Koti Uutiset Sivu 978

Uutiset

”Toivon voivani vihkiä” – Papit pohtivat, mitä vastata häitään suunnitteleville

Suuri joukko pappeja miettii nyt, miten toimia ensi vuoden maaliskuussa, kun uusi avioliittolaki tulee voimaan. Lännen Median kyselyn mukaan 40 prosenttia papeista ilmoitti loppuvuonna...

Pastafarit vihkivät ensimmäisen parin avioliittoon Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa solmittiin pari päivää sitten ensimmäinen virallinen pastafari-avioliitto. Asiasta kertoi muun muassa The Guardian ...

Puolan luterilaisten enemmistö naispappeuden kannalla

Puolan luterilainen kirkko jatkaa virkakysymyksessä perinteisellä linjallaan: huhtikuun alussa pidetyssä kirkolliskokouksessa naisten pappisvihkimystä kannattavilla oli äänestyksessä enemmistö, mutta myönteiseen päätökseen olisi tarvittu kahden kolmasosan...

Lähetysseuran ulkoasu on nyt punainen, logossa Lähetyskirkon ruusuikkuna

Suomen Lähetysseura on uudistanut visuaalisen ilmeensä. Lähetysseura kertoo halunneensa toteuttaa uudistuksen raikkaasti ja seuran pitkää historiaa kunnioittaen. Järjestön uudessa logossa ja värissä näkyy vahvasti Lähetyskirkko,...

Katolisen kirkon lahjoituslipas vietiin Helsingissä

Katolisen pyhän Henrikin katedraalin seinästä väännettiin irti maanantaina iltapäivällä lahjoituslipas. Varkaat irrottivat myös ilmoitustaulun päästäkseen käsiksi seinään kiinnitettyyn lippaaseen. – Varkaat tuskin saivat saaliikseen suurta...

Timo Kiiskinen Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professoriksi

Timo Kiiskinen (s. 1960) on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin professoriksi. Kiiskisen viisivuotiskausi alkaa elokuun alussa. Kiiskinen on valmistunut musiikin...

Teologian opinnot kiinnostivat noin tuhatta hakijaa

Teologiaa opiskelemaan haki koko Suomessa tänä vuonna vajaat tuhat ihmistä. Heitä 557 laittoi teologian opinnot korkeakoulujen yhteishaussa ensisijaiseksi hakukohteeksi. Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan oli tänä...

Sley valitsi uuden toiminnanjohtajan – ”Olen tosi tyytyväinen nykyiseen linjaan”

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu teologian maisteri Tom Säilä, 50. Toiminnanjohtajan valitsi Sleyn hallitus. Säilä aloittaa tehtävässään syyskuun alussa nykyisen toiminnanjohtajan Lasse...

Diakin kirkolliseen koulutukseen viimevuotista vähemmän hakijoita

Diakonia-ammattikorkeakouluun oli tänä keväänä hieman vähemmän hakijoita kuin viime keväänä. Hakijoita oli noin 5 300, joista ensisijaiseksi Diakin laittoi 1 550. Kaikkiaan oppilaitokseen haki...

Seurakuntien partiotyö kasvatti viime vuonna suosiotaan

Seurakuntien partioryhmiin osallistui viime vuonna yhteensä 32 100 partiolaista. Se on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurin muutos osallistujamäärissä tapahtui partioretkille ja -leireille...