Koti Uutiset Sivu 720

Uutiset

Tapani Nuutinen: ”Kirkon on avauduttava enemmän maailmalle”

Tänä vuonna eläkkeelle jäävän Pielisensuun kirkkoherran Tapani Nuutisen vinkit kirkon työntekijöille ovat napakat: Vähemmän mutta kunnolla. Ihminen edellä. Ei väsytetä itseämme eikä seurakuntalaisia. Nuutisen mukaan...

Kinnulan kirkkovaltuutettu ja 33 lapsen isoisä: ”Lapset ovat ykkösjuttu”

Keski-Suomessa sijaitsevan Kinnulan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juhani Räihä, 66, retkeilee, kalastaa ja matkailee paljon 33 lapsenlapsensa kanssa. Lasten asiat ovat hänelle ykkösjuttu myös seurakunnan...

Kolumni: Luterilaisuus – reformikatolisuutta jo vuodesta 1517

Reformaation muistovuonna ilmestyy alan kirjallisuutta niin hevijuusereille kuin myös jokamiehelle. Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu Kuopion piispa Jari Jolkkosen pieni mutta tymäkkä kirjanen Reformaation tarina (Kirjapaja 2016). Vain...

Windhoekin päätösmessun saarnaaja valitaan nettiäänestyksellä – kuuntele saarnanäytteet

Luterilaisen maailmanliiton (LML) yleiskokous pidetään toukokuussa Namibian Windhoekissa. Yleiskokouksen päätösjumalanpalveluksen (16.5.) saarnaajaksi halutaan nuori, noin kolmekymppinen pappi. Saarnaajaa valitaan nyt harvinaisella tavalla netin neuvoa antavalla...

Australian anglikaanien hyväksikäyttöskandaalissa yli tuhat uhria

Australiassa julki tulleiden epäilyjen mukaan maan anglikaanisessa kirkossa on 35 vuoden aikana ollut yli tuhat lasten hyväksikäyttötapausta. Kaikkiaan 1 115 valituksen takana on 1 082 henkilöä. Asiasta...

Kirkon työntekijäksi monissa paikoissa tunkua – miltä teologin tulevaisuus näyttää Joensuusta käsin?

Läntisen teologian opetus alkoi silloisessa Joensuun yliopistossa 20 vuotta sitten. Vuonna 1997 tuli mahdolliseksi suorittaa uskonnonopettajaksi pätevöittävä tutkinto. Luterilaisen kirkon virkoihin pätevöittävä teologikoulutus aloitettiin...

Ortodoksit keräävät muistoja lähetystyöstään

Suomen ortodoksisessa kirkossa on tehty lähetystyötä 40 vuotta. Sen innoittamana Filantropia ry kerää talteen tarinoita ja muistoja. Filantropian edeltäjä, Ortodoksinen lähetys ry perustettiin vuonna...

BBC: Pakistan jäljittää jumalanpilkkaajia nyt somesta

Pakistan pyrkii ulottamaan pahamaineisen jumalanpilkkalakinsa soveltamisen entistä tehokkaammin myös internetin syövereihin. Tarkoitus on saada selville arveluttavaa sisältöä levittävien ihmisten henkilöllisyys. Tässä Pakistan on pyytänyt...

Herätysliikkeen nuorisosihteeri: ”Helvetillä pelottelu on hengellistä väkivaltaa”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden lapsi- ja nuorisotyöstä vastaavat henkilöt suhtautuvat pääosin erittäin myönteisesti lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan ehdotukseen siitä, että uskonnollisten yhdyskuntien toimintaa ja opetusta...