Koti Uutiset Sivu 764

Uutiset

Evankelikaalien määrä kasvaa Ranskassa

Evankelikaaliset kirkot kasvavat Ranskassa nopeasti, ja niihin kuuluu jo noin 650 000 ihmistä. Kasvuvauhti on nyt 35 uutta seurakuntaa vuodessa, kertoo Ranskan evankelikaalisen neuvoston (CNEF)...

Kolumni: Luomiskertomuksen ”viljellä ja varjella” 
ei saa olla uusi lähetyskäsky

Joskus 1970-luvulla luin parturintuolissa viikkolehteä, jossa pohdiskeltiin ihmisen eliniän suurta pidentymistä tulevaisuudessa. Jutun mukaan yli satavuotiaiksi elävät ihmiset eivät sallisi sitä, että heidän maailmansa menee...

Piispa Munib Younanille kansainvälinen rauhanpalkinto

Jordanian ja Pyhän Maan luterilaisen kirkon piispalle Munib Younanille annetaan kansainvälinen Niwanon rauhanpalkinto (Niwano Peace Award). Perusteluissa mainitaan Younanin toiminta uskontodialogissa kristittyjen, muslimien ja...

Kolumni: Yhdenvertaisuus on ennen muuta moraalinen asia

Presidentti Donald Trump on ajautunut poliittiseen ja oikeudelliseen myrskyyn yrittäessään rajoittaa seitsemän muslimimaan kansalaisten maahantuloa Yhdysvaltoihin. Trumpia moititaan niin kotimaassa kuin maailmalla. Hän uhoaa voittavansa. Presidentin...

Ortodoksiseen kirkkoon liitytään enemmän kuin siitä erotaan – jäsenmäärä laskee silti

Runsaana jatkuva kirkkoon liittyminen ei riitä tällä hetkellä paikkaamaan väestön ikärakenteesta ja kasteiden vähenemisestä johtuvaa jäsenmäärän laskua, selviää Suomen ortodoksisen kirkon tuoreista tilastoista. Ortodoksiseen kirkkoon...

Aloite kirkolliskokoukselle: Sateenkaariparien kirkollinen vihkiminen mahdolliseksi

Viisitoista kirkolliskokousedustajaa eri puolilta maata on valmistellut kirkon avioliittokäsityksen laajentamista ehdottavan aloitteen ensi toukokuussa kokoontuvalle kirkolliskokoukselle. Aloitteessa esitetään, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen olisi mahdollinen myös...

Kirkkokansan Raamattupäivässä puhdistetaan uskoa ja mieltä

Kirkkokansan Raamattupäivä pidetään Helsingissä Kallion kirkossa 18.3. teemalla Uskonpuhdistus – mielen uudistus! Seitsemättä kertaa järjestettävä tapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa ja erilaisia näkökulmia uskoon ja...

Kirkon talo aikoo parantaa energiatehokkuutta

Helsingin Etelärannassa sijaitsevaan Kirkkohallituksen kiinteistöön, Kirkon taloon, tehdään energiasaneeraus. Sen tavoitteena on kiinteistötekniikan modernisointi ja energiankäytön aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen alentaminen. – Haluamme tehdä taloudellisesti kannattavan investoinnin,...

Monen polven perhekerho tarjoaa maallista ja taivaallista hyvää

Merikotkantien palvelukodin päiväsalissa tuoksuu kahvi ja kuuluu iloinen rupattelu. Oulun Karjasillan seurakunnassa iloitaan uudesta työmuodosta, sillä Monen polven perhekerho on saanut osallistujia mummoista muksuihin...

Rautjärvellä vaikea saada luottamushenkilöitä: ”Kukapa haluaisi jakaa kurjuutta?”

Suomen itärajalla sijaitseva Rautjärven seurakunta yrittää kolmatta kertaa liittyä toiseen Imatran seudun seurakuntaan. – Ensin Imatra torppasi hankkeen ja seuraavalla kerralla Ruokolahti. Nyt tuomiokapituli...