos palkitsee ehtoollisen historiasta, taustoista ja merkityksistä kiinnostuneen lukijan tämän uskosta riippumatta. Selostukset Raamatun ajan juutalaisesta tapakulttuurista ja merkityksistä ovat eläviä ja pohjautuvat moniin lähteisiin.

Esipuheen suomenkieliseen laitokseen on kirjoittanut teologian tohtori Pauli Annala.

Lue myös:

Kirja-arvio: Filosofinen etsivä ja rikoksen anatomia

Kirja-arvio: Idän lohikäärmeellä on suunnitelma maailmalle