Timo Kiiskinen Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professoriksi
Timo Kiiskinen (s. 1960) on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin professoriksi. Kiiskisen viisivuotiskausi alkaa elokuun alussa.
Kiiskinen on valmistunut musiikin...
Teologian opinnot kiinnostivat noin tuhatta hakijaa
Teologiaa opiskelemaan haki koko Suomessa tänä vuonna vajaat tuhat ihmistä. Heitä 557 laittoi teologian opinnot korkeakoulujen yhteishaussa ensisijaiseksi hakukohteeksi.
Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan oli tänä...
Sley valitsi uuden toiminnanjohtajan – ”Olen tosi tyytyväinen nykyiseen linjaan”
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu teologian maisteri Tom Säilä, 50. Toiminnanjohtajan valitsi Sleyn hallitus. Säilä aloittaa tehtävässään syyskuun alussa nykyisen toiminnanjohtajan Lasse...
Diakin kirkolliseen koulutukseen viimevuotista vähemmän hakijoita
Diakonia-ammattikorkeakouluun oli tänä keväänä hieman vähemmän hakijoita kuin viime keväänä. Hakijoita oli noin 5 300, joista ensisijaiseksi Diakin laittoi 1 550. Kaikkiaan oppilaitokseen haki...
Seurakuntien partiotyö kasvatti viime vuonna suosiotaan
Seurakuntien partioryhmiin osallistui viime vuonna yhteensä 32 100 partiolaista. Se on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Suurin muutos osallistujamäärissä tapahtui partioretkille ja -leireille...
Gradu Digipostillasta: Suomalaiset saarnat ovat luterilaisten ihanteiden mukaisia
Kirkon tiedotuskeskuksen uusi tiedotuspäällikkö Eeva-Kaisa Heikura on tehnyt kaksi gradua saarnoista. Ensimmäisen hän teki suomen kielen opinnoissa ja toisen teologiassa. Jälkimmäinen gradu on vielä...
Nuori kirkkovaltuutettu: ”Suomi on maallistunut harmillisen paljon”
Padasjoen kirkkovaltuuston puheenjohtajan nuijaa heiluttava leipuri Esa Pyykkö on kolmannen kauden valtuutettu. Toukokuussa 33 vuotta täyttävä padasjokelainen innostui luottamustehtävästä isänsä kautta.
– Hän oli useita...
Väitös pohtii, miten eläimet kokevat maailman
Eläinten mieltä tarkasteleva filosofia kertoo myös ihmiskäsityksistä. Saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724–1804) mukaan eläinten kokemus perustuu kykyyn tehdä aistihavaintoja.
Vallalla olevien käsitysten mukaan tämä ei...
MTV3: Piispat toppuuttelevat vihki-intoisia pappeja uuden avioliittolain tullessa voimaan
MTV3:n uutiset kysyi piispoilta kommenttia kirkon vihkimiskäytäntöihin uuden avioliittolain tulessa voimaan maaliskuussa 2017.
Sähköpostivastauksissaan piispat muistuttivat, että sukupuolineutraali avioliittolaki...
Kirkkopyöräilyssä poiketaan kirkoissa matkan varrella
Tampereella järjestetään toukokuun lopussa kolmatta kertaa Kirkkopyöräily-tapahtuma. Pyhäjärven maisemissa kulkeva 45 kilometrin reitti kiertää viiden kirkon kautta. Jokaisessa kirkossa on pientä ohjelmaa ja kevyttä...