Tapaan Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteerin Kaisamari Hintikan lopputalvesta Helsingin keskustassa. On kulunut viikko siitä, kun hän antoi suostumuksensa olla käytettävissä Helsingin piispanvaalissa.
– Olen mukana siksi, että kutsu on tullut useilta eri ihmisiltä ja useilta erilaisilta tahoilta, Hintikka vastaa ilmeiseen kysymykseen.
Vanhastaan piispanvaaliin osallistuvan on odotettu viestivän, että ”en pyri mihinkään, olen vain käytettävissä”. Hintikka hieman hymähtää sinänsä kauniille periaatteelle. Vaikka nöyryys tehtävän edessä onkin paikallaan, hänestä piispaksi pitää kyllä vähän halutakin, jos leikkiin ryhtyy.
– En edusta sitä kulttuuria, jossa ihmistä viedään aivan vastoin omaa tahtoa. On myös muistettava, että piispanvirka on äärimmäisen rankka virka.
Kirkkohistoriasta väitellyt, ekumeenisesti kokenut tutkija ja pappi työskentelee tällä hetkellä Luterilaisen maailmanliiton (LML) päämajassa Genevessä. Hän on työskennellyt järjestön apulaispääsihteerinä vuodesta 2012, erityisinä vastuualueinaan ekumeeniset suhteet sekä teologian ja julistuksen osaston johtaminen.
Nykyiseen työhönsä Hintikka ajautui hieman yllättäen. Hän päätyi alun perin Geneven ekumeeniseen keskukseen jo vuonna 2011, jolloin hänet oli valittu Euroopan kirkkojen konferenssin (EKK) dialogikomission johtajaksi.
– Ehdin olla EKK:ssa vain vuoden, kun minut jo rekrytoitiin Luterilaiseen maailmanliittoon.
Hintikan LML:ssä johtaman osaston työn kannalta on hänen mielestään tärkeää, että sen työntekijät tulevat eri puolilta maailmaa, mieluiten kaikilta LML:n seitsemältä alueelta.
– Tämäkin kuvastaa sitä, että Luterilaisen maailmanliiton itseymmärrys on hyvin ekumeeninen ja globaali. Tämä on näkynyt myös reformaation 500-vuotismerkkivuoden valmisteluissa. Sopivat ihmiset etsitään aina tarkalla seulalla tarvittavan asiantuntemuksen mukaan.
Varsinkin katolinen kirkko on Euroopassa myös maahanmuuttajien kirkko. Sillä on sellaista tietotaitoa, jota me luterilaisetkin voisimme hyödyntää.
Teologian ja julistuksen osaston tehtäviin kuuluu esimerkiksi teologian tutkimuksen edistäminen. Se tarkoittaa luterilaista hermeneutiikkaa, raamatuntulkintaa, luterilaisen identiteetin käsittelyä ja teologisen koulutuksen tukemista.
Lisäksi osasto vastaa LML:n ekumeenisista suhteista, uskontodialogista ja vaikuttamistyöstä. Se edistää naisten vihkimistä kirkon virkaan ja sukupuolten välistä oikeudenmukaisuutta.
Yksi LML:n ekumenian keskeinen yhteistyökumppani on katolinen kirkko. Suhteet sen kanssa ovat Hintikan mukaan monella tavalla tärkeät. Eräs yllättävä näkökulma on länsimaiden monikulttuuristuminen.
– Varsinkin katolinen kirkko on Euroopassa myös maahanmuuttajien kirkko. Sillä on sellaista tietotaitoa, jota me luterilaisetkin voisimme hyödyntää.
Viime vuosina katolisen kirkon kanssa käydyissä neuvotteluissa on pyritty kääntämään katse historian painolastista ja sitoutumaan yhteiseen todistukseen ja palveluun.
– Myös Pohjoismaissa on hyvä miettiä, mitä tämä meille luterilaisille merkitsee.
Maailma muuttuu nopeasti. Geneven-pääkallonpaikalla työskentelevältä sopii siksi kysyä, miksi Luterilaisen maailmanliiton pitää olla olemassa ja tekeekö se oikeita asioita.
– LML:n pitää olla olemassa siksi, että kirkko on ollut aina maailmanlaajuinen.
Luterilaisuuden nykyinen globaalius on Hintikan mielestä tärkeää ymmärtää erityisesti Euroopassa. Suurimmat luterilaiset kirkot ovat nykyisin Afrikassa ja Aasiassa.
– Meidän eurooppalaisten on aika ymmärtää, että luterilaisuus ei todellakaan enää ole saksalais-pohjoismainen kirkkokunta. Silti meillä luterilaisilla on meitä yhdistäviä tekijöitä. Globaali luterilaisuus opettaa meille kaikille kommuuniossa elämistä, solidaarisuutta ja nöyryyttä.
Meidän eurooppalaisten on aika ymmärtää, että luterilaisuus ei todellakaan enää ole saksalais-pohjoismainen kirkkokunta.
Ekumeenisten maailmanjärjestöjen talous on ajoittain ollut kuuma puheenaihe viime vuosikymmenien aikana. Myös LML joutui takavuosina vähentämään Geneven-henkilökuntaa ja karsimaan jonkin verran toimintojaan. Hintikan mukaan viime vuosina talous on kuitenkin merkittävästi kohentunut.
Koska monet keskeiset länsimaiset rahoittajakirkot ovat menettäneet jäseniään, niiden oma talous on kiristynyt ja tämä on säteillyt myös kansainvälisiin sitoumuksiin.
– Mutta samanaikaisesti LML on saanut uutta rahoitusta kansainvälisiltä organisaatioilta, kuten YK-järjestöiltä.
Jokaisen LML:n jäsenkirkon pitäisi maksaa järjestölle varallisuuttaan ja kantokykyään vastaava summa, jotta LML voi toimintaansa pyörittää. Taloudellinen päätaakka on kauan ollut eniten Saksan maakirkkojen, Pohjoismaiden kirkkojen sekä Yhdysvaltojen luterilaisen kirkon (ELCA) kannettavana. Mutta ei pelkästään.
– Viime vuosina jäsenmaksunsa maksaneiden kirkkojen osuus on noussut lähes 90 prosenttiin, Hintikka kertoo.
Etelän kirkoista monet ovat köyhiä, mutta se ei ole koko totuus. Hintikka tietää, että niidenkin sisällä eri hiippakuntien varallisuuserot voivat olla huomattavia.
Jo luterilaisia teologian opiskelijoita alkaa olla vähän. Esimerkiksi Saksassa kirkolla on rahaa, mutta ei tarpeeksi papeiksi tulijoita.
Toinen pitkäaikainen taloudellinen ongelma LML:lle on Sveitsin ja Geneven kalleus. Vuokrat ja palkat maksetaan frangeina eikä esimerkiksi euroina, joista suurin osa LML:n tuloista muodostuu.
– Geneve on todella kallis. Ajattelutapa myös muuttuu. Onko kaiken todella oltava täällä Genevessä, voisiko LML siirtää toimintaansa muualle?
Esimerkiksi Reformoitu maailmanliitto muutti joitakin vuosia sitten ekumeenisesta keskuksesta halvemman kustannustason Saksaan. Myös LML:llä on olemassa uudelleensijoitusohjelma.
Kansainvälisissä järjestöissä usein raha tavalla tai toisella puhuu. Onko LML demokraattinen vai käyttävätkö rikkaat rahoittajakirkot isännän ääntä?
Hintikka ei kiistä, ettei asia olisi joskus ollut näin, mutta kertoo, että ongelma tiedostetaan.
– Maailmanliitossa halutaan myös luoda uutta kulttuuria tässä asiassa.
Euroopan luterilaisuudessa puhaltaa monenlaisia muutoksen tuulia. Hieman yllättävä on Hintikan kertoma tieto siitä, että Keski-Euroopan luterilaisissa kirkoissa on pappispulaa.
– Jo luterilaisia teologian opiskelijoita alkaa olla vähän. Esimerkiksi Saksassa kirkolla on rahaa, mutta ei tarpeeksi papeiksi tulijoita. Siellä syy voi olla myös se, että saksalaiset maakirkot ”omistavat” papin paljon tiiviimmin kuin vaikkapa Suomen kirkko. Moni ei enää halua sellaisen työnantajan palvelukseen, Hintikka sanoo.
Tulkintaeroista huolimatta luterilaisten kirkkojen pitäisi pyrkiä elämään yhdessä. On sovittava oikeista pöytätavoista.
Luterilaisen maailmanliiton seitsemän vuoden välein toistuva suurtapahtuma on sen yleiskokous. Vuonna 2010 oltiin Saksan Stuttgartissa, tänä vuonna kokoonnutaan Namibian Windhoekissa.
Hintikan mielestä yleiskokous on maailmanliitolle monella tavalla tärkeä.
– On välttämätöntä aika-ajoin mitata koko kommuunion pulssia. Yleiskokous on myös hyvä tilaisuus vahvistaa luterilaisten maailmanlaajaa yhteyttä.
Tämänkertaisen yleiskokouksen pääteema ”Jumalan armosta vapautetut” alateemoineen ”Pelastus, ihminen ja luomakunta – ei kaupan” on Hintikan mukaan laadittu tietoisesti väljiksi.
– Näin ne tarjoavat laajan, mutta strukturoidun tavan käydä teologista keskustelua ja etsiä luterilaisesta näkökulmasta vastauksia siihen, miten noita asioita eletään todeksi.
Hintikan mukaan LML:n sisällä tiedostetaan, että kommuunio on moninainen ja joissakin asioissa myös erimielinen.
– Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä se ole pyrkimyksenäkään. Mutta tulkintaeroista huolimatta luterilaisten kirkkojen pitäisi pyrkiä elämään yhdessä. On sovittava oikeista pöytätavoista.
Luterilaisten kommuunio ei tosiaankaan ole särötön. Maailman suurin luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus -kirkko on neljä vuotta sitten katkaissut välinsä kahden muun suuren luterilaisen kirkon, Ruotsin ja Yhdysvaltojen ELCA;n, kanssa. Syynä ovat erimielisyydet homoseksuaalisuudesta. Syntynyt skisma merkitsee esimerkiksi ehtoollisyhteyden vaarantumista.
– LML on käynyt keskusteluja näiden kirkkojen kanssa tukeakseen niitä. Keskeistä on, miten tämä kiista vaikuttaa kirkkojen kahdenvälisiin suhteisiin ja miten se vaikuttaa koko kommuunioon.
Mekane Yesus sai aiemmin paljon tukea Ruotsista ja Yhdysvalloista.
– Nyt on myös mietittävä, miten Etiopian köyhimmät kärsivät välirikosta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi on hyvä, että LML on etsimässä yhteistä tietä eteenpäin.
Juuri seurakuntatyö ei ollut minun urani, mutta minulla on aina ollut kaipuu kirkon työhön.
Kaisamari Hintikka on päätynyt kirkon kansainvälisiin tehtäviin, mutta toisinkin olisi voinut käydä. Helsinkiläisen seurakuntanuoren tie vei teologiseen tiedekuntaan 1980-luvun lopussa. Monen muun tavoin hän mietti lähetystyöhönkin lähtemistä.
Muuan kesätyökokemus savolaisessa seurakunnassa oli hänelle kuitenkin niin raskas kokemus, että opinnot meinasivat tyssätä siihen. Onneksi teologia tuli apuun.
– Huomasin gradua tehdessäni, että tutkimus oli älyttömän kivaa. Tämä johti sitten Itä-Eurooppaa koskevaan väitöskirjatyöhön ja ekumeenisiin yhteyksiin saakka.
Väitöskirjatyö vei välillä opiskelemaan Lontooseen ja arkistoihin Bukarestiin saakka. Tohtorintutkinnon valmistuttua Hintikka työskenteli vuodesta 2001 Kirkon ulkoasiain osaston eri tehtävissä, viimeksi teologisten asioiden sihteerinä vuodesta 2008. Saman vuonna Helsingin piispa Eero Huovinen vihki hänet papiksi.
– Se, että en ollut pappi, oli minulle jopa hengellisen painin paikka. Tiesin, että juuri seurakuntatyö ei ollut minun urani, mutta minulla on aina ollut kaipuu kirkon työhön.
Kuva: Jukka Granström