Koomikko Pirjo Heikkilä lähti keulakuvaksi kampanjaan, jossa vaaditaan lisää rahaa kehitysyhteistyöhön – katso video
Ulkoministeriön selvityksen mukaan 88 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä. Siitä huolimatta vain 0,38 Suomen bruttokansantulosta käytettiin viime vuonna kehitysyhteistyöhön. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa vastaava...
Selvitys: Saattohoitoa ei ole tarjolla tasapuolisesti – perustasolla vastuuta on myös seurakunnilla
Oikeus hyvään kuolemaan ei toteudu Suomessa tasapuolisesti. Saattohoidon ja palliatiivisen eli parantumattomasti sairaan oireita lievittävän hoidon laadussa ja saatavuudessa on Suomessa suurta alueellista vaihtelua....
Maalauksessa Pyhäjärvi muuttuu Jordan-virraksi – piispa Matti Repo sai muotokuvan ja liturgisen asun
Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on saanut torstaisen 60-vuotispäivänsä merkiksi muotokuvan ja uuden liturgisen asun. Muotokuva ja vaatteet julkistettiin tuomiokapitulin juhlaistunnossa keskiviikkona. Ne ovat...
Piispat vetoavat ilmaston puolesta: ”Meidän ihmisten on herättävä tekojemme seurauksiin”
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat vetoavat paastonajan alkaessa ilmaston puolesta.
”Vetoamme valtiovaltaan, yrityksiin, yhteisöihin ja kansalaisiin, että yhdessä tekisimme kaikkemme ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden...
Säästötoimet yltävät kirkkosaliin asti: Sleyn toimisto muuttaa Luther-kirkon lehtereille
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) muuttaa toimistotilansa Luther-kirkon lehtereille.
Yt-neuvottelut käynyt ja mittavia säästöjä tänä vuonna tavoitteleva järjestö luopuu Helsingin Malminkadulla sijaitsevista toimistotiloistaan. Työeläkeyhtiö Varmalta vuokrattuihin...
Kanttorille ehdollista vankeutta pahoinpitelyistä – Kirkkoherra: Työnantaja saa puuttua vain työn tekemistä koskeviin asioihin
Eteläsuomalainen kanttori on saanut käräjäoikeudelta kolmen kuukauden ehdollisen vankeustuomion entisen puolisonsa pahoinpitelyistä. Tuomio annettiin helmikuun lopussa.
Syytteitä vuonna 2016 tapahtuneista teoista oli kaikkiaan kuusi: viisi...
”Tunnen epätodellista kauhua” – Kirkkoherra luovutti sisäministerille adressin turvapaikkaa hakevan
Suomesta turvapaikkaa hakevaa, tuberkuloosia sairastavaa isää ja hänen perhettään uhkaa maasta poistaminen kesken miehen hoitojen. Porissa asuvan Muradovin perheen tilanteesta on kertonut aiemmin laajasti...
Kristillinen Taideseura on toiminut sata vuotta – taivalta juhlistetaan Kari Tikan teoksen kantaesityksellä
Sata vuotta sitten, tammikuussa 1919, Helsingissä perustettiin Kristillinen Taideseura ry. Sen tehtävänä oli tuoda kirkkoihin ja seurakunnan tiloihin taidetta ja ”kasvattaa kansan taideaistia”.
Nuoren valtion...
Suomen ensimmäinen kristillisen joogan ohjauskoulutus alkoi – mukana seurakuntien työntekijöitä eri
Helsingissä järjestetään parhaillaan Suomen ensimmäistä kristillisen joogan ohjauskoulutusta. Hiljaisuuden joogan ohjauskoulutukseen osallistuu 20 eri puolita Suomea tulevaa ihmistä, joista valtaosa on seurakuntien työntekijöitä. Koulutus...
Kolumni: Pappislinja on enää yksi teologisen tiedekunnan säie – uusin avaus on islamin koulutus, jota on pedattu pitkään
Monella takavuosien jumaluusopin opiskelijalla olisi ihmeteltävää nykypäivän teologisessa tiedekunnassa. Pappiskoulutus on enää vain yksi säie yhteisössä, joka lupaa kouluttaa uskontojen, maailmankatsomusten ja arvojen asiantuntijoita.
Menneinä...