Augsburgin tunnustus, enemmän kuin mikään muu tunnustusteksti, on pian 500 vuotta määritellyt kohtalaisella tarkkuudella sitä, mitä luterilaisuus erityisesti on, mitä se korostaa ja minkä se hylkää tai kiistää.
Augsburgin tunnustuksen kansainvälistä juhlavuotta 2030 lähestyttäessä on teologian tohtori, dosentti Tomi Karttunen kirjoittanut tunnustuksesta ajanmukaisen taustoituksen.
Karttusen uutuusteos Augsburg 1530 tarkastelee aihettaan monipuolisesti ja eri lähteisiin tukeutuen. Kirjassa on käytetty ”kristilliseen oppiin, teologiaan ja uskontunnustuksiin keskittyvien teoksien ohella hyödyksi uudehkoja historiallisia ja erityisesti aatehistoriallisia yleisesityksiä”. Kirjoittaja viittaa myös omiin tutkimuksiinsa ja ekumeeniseen kokemukseensa.
Hyvä näin, sillä metodi sitoo kirjan varsinaista pihviä laajempaan, ehkä muuten hieman vaikeastikin hallittavaan kontekstiin. Lopputuloksena on kiinnostuneen lukijan mukanaan vievä teologinen ja historiallinen päivitys Augsburgin tunnustuksen merkityksestä ja siitä lähteneistä kehityskuluista.
Kirja jakautuu neljään päälukuun. Ensimmäisessä avataan vanhan kirkon uskontunnustuksia. Toisessa poraudutaan hyvin mielenkiintoisesti ja ei aivan tavalliseen tapaan Pyhän Roomalaisen keisarikunnan olemukseen lännen kristikunnan jakautumisessa. Kolmas luku on kenties se teologisin, sillä siinä Karttunen avaa Augsburgin tunnustuksen artiklojen sisältöä ja nykyistä tulkintaa. Luku on siis kommentaari. Neljännessä luvussa ”Tunnustus, ykseys ja missio” kirjoittaja esittää kirjansa johtopäätökset.
Karttunen tarkastelee ekumeenisesti myös sitä, mitä kirkkojen kesken voidaan tässä diskurssissa yhdessä sanoa ja mitkä ovat vielä työskentelyä vaativia aiheita. Oikeita ongelmiakin on.
Luterilaisuus juurtuu vanhan kirkon opetukseen, ekumeenisesti ja eteenpäin katsoen. Tästä teoksesta saa runsaasti ajankohtaista ajateltavaa sekä kestäviä rakennuspuiden aiheen omaan teologiseen työstämiseen.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä