Toimittaja eläkkeelle: ”Näen sen, minkä alta pitääkin päästä pois”

Kotimaan pääsiäislehteen haluttiin juttu perheestä, joka on kokenut menetyksen. Toimittaja Leena Hietamies lähti tekemään juttua Pohjois-Pohjanmaalle.

Matka taittui junalla. Hietamies oli poikkeuksellisesti ahdistunut ennen haastattelua. Yleensä häntä ei jännittänyt. Haastattelun aihepiiri tuntui vaikealta. Kuinka hän kohtaisi perheen surun?

Sade piiskasi tuntitolkulla junan ikkunoita ja Hietamiehestä pisarat muistuttivat itkua ja loputtomia kyyneleitä. Tunne oli hyvä, turvallinen ja vahvistava. Suru saatteli häntä työtehtävään.

Haastattelu sujui hyvin. Perheen pojan kuolemasta moottoripyöräonnettomuudesta oli noin vuosi. Pojan kuvan edessä paloi edelleen kynttilä. Hietamies kävi perheen kanssa katsomassa pojan hautaa.

– Muistan tämän koskettavana tilanteena työssäni. Ehdin olla Kotimaa Oy:n palveluksessa eri tehtävissä 28 vuotta, viimeiset vuodet lehtiä tehden. Jään eläkkeelle ennen juuri ennen juhannusta.

Ammatista toiseen

Leena Hietamies vietti lapsuutensa Helsingin Katajanokalla. Piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut tyttö haaveili piirustuksenopettajan ammatista.

– Mutta sitten aloin käydä seurakuntanuorissa. Siellä oli innostavaa. Tyttötyöntekijänä ja nuorisotyössä vaikutti Pia Perkiö. Hän innosti minua kerhonohjaajaksi. Ennen pitkää halusinkin kirkkoon töihin.

Hietamies pyrki Luther-opistoon nuorisotyönohjaajaksi ja pääsi. Hän erikoistui erikoisnuorisotyöhön ja tuli vihityksi 1975 diakoniksi.

Seuraavat viisi vuotta hän teki sijaisuuksia Helsingin seurakunnissa, kuten Alppilassa ja Malmilla. Sen jälkeen kului 10 vuotta Poikien Keskuksen JP-lehden toimittajana.

Siirtyminen Kirkkopalvelujen edeltäjän Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliiton palvelukseen avasi uuden ammatin. Hietamiestä tuli kustannustoimittaja- ja päällikkö, erityisalana lasten- ja nuorten kirjallisuus.

– Kirjapajassa ollessani toimenkuvaani kuului myös Lastenmaa- ja Koulun Aamu -lehtien tekeminen.

Hietamies on itsekin kirjoittanut toistakymmentä kirjaa.

Ihminen ei muutu

Lapsena Leena Hietamies lähettiin kesäisin tädin maatilalle Kangasalalle. Täti oli vapaakirkkolainen ja kuljetti sukulaistyttöä herätysteltoissa.

– Niissä kokouksissa annoin elämäni monta kertaa Jeesukselle, kun lapsiltakin aina kysyttiin, kuka haluaa ottaa vastaan Vapahtajan, ja minuakin tönittiin muiden mukana alttarin eteen. Nykyisin en mieluusti mene herätyskokousiin, vaikka ei niistä minulle traumaa jäänyt. Kitaramusiikki ja hengelliset laulut tuntuvat edelleen rakkailta.

Hietamies ei sijoita itseään mihinkään herätysliikkeeseen ja luonnehtii itseään kansankirkkolaiseksi. Hän tuntee olonsa rauhalliseksi ja kotoisaksi herättäjäjuhlilla.

– Tunnistan nykykirkon samaksi kuin mihin tulin aikoinani töihin. Ulkoisesti asiat ovat muuttuneet ja kaikenlaista tapahtumaa on todella paljon enemmän, mutta ihmiset ovat samanlaisia. Seurakunta kokoaa edelleen ihmisiä eri yhteiskuntaluokista.

Leena Hietamies pitää kolmea viime aikoina Kotimaahan tekemäänsä juttua myös hengellisesti itselleen tärkeinä. Niissä hän on ollut itse kokijana vahvasti osa kirjoitettua tekstiä. Juttujen tapahtumapaikat olivat Heponiemen retriittikeskus, Turun birgittalaisluostari sekä Kaisankoti, jonne Hietamies vetäytyi ollakseen yksin.

Pelottavia asioita näkyvissä

Viimeiset työvuodet eivät ole olleet Leena Hietamiehelle erityisen seesteisiä, päinvastoin. Jatkuvat muutokset organisaatiossa ja työtehtävissä, uuden tekniikan ja yhä nopeammaksi käyvän rytmin seurauksena hän alkoi väsyä.

– On makuasia kutsutaanko sitä masennukseksi vai työuupumukseksi. Olin sairauslomalla.

Muutokset sekä laajat toimenkuvan muutokset synnyttivät pelkoa, ettei pysy mukana ja putoaa kärryiltä. Pelko puolestaan aiheutti väsymyksen.

– Pääsin osallistumaan Kelan kuntoutuskurssille. Siitä on vain hyvää sanottavaa. Tuli tunne, että siellä kaikki työntekijät olivat olemassa vain meitä kurssilaisia varten, jotta jaksaisimme taas työelämässä.

Hietamies sanoo ymmärtävänsä vanhaa fraasia, jota eläkkeelle jäävät usein hokevat: Hyvä että pääsin alta pois.

– Näkyvillä on pelottavia asioita niin työelämässä kuin elämänmenossa muutenkin. Näen sen, minkä alta pitääkin päästä pois. Varsinkin median muutos hirvittää, muitta myös se että kaikenikäiset ihmiset tuijottavat joka paikassa älykännyköitään, etteivät jäisi mistään jälkeen. Ei enää huomata toisia. Aika ei riitä mihinkään, kun kaikkea on liikaa.

Hietamies vertaa muutosta kahvikuppiin. Kun hän aloitti työt seurakunnassa, työntekijät kokoontuivat kahvitunnilla yhteisen pöydän ääreen ja kahvi tarjoiltiin posliinikupeista, joissa oli lautaset. Nykyisin juostaan pahvinen kahvimuki kädessä bussiin tai metroon.

Kauniit rakennukset

Työkuviot muuttuvat ja elämä heittelee. Leena Hietamies ehti olla 10 vuotta sukunimeltään Hautaniemi, kunnes avioeron jälkeen otti tyttönimensä takaisin. Avioliitosta syntyi kaksi lasta.

Hän avioitui kolme vuotta sitten kuvanveistäjä Raimo Jaatisen kanssa. Tämän edesmennyt puoliso, kirjailija Eila Jaatinen oli Leena Hietamiehen työtoveri vuosien varrelta.

– Raimoon tutustuin oikeastaan vasta Eilan kuoleman jälkeen, kun kävimme läpi Eilan jäämistöä lehtien arkistoissa.

Hietamies asuu nyt Kalliossa. Tärkeä henkireikä luontoon on mummonmökki Lohjalla Pusulan Hirvijoen kylässä.

– Olen asunut koko ikäni Helsingissä. Välillä kokeilin lähiöasumistakin, mutta se ei ollut minua varten, sillä kaipasin keskustaan kauniiden vanhojen talojen keskelle.

Leena Hietamies sanoo, että eläkkeelle jäädessä ”joutuu myös sanomaan päivää vanhuudelle”, mitä voi olla vaikea hyväksyä

– Mutta samaa tahtia kun ulkokuori rypistyy, jokin sisällä kirkastuu ja eheytyy. Olen sitä jo kokenut.

Kuva: Olli Seppälä. Katso videolta Leena Hietamiehen ajatuksia eläkkeelle jäämisen kynnyksellä.

Edellinen artikkeliOnko Toora-uskollisuus juutalaisille pelastustie?
Seuraava artikkeliLasten tulitikkuleikki tuhosi Jyväskylän seurakunnan kesäkodin

Ei näytettäviä viestejä