”Olemme kaikki Jumalan armon varassa” – Oulaisten uusi kirkkoherra Sanna-Leena Lavanti kokee herätysliikkeet rikkautena
– Meidän pitää lopettaa raja-aitojen vetäminen ja miettiä, mikä palvelee kirkkoa ja seurakuntalaisia ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta eikä revi sitä, sanoo Oulaisten kirkkoherraksi valittu Sanna-Leena Lavanti.
Ruoka-aputoimijat ahtaalla – asiakasmäärät jatkaneet kasvuaan
Ruoka-apu on tarkoitettu väliaikaiseksi avuksi, mutta osalle siitä on muodostunut pitkäaikainen tukimuoto
Kirkon lähetyskumppanuusneuvottelut alkoivat Helsingissä – pääsihteeri Jerry Pillayn mukaan ”toivo on tärkein asia, minkä kirkot voivat tarjota”
Elävän kristinuskon täytyy Pillayn mukaan puhua muuttavasta opetuslapseudesta, teologisesta uudistumisesta, kirkkojen reformaatiosta, teknologisesta ja digitaalisesta integraatiosta – erityisesti, mikäli kirkot haluavat tavoittaa nuoria ihmisiä .
Uusia jäseniä Suomen Lähetysseuran hallitukseen – Simo Peuran tilalle valitaan uusi puheenjohtaja
Suomen Lähetysseuran hallituksen väistyvä puheenjohtaja, emerituspiispa Simo Peura korosti eri tahojen kuuntelemisen merkitystä.
”Instituutioiden täytyy tehdä yhteistyötä ihmisten hyväksi” – Kuopion hiippakunta ja Pohjois-Savon hyvinvointialue tekivät yhteistyösopimuksen
Kuopion hiippakunta ja Pohjois-Savon hyvinvointialue tekivät yhteistyösopimuksen. Sopimus allekirjoittivat 23.8. Leppävirralla hyvinvointialueen johtaja Marko Korhonen ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
Toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen Hengellisillä syventymispäivillä: ”Ilman taistelua uskonyhteisö tai kirkko kutistuu vallanpitäjien tai yleisen mielipiteen sylikoiraksi”
Järvenpäässä pitämässään linjapuheessa Raamattuopiston toiminnanjohtaja Vartiainen tervehti ilolla Norjan kirkon mallia kirkon ja herätysliikkeiden suhteessa: "Norjassa kaltaisemme kirkon piirissä toimivat herätysliikkeet asettavat itse omat paimenensa ja perustavat uskonyhteisöjä oman tarpeensa mukaan, ja se on kaikille OK."
Ministeri Sari Essayah: Kristinuskon asema suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole itsestään selvää – se kutsuu kristittyjä vastavirtaankin uimiseen
Hengellisillä syventymispäivillä Järvenpäässä puhuneen Essayahin mukaan kristittyjä tarvitaan myös puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta maassamme. Hänen mielestään on todella tärkeää, että Suomessa on medioita, jotka tekevät työtään avoimesti kristillisten arvojen pohjalta.
– Kristillinen media ei saa vaieta, erityisesti tässä ajassa.
Euroopan protestanttiset kirkot koolle yleiskokoukseen Romanian Sibiussa
27.8.–2.9. pidettävän CPCE:n yleiskokouksen agendalla on Kirkkohallituksen johtavan asiantuntijan Tomi Karttusen mukaan myös suhteiden rakentaminen evankelikaalisten, karismaattisten ja helluntailaisten yhteisöjen sekä maahanmuuttajakirkkojen kanssa, samoin kuin protestanttien ja ortodoksien välisten suhteiden vahvistaminen.











