Näin tuhannet polvistuivat ja kantoivat sitten penkit pois – katso video herättäjäjuhlien päätöspäivästä
Körttiläisten herättäjäjuhlia vietettiin viime viikonvaihteessa 6.–8.7.2018. Herättäjä-Yhdistyksen mukaan juhlat houkuttelivat viikonlopun aikana Tampereelle kaikkiaan lähes 30 000 osallistujaa. Herättäjäjuhlat ovat Suomen toiseksi suurimmat hengelliset...
Mielipide: Onko Kirkko ja kaupunki seurakuntalehti vai markkinahäirikkö?
Helsingin piispa Teemu Laajasalo käsitteli Kotimaassa (7.6.) julkaistussa mielipiteessään
Kirkko ja kaupunki -lehteä ja kysyi ”Julistusta vai journalismia?”. Hän...
Etiopia ja Eritrea lopettivat sotatilan – tilanne vaikuttaa myös Eurooppaan, sanoo Pekka Haavisto
Etiopia ja Eritrea ilmoittivat maanantaina lopettavansa maiden välillä lähes 20 vuoden ajan vallinneen sotatilan. Etiopian keväällä valittu uusi pääministeri Abiy Ahmed ja Eritrean presidentti...
Pääkirjoitus: Thaimaan operaatio osoittaa, että ihmishenki on arvokas – mutta mitä tapahtuu Välimerellä?
Minkä hintainen on ihmisen henki? Tämän kysymyksen eteen ihmiskunta on jälleen kerran joutunut.
Thaimaassa luolaan veden saartamiksi joutuneiden poikien ja heidän valmentajansa pelastustöissä ei laskettu...
Kukat ja muistoesineet haudalla herättävät mielipahaa Helsingin Hietaniemessä – tuuli siirtää tuhkan sirottelua
Helsingin Hietaniemen hautausmaan muistolehtoihin liittyvät käytännöt herättävät omaisissa jonkin verran hämmennystä. Muistoesineiden vieminen muistolehtoon on rajattua, eivätkä omaiset saa tulla mukaan vainajan tuhkien sirotteluun.
Kun...
Kommentti: Tekeekö ulkopuolisuus herätysliikkeen juhlilla kävijästä toisen kylän kakaran?
Suurimmat kristilliset kesäjuhlat ovat tältä kesältä ohi. Pipliaseuran raamattutapahtuma, valtakunnalliset lähetysjuhlat, Medialähetyspäivät, Evankeliumijuhla, Sanan suvipäivät, SRK:n suviseurat, Kansanlähetyspäivät ja herättäjäjuhlat kokosivat yhteensä lähes 200...
F1-mestari Lewis Hamilton neuvoo kiireisiä: Ota aikaa rukoukselle
Nelinkertainen F1 -sarjan mestari Lewis Hamilton on todennut F1-podcast-haastattelussa, että rukoilemiselle kannattaa antaa tilaa ja aikaa. Hamilton on harras katolilainen.
– Asioille täytyy ottaa aikaa. Joka...
Helsingin tuomiokirkon päätorniin pääsee kesällä virtuaalisesti
Tänä kesänä Helsingin tuomiokirkossa kävijät voivat tehdän kirkon päätorniin virtuaalivisiitin. Helsingin seurakuntayhtymä kertoo asiasta tiedotteessaan.
Vierailija voi vuokrata kirkon infosta tai kirkon pihatasanteen Cathedral Shop...
Uskontoa palveluksen sallimissa rajoissa – erityisesti muslimien ja juutalaisten tarpeet huomioidaan
Uudet alokkaat pukivat armeijan harmaat päällensä maanantaina 9. heinäkuuta. Mukaan mahtuu myös monenkirjava joukko useampien uskontojen edustajia.
Kaartin jääkärirykmentin sotilaspastori Risto Kaakinen Santahaminan varuskunnasta kertoo,...
Sleyn nuorisotyö ei nouse avoimeen kapinaan arkkipiispa Tapio Luomaa vastaan
Maata Näkyvissä -festareilla ei enää tulevana syksynä yhtä isoa ehtoollismessua. Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kirjoittaa tapahtuman nettisivuilla, että järjestäjät eivät halua katkaista yhteyttä...