Henrik Perret: Kirkossa vakavan itsetutkiskelun paikka
Henrik Perret on huolissaan kirkon yhtenäisyydestä. Hän kehottaa kirkon jäseniä vakavaan itsetutkiskeluun, ettei aiempien sukupolvien työtä kirkon yhtenäisyyden...
Vatikaani esittää talousjärjestelmän uudistusta
Neljällä kielellä julkaistussa asiakirjassa todetaan, että yli miljardi ihmistä joutuu edelleen elämään alle dollarin keskiansiolla...
Papeille tulossa koeaika
Muutos liittyy kirkon virkamiesoikeudellisten säännösten uudistamiseen. Säännösuudistus on jo lähetetty kirkosta eteenpäin odottamaan eduskunnan käsittelyä....
YLE: Kymmenet seurakunnat hakevat puukartellikorvauksia
Korvauksista pyritään ensin sovittelemaan kartelliyhtiöiden kanssa.
Vahingonkorvauskanteet ovat seurakunnille vasta toissijainen keino.
YLE Kainuun uutisten mukaan esimerkiksi...
Espoon piispaehdokkaat: Vaalissa näkyy kirkon demokratiavaje
Espoon piispanvaalin kaksi ehdokasta, Seinäjoen kirkkoherra Tapio Luoma ja Espoon Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salo lämmittelivät...
St Paulin mielenosoittajaleirissä evensong
Kathryn Rose organisoi paikalle laulutaitoisia ihmisiä Twitterin välityksellä. Rosen mukaan evensongiin osallistui myös St Paulin ulkopuolella majailevia mielenosoittajia.
–...
Turun seurakuntanuorilta halauksia Nenäpäivänä
Katri Helenalta.
– Nuoret ovat innostuneet jutusta ja lähteneet haastamaan. Me tartuimme siihen. Rahaa voi laittaa lippaaseen myös ilman...
Kirkkohallitus: Neuvotelkaa perintätoimistojen kanssa
Työalasihteeri Tiina Saarela kehottaa seurakuntia neuvottelemaan perintätoimistojen kuluista. Aivan niin suuria summia perintätoimistoille ei kirkon vähävaraisille jakamista avustusrahoista mene, kuin aiemmin julkisuudessa on ollut...
Sisäistetty vakaumus tukee mielenterveyttä
Antti Räsänen artikkelissaan
Teologia.fi-sivustolla.
Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana uskonnon ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä on...
Hautakivi kaatui – tyttö kuoli
Kahdeksanvuotias tyttö on kuollut Ruotsissa hautakiven kaaduttua hänen päälleen. Tapaus sattui eilen Bollebygdin hautausmaalla Länsi-Götanmaalla.
Onnettomuuden syy on vielä epäselvä. Todennäköisesti tyttö oli kiipeillyt hautakiven...

