Tuhopoltot syynä moniin kirkkopaloihin Suomessa
Tuli on tuhonnut useita kirkkoja viime vuosikymmenten aikana. Syinä ovat olleet salama, sähkövika ja viime aikoina myös tuhopoltot, kuten lauantaina Ylivieskassa, jossa 1700-luvun lopulla...
Seurakunta kokoontui pääsiäisyönä kirkkonsa raunioilla
Tulipalossa eilen tuhoutuneen Ylivieskan kirkon raunioilla vietettiin pääsiäisyön messua. Paikalla oli 500 seurakuntalaista.
Messun toimittivat piispa Samuel Salmi, kirkkoherra Timo Määttä ja lääninrovasti Kari Tiirola.
Piispa...
Ylivieskan kirkko tuhoutui rajussa tulipalossa
(Täydennetty 23.41) Ylivieskan kirkko tuhoutui rajussa tulipalossa kokonaan.
Oulun poliisilaitoksen tiedotteen mukaan poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni yhden kantasuomalaisen nuorehkon miehen. Mies on poliisin...
Kerran vuodessa maailmasta tulee uusi
Erkoista. Yritin googlata yhdessä hakusanat valo ja pääsiäinen. Tiekoneeni tarjoili yhdistelmää Valio ja pääsinen sekä reseptejä, kuinka käyttää esimerkiksi rahkaa.
Valo on kuitenkin pääsiäisen merkittävä...
Arvio: Kaksi merkityksellistä matkaa Israeliin
Israel on ollut uutisten perusaineistoa aina perustamisestaan 1948 lähtien. Ja jo sitä ennen juutalaisten muutto holokaustin jälkeen luvattuun maahansa herätti tunteita ja ajatuksia aikaansa...
”Inarissa pääsiäistä vietetään kotakahviossa tulistellen”
Pääsiäisen auringonnousun ajankohta ja paikka vaihtelevat. Helsingin yliopiston almanakkatoimiston mukaan pääsiäisaamun aurinko nousee tänä vuonna Suomessa ensimmäisenä Inarin Sevettijärven Rajapäällä klo 06:29. Inarin seurakunta...
60 hartauskirjaa, jotka sinun kannattaa lukea
Hartauskirja on kirja, jonka (säännöllinen) lukeminen auttaa ja rakentaa hengellistä elämää. Hartauskirjan avulla usko ja kristityn arki saavat merkitystä ja hahmoa.
Hartauskirja on myös oma...
Pitkä paastonaika tekee kärsimysvirsistä läheisiä
Virsikirjassa on 29 pitkäperjantain virttä osastossa Kristuksen kärsimys ja kuolema. Pääsiäisosastossa on vain 21 virttä. Todistaako tämä, että Suomen luterilainen kirkko edustaa pitkäperjantain kristillisyyttä,...
USKOT-foorumi: Tuomitsemme väkivallan perustelemisen uskonnolla
Suomen muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia edustava USKOT-foorumi tuomitsee viimeaikaiset terroriteot ja väkivallan perustelemisen uskonnolla. Foorumin mukaan paras turva viharikoksia vastaan on uskontojen, vakaumusten ja...
Tallinnan Ristin tie -vaellus muistaa Siperiaan kyyditettyjä
Viron evankelis-luterilainen kirkko toteuttaa Tallinnassa pitkäperjantaina Ristin tie -vaelluksen, joka yhdistyy tänä vuonna Siperiaan kyyditettyjen virolaisten muistamiseen.
Yli 21 000 virolaista vietiin Neuvostoliiton toisen maailmansodassa...










