Kirkkoherran räppisaarna epäilytti seurakuntalaisia – nyt pyyntöjä tulee naapuriseurakunnistakin

Taivassalon harmaakivikirkon lähes 600 vuotta vanhat seinät ja jäyhä varsinaissuomalainen seurakuntaväki saivat todistaa viime sunnuntaina jotakin ennen kuulumatonta: tuore vt. kirkkoherra Petri Laitinen räppäsi saarnansa.

Joku sanoi, että vanhassa kirkossa/ Ei saisi olla rytmiikkaa/ Mutta me yritetään ottaa oppia/ Entisaikojen viisailta/ Ei sanoma muutu mihinkään/ Sitä vaan vähän nyt päivitetään/ Kaikki huolet häivytetään/ Ja lisää armoa läikytetään.

Rytmin ja ilon messu oli koonnut kirkkoon lähemmäs 300 ihmistä. Etukäteen jotkut seurakuntalaiset olivat ilmaisseet huolensa ja epäilyksensä tulevasta menosta.

– Pyrin huomioimaan tämän huolen heti messun alussa. Korostin, että kyseessä on jumalanpalvelus, jossa kenelläkään ei ole mitään hätää eikä ketään yritetä saada hurmoksiin. Messun jälkeen myönteisen palautteen määrä yllätti iloisesti, Laitinen kertoo.

Messubändin oli koonnut kesäkustavilainen jazzmuusikko Risto Oinaala. Kokoonpanossa oli monipuolisia rytmin taitajia, muusikoita ja esilaulaja Turusta sekä oman kylän poika Antti Lahdenperä Taivassalosta.

Räp-saarnaa kirjoittaessaan itsekin muusikkona tunnetuksi tullut pastori Laitinen keskittyi suoraviivaiseen viestintään.

– Saarna oli pituudeltaan perinteinen kymmenminuuttinen, mutta se ei ollut yhtä pohdiskeleva kuin tavallinen puhuttu saarna. Räpissä korostuvat lyhyet lauseet, napakat sanonnat, julistuksellinen ote ja muutamat hauskat oivallukset.

Laitinen ilahtui erityisesti kommenteista, joissa räp-saarnan koettiin sisältäneen enemmän sanomaa ja asiaa kuin puhuttujen saarnojen. Saarnan ytimeksi Laitinen itse tiivistää sen, että maailma tarvitsee armoa.

– Korostin myös, että aina on syytä positiivisuuteen, vaikka olisi kuinka huono päivä, koska meillä on hyvä Vapahtaja.

Sillä Mestari on noussut kehiin/ Ja Hän pistää kaiken peliin/ Hän on avannut tien taivaaseen/ Eikä hän jätä ketään yksikseen.

Messu kesti pitkään eikä kenelläkään tuntunut olevan kiire pois. Muista varsinaissuomalaisista seurakunnista on tullut jo kyselyjä, voisiko kyseisen messun toteuttaa heidänkin kirkoissaan. Kauimmaiset kyselyt ovat tulleet Helsingistä saakka. Laitinen joukkoineen suhtautuu pyyntöihin myönteisesti.

Petri Laitinen on toiminut vt. kirkkoherrana myös Kustavin seurakunnassa vajaat pari vuotta. Hän on saanut aikaan liikettä muillakin uusilla ideoilla.

Rantaravintola Kivilinnassa on järjestetty hengellisiä karaokeiltoja. Harjulan baarissa kokoontuvassa epäilijöiden klubissa kylän äijät puolestaan laittavat paikkakunnan asiat kuntoon ja pohtivat aina myös jotakin kirkkovuodesta nousevaa teemaa tai elämänhallinnan kysymyksiä.

– Kun riittävän paljon epäilee, voi lipsahtaa uskon puolelle, Laitinen kuvailee suomalaisten sielunmaisemaan sopivaa filosofiaansa.

Katso myös video!

Kuva: Harri Suomalainen

Edellinen artikkeliYli sata ilmoittautunut kantamaan Sleyn ristin jalkapatikassa Turusta Helsinkiin
Seuraava artikkeliKättelemättä jättäminen kuohuttaa nyt Ruotsissa

Ei näytettäviä viestejä