Kirkolliskokous vastustaa valtion rahoituksen indeksikorotuksen jäädyttämistä
Valtioneuvosto on esittänyt muutosta lakiin, joka koskee valtion rahoitusta evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin. Ehdotuksena on, että osana valtiontalouden sopeutustoimia valtion rahoituksen indeksikorotukset jäädytetään vuosien...
Maallistuminen ja riidat haastavat kirkon työntekijöitä
Maallistuminen ja kirkon ristiriidat kuormittavat hengellisen työn tekijöitä. Kirkon koulutuskeskuksen työnohjauksen ja työyhteisön johtamisen kouluttaja Markku Tynkkynen näkee hengellisyyden silti ainutlaatuisena mahdollisuutena liittyä itseään...
Luottamushenkilö Akaasta: ”Erimielisyydet kuuluvat ihmisyyteen”
Akaan seurakunnan luottamushenkilönä vaikuttavalla Reino Salminiemellä (61) on ollut omassa elämässään tiennäyttäjänä Luukkaan evankeliumin 15. luku, jossa Jeesus sanoo: ”Minä sanon teille; taivaassa iloitaan...
Englannin kirkko kutistuu, mutta valoakin on näkyvissä
Englannin kirkon hiljattain julkistetut vuoden 2015 toimintatilastot kertovat valtiokirkosta, jonka jäseneksi liitetään nykyisin kasteessa vain 11 prosenttia maassa syntyneistä. Lisäksi kastetaan kuitenkin kohtalaisen paljon...
Kolumni: Lumienkeleitä piha täynnä
On liian aikainen aamu ja kävelen poikani kanssa päiväkotia kohti. Katulamput loistavat oransseina valkoiseen maahan. Yön aikana on satanut ensilumi ja sitä on juuri...
Lauri Herranen menetti puolet elämästään päihteille
Asumisohjaaja Lauri Herranen on palannut kotiin töistä Helsingin vieraskodista. Kotona Vantaalla häntä ovat vastassa avopuoliso Satu ja Jade-kissa, tiilitalon valkoinen lellikki.
Herrasen työpaikka, Helsingin vieraskoti...
Espoon hiippakunta kokoaa väkeään rukousaamiaisiin
Espoon hiippakunnassa aloitettiin viime vuoden alussa rukousaamiaisten perinne.
Kyseessä ovat piispa Tapio Luoman mukaan kerran kuukaudessa hiippakunnan eri alojen työntekijöille ja luottamushenkilöille tarkoitetut tilaisuudet, joissa...
Kolumni: Yhteyden esteet pois
Mediassa ei ole uutisoitu kirkkohallituksen täysistunnon päätöksestä koskien kirkon vammaistyön neuvottelukunnan loppusyksystä alkavaa uutta toimikautta. Henkilövalintojen yhteydessä sen nimeä uudistettiin. Nyt kirkossamme on saavutettavuuden...
Soile Isokoski sai Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tunnustuksen
Oopperalaulaja Soile Isokoski on saanut Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tämänvuotisen tunnustuspalkinnon. Säätiön hallituksen puheenjohtaja, piispa Jari Jolkkonen luovutti palkinnon Kuopion tuomiokirkossa järjestetyssä Martinpäivän kirkkojuhlassa tänään...