Koti Uutiset Sivu 817

Uutiset

Kommentti: Jouluna avoimet kaupat ovat uuden perinteen alku

Tuskin joululahjat oli avattu, kun kansa lähti sankoin joukoin ostamaan lisää. Se oli helppoa, sillä monin paikoin kaupat olivat auki kuin pyhäpäivästä ei olisi...

Suomen väkiluku kasvaa maahanmuuton ansiosta

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli marraskuun lopussa 5 503 347. Väkiluku kasvoi tammi–marraskuun aikana 16 039 hengellä. Suurin syy väestönkasvuun oli muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli...

Kirkosta eroamisesta tulossa hieman viimevuotista vilkkaampaa

Kuluvana vuonna kirkosta tulee Eroakirkosta.fi-sivuston tilastojen mukaan eroamaan todennäköisesti hieman enemmän väkeä kuin viime vuonna. Joulukuulle tultaessa eroajia on tuhatkunta enemmän kuin viime vuonna....

Yhteisvastuukeräyksen tuotto putosi viidessä vuodessa miljoonalla eurolla

Kirkon Yhteisvastuukeräyksen tuotto laski kolmantena vuonna peräkkäin. Tulos oli nyt miljoona euroa huonompi kuin viisi vuotta sitten. Vuonna 2011 kerättiin 4,38 miljoonaa euroa, tänä...

Joulurauhaa mediaan ja mieliin

Kotimaa24 julistaa kirkollisen uutisointiin ja kommentointiin joulurauhan sekä toivottaa lukijoilleen hyvää ja mieltä virkistävää joulua. Uutisia jälleen pyhien jälkeen. ”Kun viisaat itämaasta / luo seimen saapuivat,...

Katso Kotimaa24:n videoilta joulun tunnelmaa ja sanomaa

Kotimaa24 on julkaissut kolmen viime vuoden aikana nipun jouluvideoita. Niitä katsoessa pääsee joulutunnelmaan. Linkki johtaa suoraan kyseisen videoon. Kuinka...

Joulun lapsi löytyy jo Vanhasta testamentista

Jokainen Raamattua tunteva osaisi mainita profeetta Jesajan kuuluisat ennustukset Messiaan syntymästä. Myös muita Messiaaseen liittyviä ennustuksia Jesajalla riittää. Mutta Vanha testamentti, laki ja profeetat, puhuvat...

Laulu tuo pyhän arjen keskelle

Joululaulut täyttävät kirkot ääriään myöten. Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorin ja tunnetun kuoronjohtajan Seppo Murron mielestä joululaulujen suosio kertoo yhteisöllisyyden ja pyhyyden kaipuusta. – Ihmiset kokoontuvat jouluna...

On seurattava joulun tähteä kaiken kaaoksen ja kompuroinnin keskellä, sanoo Liisa Jaakonsaari

On surullista, että Euroopan unionin jäsenyys sekä ihmisoikeudet ja rauha EU:n lähialueilla ovat kohdanneet viime aikoina vakavia takaiskuja. Niitä ovat olleet esimerkiksi Iso-Britannian ero...

Kolumni: Enkelit pääsevät irti

Teologia on totista touhua, mutta joskus on hauska nähdä teologien maalaavan myös kepein värein – substanssia toki vesittämättä. Näin tekee helsinkiläinen katolinen pappi isä Raimo...