Joululaulut täyttävät kirkot ääriään myöten. Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan kanttorin ja tunnetun kuoronjohtajan Seppo Murron mielestä joululaulujen suosio kertoo yhteisöllisyyden ja pyhyyden kaipuusta.
– Ihmiset kokoontuvat jouluna myös yhdessä muistelemaan lapsuuden jouluja ja perinteitä. Joulunaikaan halutaan tuttuja perinteitä ja tulla joulun sanoman ääreen yhdessä.
Adventtiaika on kirkkomusiikin koko vuoden kohokohta. Tosin Murrosta joulunvietto aloitetaan nykyisin liian aikaisin.
– Joulunvietto on kaikin tavoin aikaistunut niin, että joululaulut kaikuvat jo marraskuussa. Seurakuntien työntekijöillä on kymmenittäin joulujuhlia. Mutta yritän aina ajatella, että monille paikalla olevista juuri tämä joululaulutilaisuus voi olla se yksi ja ainoa, ei siinä muu auta.
***
Murto tunnetaan monen huippukuoron kunnianhimoisena johtajana ja kuoro- sekä kirkkomusiikin keskeisenä hahmona. Varsinaisen kanttori-urkurin päivätyönsä ohella Murto on ollut Dominante-kuoron taiteellinen johtaja 80-luvun alusta saakka. Hän on toiminut myös esimerkiksi Suomen Laulun, Akateemisen Laulun ja Viva Voxin sekä turkulaisen Chorus Cathedralis Aboensiksen taiteellisena johtajana sekä ollut perustamassa Kamarikuoro Murtosointua.
Syksyllä hän aloitti kirkkomusiikin ammattilaisista koostuvan Kamarikuoro Glorian taiteellisena johtajana. Gloria esiintyi muun muassa itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksessa.
– Kuoro on kuoronjohtajan instrumentti. Se rakennetaan joka kerta uudelleen. Ihmisten johtaminen on vaikeaa, koska laulaminen on intiimi asia. Ääni tulee laulajan omasta ruumiista. Ihminen on laulaessaan alaston.
Kapellimestarina hän on vieraillut Tapiola Sinfoniettan sekä Lahden, Kuopion ja Vantaan kaupunginorkestereissa. Hän on opettanut kuoronjohtoa, urkujensoittoa ja liturgista soittoa Sibelius-Akatemiassa.
Ensimmäistä kuoroaan hän alkoi johtaa opiskeluaikanaan ja kanttorikin hänestä tuli jo parikymppisenä. Lapsuuden musiikkiharrastus ja erityisesti Tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minoresin opissa vietetyt vuodet johtivat suoraan ammattiin.
***
Seppo Murto kasvoi Helsingin Tuomiokirkon ympäristössä Kruununhaassa. Helsingin Normaalilyseossa oli mahdollisuus ottaa urkutunteja. Hänen ensimmäinen esikuvansa oli urkutaiteilija Tapani Valsta.
– Valsta oli minulle jonkinlainen guru, me poikakuorolaiset odotimme aina kirkossa hänen loppusoittoaan. Lukiossa urkujen soittoon sisältyi joitakin etuuksia kuten avain urkuparvelle, jota ei ollut edes opettajalla. Myöhemmin kun pyrin Sibelius-Akatemiaan, Valsta kuiskutteli korvaani, että valitsisin kirkkomusiikin. Toisena opiskeluvuonna hän pyysi sijaisekseen ja sain eteeni sekä Tuomiokirkon että Finlandiatalon urut.
Uruille on tyypillistä, että ne on rakennettu jonkin tietyn tyylin mukaan ja se vaikuttaa siihen, millaista musiikkia niillä voi parhaiten soittaa. Murron mielestä Helsingin Tuomiokirkon urut ovat aivan loistavat erityisesti moderniin musiikkiin.
– Ne eivät ole mitkään barokkiurut, mutta niillä voi soittaa kaikkea ja kaikenlaista. Akustiikka Tuomiokirkossa on aivan loistava, kun taas Finlandiatalossa se on huippu-urkujen kuuntelemiseen aivan kamala, Murto sanoo.
Jossakin vaiheessa nuorena Murtoon iski myös kuoroinnostus ja häntä pyydettiin Laurentius-kuoron johtajaksi lennosta, ilman koulutusta. Kuoronjohtajan työnä on saada soittimensa vireeseen. Mutta kuinka virittää ihmisiä?
– Johtamistyylini on lähteä kuoron sisäisestä kulttuurista. On Joonas Kokkosen sanoin oltava intohimo kvaliteettiin. Ihmiset viihtyvät erilaisissa kuoroissa ja ottavat vastaan palautetta eri tavoin. Sitä on myös vaikea antaa niin, että kukaan ei lähtisi kotiin luovuttaneena vaan yrittäisi enemmän ja oppisi.
***
Nuoren Seppo Murron elämä oli tasapainoilua urkujensoiton ja kuoronjohtamisen välillä. Kuorossa hän tapasi myös ensimmäisen vaimonsa ja perusti tämän kanssa perheen. Lapset olivat 7- ja 8-vuotiaat, kun heidän äitinsä sairastui ja kuoli.
Kanttorin työ ei joustanut, illat ja viikonloput täyttyivät tilaisuuksista, kokouksiin oli vaikea ehtiä ajoissa. Seurakuntatyöyhteisö ei suhtautunut erityisen joustavasti eikä 1980-luvulla vielä suhtauduttu kovin luontevasti siihen, että mies olisi yksin vastuussa lapsista.
– Kun jäin leskeksi, minun piti hoitaa kaikki yksin: työt, lapset ja asuntolaina. Leskeneläkettä ei vielä ollut, eikä yleisesti oikein hahmotettu, että todella hoidan yksin kaksi lasta.
– Työpaikalla tuli joskus sanomista merkityksettömistä asioista. Luulen, että naisella olisi ollut siinä tilanteessa helpompaa, koska olisi pidetty selvänä, että tämän täytyy pitää huolta myös lapsista. Oletus oli pikemminkin, ettei mies voi sellaista tehdä, Murto muistelee.
Surun Murto sai upotettua työhön. Mutta kaikki muuttui.
– Koko ajatusrakennelma elämää kohtaan muuttui: ei ollut enää mitään sitten kun -mahdollisuutta, kuten ennen oli ollut. Opin elämään siinä hetkessä, ajattelemaan, että tämä elämä on vain tässä ja nyt.
90-luvun alussa Seppo Murto perusti uuden perheen. Sen jälkeen monta teosta on saanut ensi-iltansa ja monta kuoroa on syntynyt. Murto on silti yrittänyt olla lapsilleen läsnä oleva isä ja pitää työnsä urkuparvella ja kuoroharjoituksissa.
***
Kuorokulttuurissa on menty Murron mielestä paljon eteenpäin.
– Meillä on Suomessa hieno elävä kuorokulttuuri. Ajattelu on myös muuttunut paljon sen suhteen, kuka voi laulaa. On purettu esteitä ja perustettu myös laulamattomien kuoroja. Nykyisin lähdetään siitä, että tuppisuukin on potentiaalinen laulaja.
Siinä missä ennen uskottiin synnynnäiseen lahjakkuuteen, nykyisin harjoittelua pidetään tienä musikaalisuuteen.
– Äänenkäyttö ja laulaminen on aika paljon vain työtä ja lihaksia, joita täytyy harjoittaa. Ei urheilussakaan liikuntaa harrastamatonta laiteta juoksemaan maratonia.
Hänen mielestään laulaminen käy miltei lääkkeestä.
– Musiikilla on tutkimusten mukaan suuria terveydellisiä vaikutuksia. Kuorolaulua voisi suositella virallisestikin vaikka kunnan sosiaalitoimisto tai lääkäri. Luther korosti, että musiikki jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat, Murto toteaa.
***
Kirkossa klassiset teokset, virret ja urut pysyvät, vaikka niistä ollaan montaa mieltä. Monet nuoret kirkkoaktiivit ovat julkisesti sanoneet kirkon tarvitsevan ennen kaikkea uutta kevyempää musiikkia. Toisaalta virret ovat jopa muotia ja artistit laidasta laitaan levyttävät niitä.
Murron mielestä kirkko on muuttunut paljon hänen työuransa aikana.
– Tulin aivan eri kirkkoon töihin kuin mikä se nykyisin on. Vielä 80-luvun alussa kirkossa käyminen oli tapana. Messu myös pysyi samanlaisena, joten seurakunnan oli helppo pysyä mukana liturgisissa sävelmissä. Nykyisin vapaudet ovat suuria ja erilaisia vaihtoehtoja on paljon. Siinä on puolensa, mutta aina kun saa jotakin uutta, menettää myös jotakin.
Tuomikirkkoseurakunnassa saarnaaja tekee kanttorille jumalanpalveluksen virsistä ja muusta musiikista pohjaehdotuksen. Murron mukaan kirkossa on meneillään voimakas käymistila. Kaikki työntekijät eivät enää suosi virsiä tai urkumusiikkia.
– Kun nuoret sanovat, että urkumusiikki on tylsää, sellainen kritiikki nousee tietämättömyydestä. Kun ei tunneta asiaa ja esitetään varmoja mielipiteitä. On niitä, jotka kunnioittavat vanhaa perinnettä, ja sitten on kansanomaistavuuteen pyrkivä suuntaus. Vaikka erilaisia näkemyksiä onkin, kirkossa pitäisi olla toisten kunnioittamista ja halua yhteispeliin.
– Minulle messu on ripaus pyhää, enkä halua tehdä siitä arkista rallatusta. Ihmisille on annettava kirkossa mahdollisuus olla hetki arjen yläpuolella.
***
Kriittisellä korvalla Murto kuuntelee myös saarnoja, joissa hän kaipaa vanhoja perinteitä. Hänestä saarnoja hallitsee liian usein halu miellyttää kaikkia.
– Asioiden varovaisella ja arkisella pyörittelyllä saadaan aikaan korrekti konsensus, mutta kuulijalle jää tyhjä olo. Harmillisen harvoin kuulee fokusoitua puhetta, jossa on jokin linja.
Murron mielestä julkisuuden paineet ja kirjoitukset kirkosta ovat aiheuttaneet paniikin, jossa yritetään miellyttää ihmisiä arkisuudella.
– Se on onttoa. Seurakuntalainen tarvitsee jotakin, johon peilata omaa elämäänsä. Kirkon opista pitää löytää sellaisia peilejä.
– Hyvä saarna on samanlainen kuin mihin yritän musiikissa pyrkiä: se nousee päivän aiheesta, se puhuttelee ja laittaa ajattelemaan, sitä ei ole pureskeltu valmiiksi ja se on ilmaisultaan hyvä.
Kirkon pitäisi Murron mielestä enemmän kysyä, mitä ihmiset tarvitsevat kuin sitä, mitä he haluavat. Ainakin ihmiset tarvitsevat kokemusta pyhän läsnäolosta.
– Se voi välittyä kirkossa tekstistä, arkkitehtuurista tai musiikista.
***
Musiikkitilaisuudet ovat edelleen suurelle osalle ihmisiä syy tulla kirkkoon. Niin tänäkin jouluna. Murto uskoo, että vanhoissa virsissä ja perinteisissä joululauluissa on sitä jotakin.
Sanojen muuttuminen ja vanhojen käännösten muokkaaminen tekee monelle kipeää. Vanhat lapsena ulkoa opitut sanat ovat toisaalta perinne, joka toiselle kantaa pyhää, mutta vanhat ilmaisut eivät aukea uusille polville. Kun virsiuudistuksissa jotakin uutta saadaan, jotakin vanhaa menetetään.
Kanttorin oma joulunajan suosikki on P.J. Hannikaisen
Joululaulu, jossa Jeesus-lapsi tulee tähtitarhain takaa kertomaan Isän rakkaudesta.
Murrolla on omien sanojensa mukaan lukkarinrakkaus Hannikaisen laulua kohtaan. Erityissuhde johtuu siitä, että hän itse aikoinaan ensimmäisenä löysi sen, korjasi nuotin ja sai kuoronsa soimaan sitä. Laulu on vaikea, viisijakoinen ja on kuoronjohtajan tehtävä opettaa laulajille, missä vaikkapa diftongi kulloinkin vaihtuu oikein ja samanaikaisesti.
Jeesuslapsi suloinen, takaa tähtitarhain, tullut luokse syntisten maahan yön ja harhain, saavu joka kotihin, kerro silmin loistavin: Isä rakastaa!
Jeesuslapsi, tallissas kodin lämpö hohtaa. Heiniltäs ja oljiltas kirkas katse kohtaa köyhän orvon etsijän, kertoo viestin lempeän: tänne tulla saa!
Jeesuslapsi pienoinen, taivaan lahja meille, johda sydän jokaisen armon, rauhan teille. Saavu joka kotihin, kerro äänin kutsuvin: taivas aukeaa!
P.J. Hannikainen
***
Megakuoro laulaa Händelin Messiaan
Yksi mahdollisuus päästä osalliseksi kuorospektaakkelista ilman esiintymisen pelkoa on Helsingin Senaatintorilla ensi toukokuussa järjestettävä yleisölle avoin Händelin
Messias-oratorion megatapahtuma.
– Maailmalla on paljon pidetty tällaisia massakonsertteja. Tuomiokirkon portaille nousee tuhatlukuinen kuoro. Jo nyt ilmoittautuneita on liki tuhat. Teosta harjoitellaan alueittain. Orkesterina on Lohjan orkesteri, ja solistit ovat kanttorikunnan edustajia. Tapahtumaa varten teosta on lyhennetty noin tunnin mittaiseksi, mutta kaikki oleellinen on toki mukana. Lopuksi toivotaan koko torin yhtyvän Halleluja-kuoroon, Murto kertoo innostuneena tapahtumasta, joka kuuluu Kirkon musiikkijuhlien ohjelmaan.
Kirkon musiikkijuhlia vietetään tunnuksella Sana soi stadissa 19.–21.5.2017
***
Kuva: Esko Jämsä
Ilmoita asiavirheestä