Israel on ollut uutisten perusaineistoa aina perustamisestaan 1948 lähtien. Ja jo sitä ennen juutalaisten muutto holokaustin jälkeen luvattuun maahansa herätti tunteita ja ajatuksia aikaansa seuraavassa yleisössä.
Suomessa yksi juutalaisuudesta ja juutalaisen kansan kohtaloista kiinnostunut oli teatteriohjaaja Ritva Siikala. Nuorena tyttönä hänen silmänsä avautuivat Hitlerin hallinnon julmuuksille. Opastajana toimi teatterin näyttämöllä nähty Anne Franckin päiväkirja.
Kaksi matkaa Israeliin on Siikalan omaelämäkerrallinen näytelmä. Se kertoo nuoren ihmisen halusta sovittaa juutalaisten kokemaa vääryyttä. Ja toisaalta siinä on kyse yrityksestä ymmärtää, mitä Israelissa ja Palestiinassa tapahtuu juuri nyt.
*
Kuten näytelmän nimikin kertoo, Israeliin tehdään kaksi matkaa. Ensimmäinen on vuonna 1963 matka kibbutsille. Toinen on 51 vuotta myöhemmin matka teatterifestivaaleille – se on osin tekosyy, sillä päähenkilö haluaa selvittää suhdettaan Luvattuun maahan ja sen konflikteihin laajemminkin.
Näytelmän päähenkilöä Tuulikkia esittää kolme näyttelijää, Seela Sella, Jonna Järnefelt ja Cécile Orblin. He vaihtelevat osia ja katselevat Tuulikkia kukin hieman eri näkökulmasta. Aluksi katsoja on hieman pyörällä päästään, mutta ratkaisu osoittautuu kiinnostavaksi, sillä näytelmässä ei ole varsinaista toimintaa, vaan asiat kerrotaan kolmella suulla.
Varsinkin ensimmäinen näytös, ensimmäinen matka taustoineen on jännittävää teatteria ja teksti pysyy kiinteänä ja kiinnostavana. Tuulikin ihanteet törmäävät rajusti todellisuuteen. Juutalaiset osaavat myös olla tylyjä. Rakkaus juutalaiseen poikaan muuttaa kuitenkin hänen ajatuksiaan.
Tuulikin tulevaisuus voisi olla kääntyminen juutalaisuuteen ja avioituminen Israelissa, mutta niin ei tapahdu. Elämä ja opiskelu Suomessa vievät mennessään.
Israel elää kuitenkin Tuulikin mielessä vuosikymmenet ja lopulta hänen on päästävä käymään siellä ja selvittämään suhteensa myös Palestiinaan. Toinen näytös kertoo tästä matkasta.
*
Voiko Israelin poliittista, uskonnollista ja maantieteellistä tilannetta ylipäätään ymmärtää? Voi ainakin yrittää, ja sitä Siikala tekee kirjoittamassaan ja ohjaamassaan esityksessä. Toinen näytös on enimmäistä hajanaisempi ja vähemmän tarinallinen. Se on katsojalle kuin seuraisi uutislähetystä. Näkökulmia ja mielipiteitä seuraa toinen toisen perään.
Mitä minun katsojana pitäisi tästä kaikesta ajatella? Siikala hakee vimmaisesti ratkaisua, ja se löytyy ihmisyydestä. Mutta riittääkö se politiikan ja uskonnon sekoittuessa historiaan ja nykyhetkeen? Riittääkö mikään?
Ritva Siikala: Kaksi matkaa Israeliin. Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa.
Kuva: Johnny Korkman