Koti Uutiset Sivu 2246

Uutiset

Albiinomurhat jatkuvat Afrikassa

Joseph Torner on usein hengenvaarassa vastustaessaan albiinojen ruumiinosien kauppaa. Ihmisistä tehtyjen taikakalujen markkinoilla liikkuvat isot rahat. Torner kiertää...

HelsinkiMissio kiusaantui missiosekaannuksesta

Olli Valtonen on kiusaantunut järjestönsä sekoittamisesta Mahdollisuus muutokseen -kampanjaan. Valtosen mukaan kampanjan aktivisti oli käyttänyt iltapäivälehden keskustelupalstalla kampanjasta...

Kirkon jäsentietojärjestelmän käyttöönotto siirtyy

Kirkon Kirjuri-jäsentietojärjestelmä piti ottaa käyttöön joulukuussa tänä vuonna. Käyttöönotto siirretään kuitenkin ensi vuoden puolelle, kertoo kirkkohallituksen tietojärjestelmäpäällikkö Inkeri Kranttila. Järjestelmä tuo yhteen kirkon kaikkien...

Miksi uskon supertähdet kompastuvat aina seksiin?

Markku Koiviston syrjäyttäminen Nokia Missiosta ”seksuaalisten rajojen rikkomisen” vuoksi...

Lapsivainajan hautaaminen maksutta saattaa tulla lailliseksi

Päivi Räsänen kertoo olevansa tarvittaessa valmis käynnistämään hautaustoimilain muuttamisen selvittämisen siltä osin, että lapsena menehtyneet voitaisiin haudata maksutta....

TS: Kapituli haluaa Auran kirkkoherran hyllylle

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt Auran kirkkoherran Torsti Äärelän erotettavaksi kirkkoherran virasta ja pappisviran toimittamisesta neljäksi kuukaudeksi, kertoo Turun Sanomat. Rangaistus ei ole vielä...

Tervaportti: Pyhä hostia vuotanut ennenkin verta

Marko Tervaportti. Hän vastaa teologian maisteri Juhani Huttusen blogissaan esittämään kritiikkiin, jossa Huttunen...

Nobelin rauhanpalkinto naisten aseman puolustajille

Norjan Nobel-komitea jakaa rauhanpalkinnon kolmen naisten oikeuksia puolustamisessa ansioituneen naisen kesken. Palkinnon saavat Liberian presidentti Ellen Johnson Sirleaf, liberialainen aktivisti Levmah Gbovee sekä jemeniläinen...

Ekumeeninen lähetyspyhä viikonloppuna

Valtakunnallista ekumeenista lähetyspyhää vietetään 8.–9. lokakuuta 2011. Lähetyspyhän teemana on tänä vuonna Kristus antaa elämän. Lähetyspyhänä kristityt rukoilevat yhdessä Kristuksen maailmanlaajan kirkon lähetys- ja kehitysyhteistyön...

Nobel-palkittu Tomas Tranströmer on sekulaarien rukousten runoilija

Tomas Tranströmer on saanut kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Hänen runoistaan on löydetty myös uskonnollisia ulottuvuuksia ja niitä on kutsuttu ”maallisiksi...