Dosentti: Kättelemättä jättäminen yleisempää kuin 15 vuotta sitten – ”Ei liity suoraan uskontoon”
Läntinen maailma on kohissut viime aikoina siitä, että jotkut muslimimiehet eivät kättele naisia missään tilanteissa. Islamin tutkija, Helsingin yliopiston dosentti Irmeli Perho sanoo, että...
Kirkosta eronnut alkuvuonna kymmenentuhatta ihmistä
Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on eronnut alkuvuoden aikana 10 000 ihmistä, kertoo Eroakirkosta.fi.
Erotahti on ollut nopeampi kuin viime vuonna. Sen sijaan vuosina 2013 ja 2014...
Seurakuntien työntekijöille koulutusta hyväksikäytön tunnistamisesta ja seksissä avustamisesta
Seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa DELFINS ry:n toiminnanjohtajan Liisa Kaukio-Rasilaisen mukaan uhrin koko elämään.
– Tuhon määrä on paljon suurempi, jos pitää asioita sisällään monta kymmentä vuotta...
Kirkkoherraraati: Saarnan asema on luovuttamaton, mutta muoto muuttuu
Kirkkoherraraadilta kysyttiin tällä kertaa kaksi saarnaan liittyvää kysymystä:
1. Miten arvelet saarnaamisen tavan ja saarnan aseman muuttuvan kirkkomme jumalanpalveluksissa?
...
Uskonnolliset amerikkalaiset auttavat köyhiä ja viettävät aikaa perheensä kanssa
Syvästi uskonnolliset amerikkalaiset ovat onnellisempia ja viettävät enemmän aikaa perheensä kanssa kuin vähemmän uskonnolliset. Asia selviää tuoreesta PEW-tutkimuskeskuksen tutkimuksesta. Uskonnolliset ihmiset eivät kuitenkaan ole...
Kättelemättä jättäminen kuohuttaa nyt Ruotsissa
Ruotsalainen poliitikko on aiheuttanut pienen kohun kieltäytymällä kättelemästä Ruotsin TV4:n naistoimittajaa.
Ympäristöpuolueen aktiivipoliitikko Yasri Khanin oli määrä keskustella puolueensa tilanteesta televisiossa. Khan oli ehdolla ympäristöpupuolueen...
Kirkkoherran räppisaarna epäilytti seurakuntalaisia – nyt pyyntöjä tulee naapuriseurakunnistakin
Taivassalon harmaakivikirkon lähes 600 vuotta vanhat seinät ja jäyhä varsinaissuomalainen seurakuntaväki saivat todistaa viime sunnuntaina jotakin ennen kuulumatonta: tuore vt. kirkkoherra Petri Laitinen räppäsi...
Yli sata ilmoittautunut kantamaan Sleyn ristin jalkapatikassa Turusta Helsinkiin
Yli sata vapaaehtoista on ilmoittautunut kantamaan Luther-kirkon lähes 30 vuotta sitten kadonnutta ja nyt löytynyttä ristiä Turusta Helsinkiin. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ilmoitti pari...
Suurin potti kirkkohallituksen rakennusavustuksista Petäjäveden kirkon korjaukseen
Kirkkohallituksen täysistunto jakoi seurakunnille rakennusavustuksia yhteensä 6,5 miljoonaa euroa. Summa jaettiin 70 hankkeelle. Summasta 4,7 miljoonaa euroa oli valtion rahoittamaa suojeltujen kirkollisten rakennusten tukea...
Kaksi kristillistä opiskelijajärjestöä jakaa kolehtituoton
Suomen Evankelisluterilainen Opiskelija- ja Koululaislähetys OPKO ja Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto jakavat vuonna 2015 kerätyn oppilaitos- ja nuorisotyön kolehdin.
Kirkkohallituksen päätöksen mukaisesti suomenkielisten hiippakuntien seurakunnissa kannettiin...









