Craig: ”Sokea usko ei innosta minua”
Moni eurooppalainen pitää uskoa Jeesukseen yhtä älykkäänä kuin uskomista hammaskeijuun tai joulupukkiin, tunnettu yhdysvaltalainen uskonpuolustaja...
Emerituskirkkoherra: Ortodoksipapit vailla oikeusturvaa
Veikko Purmonen (kuvassa) Helsingin Sanomissa. Ortodoksinen kanoninen lainsäädäntö on osittain vanhentunutta eikä kirkollisesta oikeudenkäytöstä ole säädöksiä.
Kanoneja sovelletaan tapauskohtaisesti....
Hotellin raamattukiellosta nousi meteli
Keskisuomalainen.
- Monen muun hotellin tapaan olemme päättäneet, ettei uskonnollisen sanoman levittäminen kuulu tehtäviimme, kertoo hotellinjohtaja Hannu Nirkkonen Keskisuomalaisen haastattelussa.
Nirkkonen...
Kotimaa24:ssä ongelmia suuren kävijämäärän vuoksi
Kotimaa24-sivusto on toiminut hitaasti tai ollut kokonaan pois päältä viikonlopun aikana. Ongelma saattaa jatkuu myös tänään. Syynä on suuri kävijämäärä.
Kotimaa24:n toiminnassa on ollut eräitä...
Jussi K. Niemelä: Kansalaisten oikeuskäsitys parempi kuin oikeusministerin
Jussi K. Niemelä ei allekirjoita oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kantaa, jonka mukaan poikien ympärileikkauksesta voitaisiin säätää erillislaki. Niemelä on...
Ehdotus: Maksuja harkittava – kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisten määrä kasvaa
Porvoon hiippakuntavaltuusto on tehnyt kirkolliskokoukselle esityksen, jonka mukaan kysymys maksujen keräämisestä kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisesta...
Naisten pappeus jakaa edelleen Australian anglikaanikirkkoa
Australian anglikaanikirkko sai kolmannen naispiispansa, kun Genieve Blackwell vihittiin virkaansa viime kuussa. Vihkimystä boikotoi Blackwellin oma arkkipiispa, Peter Jensen, joka tunnetaan naispappeuden voimakkaana vastustajana.
Blackwell...
KSML: Palauteryöppy Raamatuista käänsi hotellinjohtajan pään
Jyväskylässä kesällä avattavaa Sokos Hotel Paviljonkiin tulee sittenkin Raamatut, kertoo Keskisuomalainen.
Ne tulevat hotellin jokaiseen 170 huoneeseen. Hotellin johtaja Hannu Nirkkonen myöntää Keskisuomalaiselle, että asiasta...
1980-luvun kirjallisuus reagoi moniarvoisuuteen kuvaamalla pahaa
Filosofian lisensiaatti Ville Sassiosoittaa väitöstutkimuksessaan, ettei 1980-luvun proosa ollut sisältönsä puolesta poikkeuksellista. Suomalainen kirjallisuus on...
Naisteologien puheenjohtaja ehdottaa omaa kirkkoa naispappeuden vastustajille
Naisteologit ry:n puheenjohtaja Soili Juntumaa katsoo Kalevan (14.4.) mukaan, että vanhalla virkakäsityksellä pidetyt messut seurakuntien kirkkoherrojen luvalla ovat välistävetoa, joka rikkoo kirkolliskokouksessa tehtyjä päätöksiä....

