Koti Uutiset Sivu 2349

Uutiset

Arkkipiispa: Ilmoitus- ja vaitiolovelvollisuus eivät ole ristiriidassa

Piispainkokouksen mukaan lastensuojelulain mukainen ilmoitusvelvollisuus ja vaitiolovelvollisuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Piispainkokous uskoo, että lastensuojelusta ja rippisalaisuudesta on mahdollista pitää kiinni yhtä aikaa. Keskiviikkona julkaistussa...

Kanadan katoliset piispat vaativat nuorilta kirkon jäseniltä siveyttä

Kanadan katolisten piispojen kokous on julkaissut kahdeksansivuisen pastoraalisen kirjeen, jossa vaaditaan kirkon nuorilta jäseniltä siveellisyyttä. Kirjeessä varoitetaan aviossa olevia muun muassa Hollywood-tyyppisestä seksistä, jossa...

Tanskan radio sitoutui kristillisiin arvoihin

Tanskan radio- ja tv-yhtiö Danmarks Radio (DR) panee erityistä painoa kristilliselle kulttuuriperinnölle. Yhtiö kertoo uudesta linjauksestaan julkista palvelua koskevassa sopimuksessaan. Aiemmassa sopimuksessa vuonna 2007 DR...

Mäkinen: Kirkon rooli arvokeskustelussa ei ole markkinoida mielikuvia

Arkkipiispa Kari Mäkinen arvioi  tänään piispainkokoukselle pitämässään puheessa, että yhteiskunnassa kahden eettisen lähtökohdan välillä vallitsee ristipaine: kultaisen säännön arvojen ja markkina- ja kulutusliberalismin arvojen....

Kansalaiskeräys Kylmäkosken kirkon pelastamiseksi

Kylmäkoski-seura on saanut keräysluvan Pirkanmaan alueella Kylmäkosken kirkon pelastamiseksi. Kirkko suljettiin julkiselta käytöltä vakavien homevaurioiden ja huonon sisäilman laadun vuoksi tammikuun puolivälissä. Seurakunnalla ei...

Venäjän ortodoksikirkko linjasi toimintaansa

Venäjän ortodoksisen kirkon piispainkokous on hyväksynyt 50 kohtaa sisältävät periaatteet kirkon toiminnalle. Piispainkokouksen päätökset koskevat muun muassa papistoon vihkimisen edellytyksiä, aikuisopetusta ja kirkon ulkosuhteita.Moskovassa perjantaina päättyneeseen kokoukseen...

Australian anglikaanit avasivat nettisivut ateisteille

Melbournen anglikaaninen hiippakunta Australiassa on aukaissut oman sivuston ateisteille. Sivujen tarkoituksena on antaa vastauksia siihen, miksi ihminen voi uskoa Jumalaan. Viime aikoina moni merkittävä ateisti,...

Leino Hassinen: Inkerin kirkon ei pidä etsiä työkenttää Suomesta

Inkerin kirkon edellinen piispa Leino Hassinen ei katso hyvällä sitä, että Inkerin kirkko suunnittelee käynnistävänsä messutoimintaa Suomessa. Hän ei myöskään pidä järkevänä, että Inkerin...

Ääri-islamilaiset polttivat jälleen kirkkoja Indonesiassa

Ääri-islamilaisten väkivaltaiset hyökkäykset jatkuvat Indonesiassa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Runsaan tuhannen hengen suuruinen muslimijoukko poltti kaksi kirkkoa ja aiheutti tuhoa kolmannessa Temanggungin kaupungissa keski-Jaavassa....

Uspenskin katedraalista varastettu ikoni löydetty

Helsingin Uspenskin katedraalista kesäkuun 2010 alussa varastettu ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän Kozeltshanin ikoni on löydetty. Poliisi löysi ikonin sen varastaneen ja tuomiotaan istuvan miehen kertoman perusteella maahan...