Vuoden 2020 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaneelta Louise Glückilta on julkaistu Anni Sumarin erinomaisena suomennoksena runokokoelma Villi iiris.

Kokoelma on samalla kertaa leikittelevä ja vakava. Runot leikkaavat elämän rajoja rakkaudesta kuolemaan, identiteetistä hengellisyyteen ja ajasta rajattomuuteen. Glück on nykyrunouden valovoimainen virtuoosi ja suunnannäyttäjä lyyrisessä intensiivisyydessään.

Runot ovat kattavan kosmologisia. Glück tarkkailee maailmaa puutarhana, jossa vallitsee epätasapaino. Ihmisen osa on olla luomakuntaa.

Myös rakkauden Glück liittää ylimaalliseen, kosmiseen, mutta samalla myös vastakohtaisuuksiin. Yllättävästi hänen runoissaan voi tulkita Lutherin uskonmaailman kahta rakkautta: ihmisen rakkaus, joka syntyy kohteestaan ja Jumalan rakkaus, joka suuntautuu ei-olevaan: ”Tiesimme vain, ettei ollut ihmisluonnon mukaista rakastaa / ainoastaan sellaista mikä vastaa rakkauteen.” Rakkaudella hän selättää epätoivon.

Glückin runous yllättää vahvalla hengellisyydellään, vaikka ei perinteisin termein ja käsittein. Tätä teosta voi lukea kuin väljää uskontunnustusta ja uskontulkintaa. Paratiisi on siellä missä rakastetaan.

Runoja tuulen sävellajissa

Silloin tällöin törmää runokirjaan, joka on tulvillaan lauseita, jotka haluaa kopioida muistivihkoonsa. Panu Tuomen runoelma Kardinaali Zen on juuri sellainen.

Kymmenen runokirjaa aiemmin julkaissut Tuomi on kirjoittanut sikermän ajattomia runoja, niille ”joiden kotimaa on tyhjyys” ja ”äidinkieli on hiljaisuus”.

Kansiliepeessä teosta luonnehditaan ”telepaattiseksi kirjeenvaihdoksi halki vuosisatojen”, eikä väittämä johda harhaan tai sorru liioitteluun. Tuomi kirjoittaa ajattomista kysymyksistä kirkkaasti muistaen, että ikuisuusaiheita lähestyvän runouden tärkein valtti on hiljaisuus sanojen sijaan.

Tuomen runoissa kristillisen mystiikan kieli yhdistyy itämaisen viisausrunouden toteavaan jatkumoon. ”Ja jos / sanotaan, / että arvokkain / lahja on / se jossa / käärinliinojen / sisältä / ei löydy / mitään, / se on / yhtä kuin / riemu siitä / että hauta / on sittenkin / tyhjä”.

Enempää ei tarvita: ihme sanoittaa itsensä. Tyhjän haudan ihmeestä syntyy ”poissaolon voima, että on vapaa pudotus ylöspäin”.

Historiasta kumpuaa haikeus

Yhdysvaltalaisen intellektuellin Susan Sontagin mukaan saksalainen W.G. Sebald (1944–2001) lukeutuu niihin 1900-luvun loppupuolen kirjailijoihin, joiden yhteydessä voi varauksetta puhua kirjallisesta suuruudesta. Suomeksi Sebaldia on julkaistu aiemmin osana Tammen Keltaista kirjastoa, mutta tällöin huomio on keskittynyt romaaneihin ja esseisiin.

Sebaldin teoksille on tyypillistä esitellä yksinäisiä harhailijoita, jotka vaeltavat Euroopassa halki ajan ja maiseman teräviä kulttuurihistoriallisia huomioita tehden. Palladiumin ja ntamon yhdessä kustantama Luonnon mukaan on haikean havainnoitsijan esikoisteos, josta on nyt mahdollista nauttia Kari Aronpuron taitavana käännöksenä.

Runot ovat tyylillisesti ehtaa Sebaldia: niistä piirtyy surumielinen matka mestarimaalari Grünewaldin päivistä Sebaldin omaan lapsuuteen sodanjälkeisen ajan Saksassa. Ihmisen jälki ajan virrassa tuntuu olevan runoilijan jatkuvan pohdinnan aiheena, joskin sitä sanoittavat usein hänen runojensa kertojaminät.

Kaikkea raskauttaa nostalgia, mutta luonto ja taide tarjoavat pakopaikan päivien kuohussa. Sebaldin alitajunnassa nykyhetki, historia, runous, kulttuuri ja ihminen ovat erottamattomasti yhtä. Paljon tiivistyy loppupuolen lauseeseen: ”Herra, minä näin unen, lensin varta vasten Müncheniin syventyäkseni Aleksanterin taisteluun.”

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.