Millaiset ovat piispojen palkat? – Katso lista ansio- ja pääomatuloista
Vuoden 2019 verotietojen mukaan luterilaisen kirkon kovapalkkaisin piispa on arkkipiispa Tapio Luoma. Hänen palkkansa oli 138 232 euroa. Lisäksi Luomalla oli pääomatuloa hieman yli 16 000...
Kirkollisverotulojen nousu yllätti – tuettiinko seurakuntia turhaan kolmella miljoonalla eurolla?
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkollisverotulot olivat lokakuussa yllättäen 0,9 prosenttia suuremmat kun samaan aikaan viime vuonna.
– Tämä oli varsin erikoista, Kirkkohallituksen talousosaston johtaja, kirkkoneuvos Leena...
Suomen Lähetysseuran ulkomaantyö uudistuu rajusti – johtotehtäviin uusia nimityksiä
Kirkon suurin lähetysjärjestö Suomen Lähetysseura (SLS) uudistaa ulkomaantyönsä organisaatiota ja keventää samalla hallintoaan. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää johtamisjärjestelmää ja antaa enemmän päätösvaltaa työalueille.
Taustalla ovat...
Arkkipiispa Tapio Luoma: Salaliittoteoriat saavat valtaa, kun varmuus ohittaa totuuden
Ihmiset kokevat nyt ennenkuulumatonta epävarmuutta, sanoi arkkipiispa Tapio Luoma kirkolliskokouksen avauspuheessaan tiistaina Turun kristillisellä opistolla.
Sitä aiheuttavat Luoman mukaan paitsi koronapandemia myös ilmastonmuutos ja turvapaikanhakijoiden...
Piispa Jari Jolkkonen: Luther vastusti hemmottelevaa light-kristillisyyttä
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kehotti kirkolliskokouksen avajaismessun saarnassaan totiseen parannuksentekoon. Kirkolliskokous on koolla Turussa 3.–6.11.
Juuri vietetyn uskonpuhdistuksen muistopäivän kunniaksi Jolkkonen palasi reformaattori Martti...
Jouluradio alkoi soida – seurakuntien kanavalla jo kahdeksastoista vuosi
Perinteisen Jouluradion lähetys on alkanut analogisilla radiokanavilla ja verkossa tänään maanantaina. Seurakuntien Jouluradio soi tänä vuonna kahdeksattatoista kertaa. Syksyn aikana sitä ovat kehittäneet ammattikorkeakoulu...
Kauneimpia joululauluja lauletaan tänäkin vuonna korona-aikaan sovelletusti
Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien toteutuminen tänä vuonna on ollut epävarmaa, sillä erityisesti laulamisen tiedetään olevan riskialtista koronapandemian kannalta. Kauneimmat joululaulut -kampanjan taustalla oleva Suomen Lähetysseura...
Tutkija: Islamistiterroristiksi päädytään siksi, että kaveria ei jätetä
Uusimmat ääri-islamistien terrori-iskut Ranskassa ovat jälleen nostaneet eurooppalaisten huulille kysymyksen siitä, onko tekojen ennalta ehkäisemiseksi tehtävissä mitään.
Viimeisimmässä veitsi-iskussa terroristi tappoi torstaina kolme ihmistä Notre...
Vastaamon tietomurto saattaa vaikuttaa myös tapaan erota kirkosta
Psykoterapiakeskus Vastaamoon tehdyssä tietomurrossa rikollisten käsiin päätyi mahdollisesti jopa 45 000 ihmisen potilastiedot. Näitä tietoja voidaan nyt käyttää identiteettivarkauksissa – myös kirkosta eroamiseen.
Vapaa-ajattelijoita lähellä...
Jumala-sana poistuu partiolupauksesta, mutta yhteistyö kirkon kanssa jatkuu
Arkkipiispa Tapio Luoma ja Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Maria Ruohola tapasivat viime viikon perjantaina nokipannukahvien merkeissä nuotiopaikalla Turun Heinänokassa. Tapaamisen aiheena oli partion uusi perusasiakirja...