Kirkon palkitsemat elokuvat kiinni Jussi-patsaissa
Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari ja Maarit Lallin elokuva Kohta 18 ovat molemmat ehdolla parhaan elokuvan, parhaan ohjauksen sekä...
Englannin papeilla selibaattivaade, miten Suomessa?
Englannin anglikaanisen kirkon piispat päättivät hiljattain, että parisuhteen rekisteröinyt voi päästä piispaksi. Papiksi pääsy on ollut jo aiemmin mahdollista. Rekisteröidyissä parisuhteissa eläviltä piispoilta ja...
Oulun seurakunnat lähestyvät kolmekymppisiä
Kaleva.fi.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävien Oulun seurakuntien jäsenille on tipahtanut kuluvalla viikolla kutsu yhteisiin syntymäpäiväjuhliin.Kutsukortti on lähtenyt 2 000...
Dosentti: Kiinteistölautakunnan Krishna-päätös ilmentää toiseuden kammoa
Jyri Komulainen piti helsinkiläisen Puotilan kartanon myyntiä suomalaisen moniuskontoisen yhteiskunnan testinä. Tämä testi hävittiin, katsoo Komulainen.
Helsingin kiinteistölautakunta päätti...
Krishna-liike syyttää kaupunkia uskontorasismista
Puotilan kartanon myynnistä on Helsingissä kehkeytymässä keskustelu uskontorasismista ja moniuskontoisesta suvaitsevaisuudesta. Kaupungin piti alun perin myydä kartano Krishna-liikkeelle, mutta viime hetkellä ostaja vaihtui. Krishnat...
Piispa Arseni Oulun metropoliitan tehtävien hoitajaksi
Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokous määräsi Joensuun piispa Arsenin hoitamaan Oulun metropoliitan tehtävää kunnes uuden metropoliitan vaali on toimitettu. Oulun hiippakunnan piispan tehtävä jää tyhjäksi...
Kirkko ”saattaa yhteen jumalattoman seurakunnan”
Tunnettujen englantilaisten stand-up -koomikoiden Sanderson Jonesin ja Pippa Evansin perustama Englannin ensimmäinen ateistikirkko on avattu loppiaisena Islingtonissa Lontoossa. Kolmasosa alueen asukkaista on ateisteja.
– Saatamme...
Esikoislestadiolaisten rippikoulut Lahdessa poikkeusjärjestelyin
Esikoislestadiolaiset vierastavat naispappeutta ja pitävät kirkon rippileiritarjontaa vaihtelevana. Siksi he haluavat järjestää omat rippikoulut. Koska liikkeessä on vain muutamia pappeja, ainakin Lahdessa seurakunnat tekevät...
Vankilapapit pysyvät valtion palkkalistalla
Oikeusministeriö ei vie eteenpäin Rikosseuraamuslaitoksen ehdotusta siitä, että vankilapappien palkkaus siirtyisi valtiolta kirkolle. Rikosseuraamuslaitos tavoitteli...
Päätoimittaja sai paperilehtensä levikin nousuun
Erik Bjerager teki sen, mitä pidettiin liki mahdottomana. Pienehkön mediatalon vetäjä nosti 1896 perustetun kristillisen päivälehden levikin yli...