Koti Uutiset Sivu 2267

Uutiset

Yle: Ortodoksit tarjoavat Luther-säätiölle tiloja pappisvihkimykseen

Ortodoksinen kirkko tarjoaa Luther-säätiölle tiloja, jopa syyskuun puolivälissä Kuopiossa pidettävää pappisvihkimystä varten. Kuopion piispa Wille...

Meksikon rikollisuutta torjutaan pian paavin verellä

Vappuna autuaaksi julistetun paavi Johannes Paavali II:n verta kuljetetaan Meksikoon auttamaan maata vaivaavan rikollisuuden torjunnassa. Paavin verta sisältävä pullo saapuu Meksikoon elokuun 17. päivä,...

KUA:lta apua kouluruokailuun Haitissa

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) osallistuu syyskuussa 365 000 euron kouluruokaohjelman Haitissa. Noin 7 000 lasta saa...

SRK pahoittelee 1970-luvun hoitokokousten väärinkäytöksiä ja oppiharhoja

Päivämiehen pääkirjoituksessa kiistetään tieto, että hoitokokoukset olivat palanneet liikkeeseen. Hoitokokouksiksi kutsuttaan liikkeen parissa varsinkin 1970-luvulla järjestettyjä ”sielunhoidollisia kokouksia...

Tutkimus: Uskontoon liittyvä syrjintä ja väkivalta lisääntynyt

Tutkimuksen mukaan valtion harjoittamaa tai muuta yhteiskunnallista häirintää kohdistui kristittyihin 130 maassa, muslimeihin 117 maassa....

Rukouskävely Britannian mellakoita vastaan

Noin 250 eri uskontokuntien ja yhteisöjen edustajaa kokoontui mellakoiden vaivaamaan Lontoon Tottenhamin kaupunginosassa maanantaina rukouskävelylle. Tapahtumaan osallistui muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia. Mellakat käynnistyivät poliisien...

Obama isännöi iftar-ateriaa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama isännöi keskiviikkona muslimien paastokuukauden ilta-ateriaa, iftaria.Valkoisen talon mukaan illalliselle on kutsuttu Yhdysvaltain muslimiyhteisön jäseniä, muiden uskontojen edustajia sekä virkamiehiä. Asiasta...

K ja k: Vihapuhe saatava kuriin

Tommi Sarlin Kirkko ja kaupungin pääkirjoituksessa. ”Koulujen alla on käyty keskustelua siitä, mitä pitäisi...

Kysely: Usein moskeijassa käyvät muslimit muita rauhallisempia Yhdysvalloissa

Aktiivisen moskeijassa käymisen pelätään usein radikalisoivan muslimeja länsimaissa. Yhdysvaltalaisia muslimeja seuranneen tutkimuksen mukaan tilanne on kuitenkin toisin. Amerikkalaiset aktiivisesti moskeijassa käyvät muslimit ovat muita...

Kirkon Ulkomaanapu: Avun saaminen perille suurin haaste

Avustusten perille saaminen on suurin haaste Somalian pahenevassa nälänhädässä. Kirkon Ulkomaanapu on niitä harvoja järjestöjä,...