Pastori Olli Valtonen muotoili uskontunnustuksen uusiksi Tuomasmessun juhlapalveluksessa
Tuomasmessun perustajiin kuuluva pastori Olli Valtonen yllätti sunnuntaina Helsingin Agricolan kirkossa, missä vietettiin Tuomasmessun 30-vuotisjuhlamessua. HelsinkiMission juuri eläkkeelle jäänyt toiminnanjohtaja Valtonen saarnasi messussa. Alun...
Presidentti Koiviston hautamuistomerkki valittu – tulkinnoissa nöyryyttä, maailmanpolitiikkaa, eheyttä
Presidentti Mauno Koiviston (1923–2017) hautamuistomerkin suunnittelukilpailun voittaja on valittu. Ensimmäiseksi sijoittui kuvataiteilija, valokuvaaja Perttu Saksan suunnittelema teos Kartta. Toiseksi valittiin kuvanveistäjä Matti Nurmisen suunnittelema...
Lähetyshiippakunta jatkoi maltillista kasvua – Dekaani Pohjola: Uskonnollisen yhdyskunnan perustamista ei pohdita
Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta sai vuonna 2017 sata uutta jäsentä. Tiedot selviävät Lähetyshiippakunnan tuoreista tilastoista.
Kehitys on linjassa edellisten vuosien kanssa, jolloin uusia jäseniä on tullut...
Opetushallituksen Olli-Pekka Heinonen lehdessä: ”Rukous on todellinen innovaatio”
Kestätkö olla hetken yksin ajatustesi kanssa – vaikka 15 minuutin ajan? Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen kysyy kolumnissaan Länsi-Suomi-lehdessä. Hänen mukaansa valtaosalle ihmisistä tehtävä tuottaa...
Professori Janne Saarikivi Askel-lehdessä: Kulttuurihumanismi on kyvytön vastaamaan ihmisen tuskaan
Suomeen on syntynyt uusi apologeetta, kristinuskon älyllinen puolustaja. Mutta on professori Janne Saarikiven vakaumuksen taustalla muutakin kuin puhdasta,...
Lumijokisille itsenäisyys on tärkeää – luottamushenkilöt eivät nosta mitään korvauksia
Lumijoen kirkkoon on kevyt pyöräilymatka kunnan joka kolkasta. Seurakuntalaisia on vähän vajaat kaksi tuhatta. Lähes puolet heistä mahtuisi yhtaikaa kirkkoon, jota kutsutaan Lakeuden Katedraaliksi....
Viisi viisautta Raamatusta: Profeettojesi näyt olivat petosta ja harhaa
Raamattu sisältää paitsi uskonnollista myös elämänfilosofista ja psykologista viisautta. Se on iätöntä ja sopii myös 2000-luvun luterilaisen märehdittäväksi.
Ohessa viisi lainausta Valitusvirsistä, joka on yksi...
Hakaristi ja natsikirjoitukset poistettiin ilkivaltaisesti kirkonkellosta Saksassa
Pohjois-Saksassa sijaitsevan seurakunnan kirkonkellosta on ilkivalloin poistettu hakaristi ja natsiaikaiset kirjoitukset. Hannoverin evankelisluterilaiseen maakirkkoon kuuluvan seurakunnan kirkonkellossa luki, että ”tämä risti takaa menestyksen ja...
Eero Huovinen kastoi presidenttiparin lapsen – nimeksi Aaro Veli Väinämö Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion kahden kuukauden ikäinen poika kastettiin tänään lauantaina. Niinistö kertoi Facebookissa, että kasteen toimitti Helsingin hiippakunnan emerituspiispa...
Yle: Oulussa pohditaan tunnustuksellisten päivänavausten lopettamista – taustalla huomautus
Oulun kaupunki on laatimassa omia ohjeita koulujen päivänavauksiin, kertoo Yle uutisessaan.
Ohjeiden suunnitteleminen liittyy oululaisen peruskoulun saamaan apulaisoikeusasiamiehen huomautukseen, joka koski sitä, että seurakunnan päivänavauksen...