Yhteisvastuukeräyksen tuotto putosi viidessä vuodessa miljoonalla eurolla

Kirkon Yhteisvastuukeräyksen tuotto laski kolmantena vuonna peräkkäin. Tulos oli nyt miljoona euroa huonompi kuin viisi vuotta sitten. Vuonna 2011 kerättiin 4,38 miljoonaa euroa, tänä vuonna 3,45 miljoonaa.

Keräystuotto luovutettiin marraskuun lopussa tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Viime vuodesta tuotto kutistui 300 000 euroa.

Rahalla ehkäistään lasten ja nuorten syrjäytymistä. 60 prosenttia menee katastrofiapuun ja kehitysyhteistyöhön Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kotimaan kohteet saavat 40 prosenttia keräystuloksesta.

***

Tuotto on kutistunut, koska käteisen rahan käyttö on vähentynyt, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen sanoo. Alle puolet suomalaisista pitää käteistä rahaa mukanaan. Muutos on isku Yhteisvastuukeräykselle, joka on perustunut katujen lipaskeräyksiin ja ovelta ovelle kiertäviin listakeräyksiin.

Toinen pulma liittyy keräyksen rakenteeseen. Jokainen seurakunta osoittaa kymmenen prosenttia tuotosta valitsemaansa diakoniakohteeseen.

Pajusen mukaan esimerkiksi mobiilimaksussa käytettävät järjestelmät eivät kuitenkaan erittele paikallisia keräyskohteita. Siksi mobiilimaksu ei toimi Yhteisvastuukeräyksessä ihanteellisesti, Pajunen sanoo.

– Keräyksen toteuttaminen on helpompaa silloin, kun keräys on yksiselitteisesti valtakunnallinen.

Pajunen huomauttaa, että 420 seurakunnan korvamerkitseminen tuottaisi myös kustannuksia.

Keräys haluaakin uudistaa rakenteensa. Uudistusehdotus on lähetetty kirkkohallituksen täysistunnolle. Pajunen ei kerro uudistuksen sisällöstä enempää, mutta toivoo asian tulevan käsittelyyn tammikuussa. Hänen mukaansa jo vuoden 2018 keräys saatetaan toteuttaa uudella rakenteella.

***

Suomalaisten auttamishalu ei ole Pajusen mukaan hiipunut.

– Ihmiset lahjoittavat mielellään. Viesti keräyspäälliköiltä on, että Yhteisvastuukeräykseen halutaan antaa.

Yhteisvastuukeräyksen omaleimainen piirre on, että keräysteemat vaihtuvat vuosittain. Se tekee kuukausilahjoittajien hankkimisesta kimuranttia. Ihmiset, jotka lahjoittavat yhtenä vuonna lapsille, eivät haluakaan seuraavana vuonna tukea vanhuksia.

Yhteisvastuukeräyksellä on kuitenkin muitakin tarkoituksia kuin eurojen kerääminen, Pajunen sanoo.

– Olemme helppo tapa toteuttaa lähimmäisenrakkautta.

Keräyksessä on vuosittain mukana 40 000 vapaaehtoista.

Pajusen mukaan keräyksellä pyritään myös vaikuttamaan ja tuodaan kuuluviin piilossa olevien hätä. Helmikuussa alkava vuoden 2017 Yhteisvastuukeräys tukee ihmiskaupan uhreja niin Syyrian naapurimaassa Jordaniassa kuin Suomessakin.

– Lasten hätä avaa kukkarot parhaiten, mutta Yhteisvastuukeräyksellä pitää olla rohkeutta nostaa esiin myös kunniatonta hätää. Valtaosa ei edes tiedä, että ihmiskauppa on Suomessa arkea. Tämä näkyy keräystuotossa.

***

Pajunen mainitsee kaksi kohdetta, joihin keräys on vaikuttanut pysyvästi monella tasolla: 1990-laman aikana ylivelkaantuneiden auttamiseksi perustetun Takuusäätiön rahat eivät menneet kankkulan kaivoon, vaikka ihmiset niin epäilivät. Vuonna 2014 keräyskohteena oli saattohoito.

– Arkkiatri Risto Pelkonen sanoi marraskuun lopulla saattohoitoseminaarissa, että Yhteisvastuukeräys on synnyttänyt aivan käsittämättömän laajan, suuren ja vahvan kansanliikkeen saattohoidon edistämiseksi.

Eniten keräyksen onnistumiseen vaikuttaa Pajusen mukaan se, miten keräys järjestetään paikallisessa seurakunnassa. Parhaiten keräys sujuu, kun se nähdään yhteisenä diakonisena tempauksena.

– Osaaville vapaaehtoisille pitää antaa tilaa. Kun ison yhtiön markkinointipäällikkö siirtyi omassa seurakunnassaan organisoimaan Yhteisvastuukeräyksen markkinointia, tulokset olivat huikeat.

Yhteisvastuukeräystä koordinoiva Kirkkopalvelut on Kotimaata kustantavan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Kirkon Ulkomaanapu. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen ulkomainen kohde on Uganda. Kuvassa ruuanjakelua Rwamwanjan pakolaisasutuksessa.


Lue myös:

Yhteisvastuukeräys tuotti liki 3,5 miljoonaa euroa

Yhteisvastuukeräyksen 2017 kohteet valittu

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliJoulurauhaa mediaan ja mieliin
Seuraava artikkeliKirkosta eroamisesta tulossa hieman viimevuotista vilkkaampaa

Ei näytettäviä viestejä