Lapuan kirkkovaltuuston puheenjohtaja: Luottamushenkilö ei voi toteuttaa vain omia visioitaan
Kesti kaksi vuotta ennen kuin Jaana Holma pääsi todella sinuiksi luottamustoimensa kanssa Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa.
– Olin ensikertalainen, Holma sanoo ja tarkoittaa, että hän ei ollut...
Kolumni: Nykyihminen on kääntänyt saamansa tehtävän ryöstöviljelyksi
Suomalaiset elävät lähellä luontoa ja ottavat sen huomioon. Vai ottavatko sittenkään? Ruotsissa ja Norjassa hiilijalanjälki on paljon pienempi kuin Suomessa. Suurimman jalanjäljen jättävät pääkaupunkiseudun...
Tänään vietetään kirkastussunnuntaita – mutta mitä se tarkoittaa?
Tänään 30. heinäkuuta vietetään kirkastussunnuntaita, jolloin muistellaan Jeesuksen olomuodon muutosta (läntisessä perinteessä transfiguraatiota, itäisessä perinteessä metamorfoosia). Tapahtuma on kuvattuna kolmessa evankeliumissa (Matteus 17:1–8, Markus...
Papin lapset ovat kasvaneet pienen paikkakunnan silmätikkuina – nyt he kertovat, miltä se tuntui
Joitakin vuosia sitten Demi-lehden keskustelufoorumilla julkaistiin seuraava aloitus:
”Tunnen yhen tytön jonka äiti on pappi, mutta tää tyttö on ainakin ihan ‘normaali’ ja jopa suosittu...
Herätysliikejohtaja Laestadius saa uutuusoopperassa kirjeitä nykyajasta – pääosassa Esa Ruuttunen
Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla nähdään tänään perjantaina kantaesitys uudesta kirkko-oopperasta Kolme kirjettä Laestadiukselle. Oopperassa lestadiolaisen herätysliikkeen keulahahmo Lars Levi Laestadius saa hetkeä ennen kuolemaansa kirjeitä nykyajasta.
Lajityypiltään...
Mysteerikuva: Ketkä tutkivat karttoja?
Kotimaa on 111-vuotias. Sen valokuva-arkistossa on laatikollinen kiinnostavia vanhoja kuvia, joissa ei ole tietoa, milloin ja mistä tilanteesta kuva on otettu.
Mysteerikuva-sarjassa Kotimaa24 julkaisee viikoittain...
Pääkirjoitus: Kansakunnan tragedioita ei saa unohtaa – muistamme, ettei samaa tapahtuisi uudestaan
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti J. K. Paasikivi. Brittiläiseltä historioitsijalta lainattu ajatus on kaiverrettu hänen muistomerkkiinsä. Tosiasioihin kuuluvat historian tapahtumat, vaikka niistä...
Pitkä löylytön kausi päättyy – Lontoon merimieskirkolla pääsee taas saunaan
Lontoon merimieskirkolla pääsee pian yli vuoden tauon jälkeen saunomaan. Pitkään odotetun saunan rakentamisessa suuressa roolissa ovat olleet kirkon vapaaehtoiset. Suomalaisten ja brittiläisten rakentajien yhteistyöllä...
Seurakunnan tilaisuuksissa keskimäärin 51 osallistujaa – aktiivisinta Lapuan hiippakunnassa
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat järjestivät miljoona tapahtumaa alkuvuoden aikana, kertoo Kirkon tiedotuskeskus. Tammi-kesäkuussa järjestetyissä tapahtumissa oli 12 miljoonaa käyntiä.
Seurakuntien tapahtumiin lasketaan muun muassa retket,...
Uutisessee: Uuden presidentin puolueelle Intia on hindulainen valtio
Maailman suurin demokratia valitsi viime viikon torstaina presidentikseen miehen, jonka kanssa kaikki intialaiset eivät suostuisi edes istumaan samaan ruokapöytään. Intian tuleva presidentti, 71-vuotias Ram...